30. syyskuuta 2014

Koululaiselle villaa

  Tellulla on talvisin todella pahakin atooppinen ihottuma. Ei siis ole aivan sama mitä tytölle lämpimikseen pukee. Siihen kun vielä lisätään tytön inho pitkiin alusasuihin saa toisinaan miettiä miten sitä kerrospukeutumista tytön osalta talven pakkasissa harjoittaisi. Nyt nappasin kokeeksi meille Name it:n setin.
 Tämä setti on mukavan pehmeää ja 100% merinovillaa. Tellu sovitti tätä eikä enää suostunut ottamaan pois. Kuulemma aivan ihanat! Yhtään ei kutita. Noita vastaavia housuja voisin itsekin sovittaa josko isoin koko menisi. Niin mukavalle ne itsestänikin kädelle tuntui ja mallikin oli tosi kiva.
 Hupparin ja housun taskujen ansiosta Tellu sanoi lähtevänsä tällä vaikka kouluunkin. Oikeastaan olisi halunnut setin jo heti huomenna päälleen.
 
 Sisäpuolelta löytyy myös vyötärön kiristämiseen kuminauha. Tuo kuminauha onkin meillä pojilla housuissa aivan ehdoton.

 Sen verran mukavat olivat nämä tyttöjen housut joten nappasin vastaavat isommalle pojalle kanssa. Aivan yhtä ihastunut housuihin oli Pikkutärykin! 
   
Nyt täytyy vaan toivoa, että näissä on laatu kohdillaan! Joissakin Name it:n vaatteissa niin ei ole ollut vaikka vastaavasti monta tosi huippuakin tuotetta on meillä ollut. Nämä nyt vaikuttavat ainakin aivan mahtavan ihanille ja hintansa arvoisille. Sen verran näihin hullaannuin että pienimmällekin ostin merinovillaisia sukkahousuja ja bodyn. Jos nämä nyt hyviksi osoittautuvat niin täytynee varmaan alesta ostaa jemmaan seuraavaksikin talveksi.

29. syyskuuta 2014

Lempipullo piloilla?

 Ostettiin loppukesästä Pikkutärylle kerhoa ajatellen Beatrix New Yorkin pullo. Tilauksen saapuessa ihmettelin pillin hassua kiinnitystä. Muutaman viikon ajan katsoin poikien taistelua pullosta ja tilasin pienimmälle oman. Karu totuus paljastui silloin. Pikkutäryn pullon pillihän oli rikki! Pillissä oli niin siististi kaksi pientä halkeamaa, että olin aluksi ajatellut niiden kuuluvan asiaa. Jälkikäteen hölmö ajatushan tuo on, mutta kun pilli kuitenkin pysyi paikoillaan. En siitä syystä enää useamman viikon jälkeen ostohetkestä osannut myyjäänkään yhteyttä ottaa.

 Nyt Pikkutäryn lempparipullosta on tämä surullisen kuuluisa pilli kadonnut ja harmitus on suuri.
Ei kai tälle enää ole mitään tehtävissä? Vai löytyisiköhän jostain pilliä joka tässä toimisi? Pullo-osaahan pystyy käyttämään kyllä tuon toisen korkin kanssa mikäli vaan pikkuveli ei tahdo samaan aikaan omaansa. Harmittaa kyllä oma hölmöys taas niin vietävästi itseänikin toisen vielä suurempaa harmitusta katsoessani. Tämä on taas tätä meidän tuuria vai onko jollakin muulla käynyt samoin?

Virallinen valvoja ilmoittaa

 Pikkutäryn syysarvonta on suoritettu. Virallisena valvojana toimi Jyrä.
  Virallisen valvojan keskittyessä enemmän korpun tunkemiseen palapeliin hoiti onnetar tehtävänsä tarkasti. Vai onko miespuolinen onnetar? No joka tapauksessa se nuori herra joka arvonnan halusi järjestääkin.
  Ensin laput sekoitettiin vielä kerran koria kovasti ravistelemalla.

Onnellinen voittaja on arvottu ja rumpujen pärinä voi alkaa! Kuka selviytyykään voittajaksi?

Onnea Hukkakukka! Olet juuri voittanut suloisen heijastimen syysiltojesi turvaksi. Sinulle on laitettu sähköpostia, johon odotamme vastausta.

 Kaikille muille Pikkutäry tahtoo lausua seuraavaa: Älkää itkekö. Aina ei voi voittaa. Laittaisin kyllä palkinnot vaikka jokaiselle jos voisin, mutta äiti ei anna.

 Niin äitiähän voi aina syyttää kaikesta ;) Ilkeänä äitinä toivotankin kaikille tasapuolisesti hyvää alkanutta viikkoa!

28. syyskuuta 2014

Äiti, tuo nainen unohti pukea vaatteensa!

 Näin syksyllä olen taas saanut tapella poikien kanssa vaatteiden pukemisesta. Isompi tahtoisi jatkaa yhä kesää ja pienempi nyt ei muuten vaan pidä leikkejä hidastavasta pukeutumisesta. Välillä tuntuu ettei aamuisin ehditä ajoissa yhtään minnekään vaikka kuinka ajoissa alkaisimme valmistautumaan. Onneksi Pikkutäry pelkää myöhästymistä kuin ruttoa joten sen varjolla saan edes toisen pojan pistämään vauhtia. Valitettavasti pienempään ei vielä tehoa mikään vaan hän juoksee karkuun aina kun saa pienimmänkin mahdollisuuden.



 Siinä missä pienempi pojista kulkisi ulkona vaikka alasti, on Pikkutäry todella tarkka. Kalsareissa ei ulos mennä. Kesällä liikkuessamme poika useasti autossa kauhistelikin kuinka miehet olivat aamulla unohtaneet pukea paitansa ja taisi joku pojan mielestä polkea pyörällä kalsareissakin.

 Tällä viikolla taas aamun vaikean ja hien pintaan saaneen pukeutumiskamppailun jälkeen suuntasimme lahjaostoksille kauppakeskukseen. Siellä oli joku tapahtuma ja nainen oli pelkässä aamutakissa ja alusvaatteissa. Tästähän Pikkutäry kauhistui ja huusi lähes koko kauppakeskuksen kuullen: Äiti, toi nainen on unohtanut pukea vaatteensa! Aivan kauheaa!!! Poika vielä jatkoi hieman hiljaisemmalla äänellä toivovansa naisen muistaneen edes rahapussin. Ulkona kun on tosi kylmä ja kyllä kaupassa pitää olla vaatteet päällä.

 Huutelun jälkeen pienen hetken mietin selitänkö pojalle miksi nainen siinä varustuksessa liikkui mutta myönnän laiskistuneeni. Osallistuin siis kauhisteluun toivoen pienimmän vihdoin ymmärtävän miksi ne vaatteet puetaan päälle syksyllä ja kesälläkin ihmisten ilmoille lähtiessä. Turhaan taisin kuitenkin toivoa. Tervetuloa uusi viikko ja uudet pukeutumistaistelut!

Vielä ehtii

 Sunnuntaita kaikille! Kiirettä pitelee. Yöllä kotiuduttu ja taas mennään juhlimaan joten vielä ehtii osallistua arvontaan aina huomisaamuun asti.

 Aurinkoista päivänjatkoa!

26. syyskuuta 2014

Pikainen Pikkutäryn syysarvonta

 Tunnelmallisen syksyn ja ehkä jonkun muunkin syyn takia laitetaan nyt pystyyn pikainen syysarvonta. Palkinto on Pikkutäryn ihan itsensä valitsema ja sopiikin syksyyn loistavasti.
Marimekon Nanuk-heijastin siis lähtee yhdelle onnekkaalle. Lukijat saavat taas kaksi arpaa ja osallistumisaikaa on vuorokausi tai kaksi. Kannattaa siis olla nopea! Yritän arpoa tämän Pikkutäryn kanssa jo huomenna lauantaina noin klo 21, mutta ellei erittäin kiireinen viikonloppu ole arpomiselle suosiollinen ilmoitetaan voittaja viimeistään maanantaiaamuna.

 Ihanaa viikonloppua ja onnea arvontaan!

25. syyskuuta 2014

Parasta syksyssä?

Syksy jakaa ihmisten mielipiteitä siinä missä muutkin vuodenajat. Toiset vihaavat ja toiset rakastavat. Joskus itsekin vihasin syksyä, mutta sitten katsoin tarkemmin ympärilleni. Luontohan on kaunis! Ainaiset vesisateet ja pimeys voi ahdistaa, mutta niistäkin voi löytää ne hyvät puolet.
 Syksyn pimeys mahdollistaa kynttilöiden ja takkatulen tuoman tunnelman. Voi niitä polttaa kesälläkin, mutta syksyn pimeys ja hiljalleen viilentyvät illat tekevät hommasta paljon nautinnollisempaa. Ilmojen viilentyessä tuli lämmittää mukavasti myös mieltä.

 Sade taas voi päivällä masentaa, mutta viimeistään illan pimetessä ropina alkaa vaikuttamaan mukavalle ja ehkä turvallisellekin. Sateen rummutus ikkunaan tai peltikattoon voi toimia lapsille hyvänä unimusiikkinakin.

 Pikkutärystä parasta syksyssä on tietysti vesilätäköt, mutta aivan yhtä korkealle hän arvostaa illalla takkatulen edessä nautitun lämpimän kaakaon. Kieltämättä onkin ihanaa olla takan valaisemassa olohuoneessa oman perheen ympäröimänä ja nauttia sateen ropinaa kuunnellen kupillinen kuumaa juomaa!

 Tunnelmallisia syysiltoja!

Perhekahvilat ja -kerhot sisäpiirin touhua?

 Oltiin lasten kanssa asioilla ja muistin erään perhekahvilan olevan aamulla auki. Päätin yllätykseksi viedä lapset ensin sinne leikkimään. Marssittiin iloisesti sisälle ja tervehdittiin kaikkia, mutta ei saatu yhdeltäkään vastausta. Ulkovaatteet riisuttuamme menimme peremmälle ja mitä tapahtuikaan? Kaikki vaihtoivat paikkaa kahvilan toiseen nurkkaan. Tätä samaa jatkui koko kahvilan ajan eikä kukaan, ei edes vetäjät, sanoneet meille sanaakaan koko aamun aikana. Pojat kuitenkin viihtyivät erinomaisesti leikkien ja itsekin totesin lopulta olevan mukavampaa lattialla lapsilauman kanssa kuin yksin sohvilla.

 Ennen tätä kokemusta olisin ehdottomasti ollut sitä mieltä ettei perhekerhoissa ole mitään sisäpiirejä vaan uudetkin otetaan hienosti mukaan. Ehkä ollaan aikaisemmin vaan valittu hyvät kerhot?! Myönnän etten vanhojen haavojeni kanssa itse ollut alun jälkeen kovin aktiivinen kanssakäymiseen, mutta vaatiiko kerhoissa käyminen aina uudelta aktiivisuutta? Miten käy ujojen yksin kerhoon tulevien jotka eivät entuudestaan tunne ketään? Voin sanoa ettei tuollaisen jäätävän vastaanoton jälkeen paljoa kiinnosta uudelleen kokeilla!

 Jokainen kotiäiti kaipaa ja tarvitsee myös sosiaalista kanssakäymistä. Ilman aikuiskontakteja äiti pahimmillaan voi joutua masennuksen kouriin ja silloinhan siitä kärsii myös lapset. Toiset viihtyvät enemmän yksin ja toiset vähemmän, mutta vertaistukea varmaan kaikki kuitenkin jossakin määrin kaipaavat. Mistä sitä juttuseuraa saa jos kahviloissa on sisäpiirin touhua ja leikkipuistoissa sama meno jatkuu tai ei ole muita lapsia? Eihän ihan pienten vauvojen kanssa kyllä leikkipuistoissa edes käydäkään ellei ole isompia sisaruksia. Pystyykö tämän sosiaalisen kanssakäymisen tarpeen täyttämään netissä? Epäilen ettei, vaikka mukavaa lisäähän se varmasti tuokin. On kuitenkin aivan eriasia keskustella kasvotusten kuin sanojen välityksellä.

 Itse olen viihtynyt perhekahviloissa aina tätä tuoreinta kokemusta lukuun ottamatta. Tellun ollessa vauva arastelin kyllä ensimmäiseen kerhoon lähtemistä, mutta kaveri kävi pihasta asti hakemassa. Koukutuin heti ensimmäisestä kerrasta eikä sen koommin ole tarvinnut suostutella. Kaikilla ei ole valmiina äitikavereita eikä uskallusta lähteä yksin.

 Onko liian vaikeaa siis uuden äidin tullessa joukkoon mukaan vaihtaa muutamaa sanaa? Lasten mukana ollessahan sen luulisi olevan helppoa. Joillekin voi alkuun riittää se pieni ystävällisesti käyty kanssakäyminen. Se pieni tunne ettei ole joukon ulkopuolella ja mukava mielikuva joka auttaa uskaltautumaan joukkoon uudelleenkin.

 

24. syyskuuta 2014

Gluteeniton pannari

 Tänään lapset toivoivat lettuja. Sen verran pieniä syöjiä talosta löytyi ettei letun paistaminen kuitenkaan innostanut. Tehtiin sitten pannaria ja laitettiin päälle itse tehtyä kanelilla maustettua omenahilloa.

 Gluteeniton pannari
3 munaa
3dl gluteenittomia jauhoja
7,5dl maitoa
2/3dl sokeria
ripaus suolaa
75g sulatettua voita
Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon muut ainekset ja anna turvota ainakin 10 min. Paista 225 asteessa noin 30min.
 
 Itse tein tänään lapsilaumalle pellillisen tavallista ja pienemmän vuoallisen gluteenitonta. Makueroa ei juurikaan huomannut! Tellu itseasiassa sanoi gluteenittoman olevan jopa parempaa.
 
Hieman tuli vaan mokattua reseptin pienentämisen kanssa. Tein taikinaa vain 1/3 osaa joten tuli litteä pannari. Pieniä kuplia silti lituskaisestakin löytyi :)

23. syyskuuta 2014

Ei matkasynnytyksille!

 Luin tänään päivystysasetuksen muuttamisesta, joka uhkaa sulkea useita synnytyssairaaloita. Koko illan olen mielessäni pohtinut kuinka onnekas reilu vuosi sitten olinkaan. Karu totuushan on että ilman miehen kotona oloa ja hysteeristä olotilaani liikkeiden tuntemattomuuden vuoksi meidän nuorimmainen olisi syntynyt tienposkeen. Synnytys eteni alkaessaan niin vauhdilla ettei siinä olisi välttämättä taksia tai ambulanssia tänne asti ehditty saada vaikka ensimmäisestä supistuksesta olisi soittanut. En uskalla edes ajatella miten synnytys olisi päättynyt jos matkaa synnytyssairaalaan olisi ollut yhtään enemmän sillä se sisälsi kuitenkin monta riskitekijää.

 En epäile etteikö ensihoitajat osaisi synnytystä hoitaa teoriatasolla. Onhan heidän sekin tilanne pitänyt joskus harjoitella. Harva sitä kuitenkaan on työelämässä kokenut? Ambulansseissa ei myöskään käsittääkseni ole mahdollista esim. seurata sikiön vointia. Meillä syntyvän lapsen sydänäänet heikkenivät koko ajan ja hapenpuutehan voi aiheuttaa vakavia vaurioita etenkin jos kyseessä on ennen aikaisesti maailmaan haluava yksilö. Ja miten ihmeessä kävisi matkasynnytyksissä kivun lievitys?

 Usean synnytyssairaalan lakkautusuhka ei mielestäni kyllä yhtään ainakaan lisää synnytysten tasa-arvoa. Ja vaikea on kuvitella miten se parantaisi turvallisuutta? Entä miten ruuhkautuvat isommat sairaalat pystyisivät kiireessä tuottamaan laadukasta hoitoa? Melkoista liukuhihnatyöskentelyä sain kerran jo kokea pienemmässäkin sairaalassa. Epäilen myös synnyttäjien määrän kasvun aiheuttavan tilaongelmia suuremmissakin sairaaloissa. Miten synnyttäjät siis mahtuisivat vai alettaisiinko luonnollista tapahtumaa ajoittamaan käynnistyksillä?

 Ymmärrän kyllä sen että pienessä osassa synnytyksiä ilmenee sellaista joka vaatisi korkeampaa hoitoa. Tämä ei kaikissa synnytyssairaaloissa ole mahdollista. Eikö kuitenkin olisi turvallisempaa synnyttää hieman pienemmässä sairaalassa kuin tienpäällä? Sairaalassa on kuitenkin henkilökunta, joka on koulutettu synnytysten ongelmatilanteisiin ja kokemusta asiasta.

 Tässä onkin taas yön pimeille tunneille takkatulen ääreen mietittävää. Siis kuinka hölmöjä päätöksiä sitä tehdäänkään! Ihan kuin tällä univelalla itse järkevyyksiin kykenisin, mutta ei tämä päätöskään kyllä nyt ymmärrykseeni uppoa. Uppoaako muilla?

Kylmä! (sis. pienimmän välikautta)

 Järkytyin aamulla bussipysäkille sännätessä. Ulkona oli hurjan kylmä! Kotona mittari näyttikin +2 joten ei ihmekään jos ilman sukkia jäädyin. Syksy on siis täällä ja pian on talvikin.

 
Lastenhuoneesta poistettu tarpeeton hyllynpuolikas lojuu vielä eteisessä. Hassusti lasten kamppeita on alkanut hyllyyn kerääntymään ja hetken mietinkin pitäisikö hyllynraato hetkeksi jättää. Oikeastaan kun nuorimmaisen varusteille ei eteisessä omaa paikkaa kyllä olekaan. Isommat lapset ovat laatikoiden sijaan vallanneet hyllynpäällyksen asusteillaan. Samaan kasaan laitoin myös jemmasta löytyneet isompien Fredriksonin hatut. Saa nähdä mitä Tellu mahtaa tykätä korvapiposta!
   Kuorihaalarista on vielä fleecevuori irti ja silti pikkuinen ukkeli oli lähes hiestä märkänä. Vielä ei siis ole aika kaivaa toppaa esille. Meidän lapset kaikki onkin melkoisia kuumakalleja ja tämä nuorimmainen on heistä kuitenkin se viluisin. 
 
Pihakengiksi pienimmälle on hankittu alesta Tretornin saappaat sekä hyväksi havaitut Vikingin goretexit. Saappaat tosin ovat liian reilut, joten taitavat sittenkin odottaa kevättä. Eilen oli ensimmäinen sadepäivä joten onneksi niitä vesilammikoita ei juurikaan ole vielä pihalla ollut. Olemattomissa lammikoissa pärjättiin tänään hienosti Vikingeilläkin.

 Jännityksellä odotan kuinka alipukeutuneelta Pikkutäry muiden kerholaisten rinnalla kohta näyttääkään! Onneksi kerhotädit ovat tottuneet jo Tellun aikana siihen että meillä pompitaan ilman kylmettymistä vielä pitkään syysvermeissä kun muilla on jo toppaa päällä. Itse olen kyllä oikea vilukissa ja näillä lukemilla pelkkä lämpömittariin katsominen saa aikaan vilunväristyksiä.


 Joko teillä aletaan kaivaa toppaa esille vai tarkeneeko lapset vielä syystamineissa?

22. syyskuuta 2014

Lastenhuonetta järkevämmäksi

 Kuten eilisessä postauksessa mainitsinkin, päätettiin sittenkin vielä tämän kodin lastenhuonetta muuttaa. Aikaisempi ratkaisu ei vaan osittain toiminut ja aiheutti tuskaa niin huoneen asukeille kuin heidän vanhemmilleenkin. Tarkoituksena oli ostaa STUVA-sarjaa, mutta ihmisvilinä, olematon ajatustyöskentely ja nälkäinen shoppailijalauma sai meidät lopulta tarttumaan ensimmäisiin vastaantuleviin paketteihin. Huoneen kannalta ehkä olisi ollut parempi syöttää lauma ravintolassa, mutta jonot olivat niin pitkät ja hitaasti liikkuvat että siinä olisi päre palanut miehen lisäksi lapsilta.

 Huone on vielä aivan mullin mallin, mutta koska en tiedä milloin sen kuntoon ehdin laittaa niin väläytän huoneen säilytysratkaisuja hieman nyt silläkin uhalla ettei kuvaaminen oikein onnistu. Aloitetaan siitä mihin huoneessa oltiin jo ennestään kovin tyytyväisiä eli Tellun sängynaluslaatikoihin. Kaksi laatikkoa vetää mahtavasti sisäänsä tyttöjen pikkusälää.

Alennuksesta ostetut Luhdan korit on helppo ottaa laatikosta pois ja tarvittavat lelut löytyy helposti niiden ollessa omissa laatikoissaan.

Mitä me sitten ostimme STUVA-sarjan tilalle? Kaksi valkoista Kallax-hyllyä, jotka kiinnitettiin pystysuunnassa. Lapset olisivat molemmat halunneet omat, Tellu vaaleanpunaisen ja Pikkutäry turkoosin, mutta koska tulevan kodin värimaailmasta ei ole vielä mitään tietoa ja hyllyt tulivat vierekkäin otimme valkoiset. Kaksi erillistä hyllyä valitsimme taas isomman sijaan juuri sen takia että hyllyt saadaan sitten tulevaisuudessa jaettua molempien huoneisiin. Laatikot on lasten valitsemat, mutta täytyy jostain muualta etsiä vielä sopivia. Pikkutäry oli illalla erittäin ahkera ja olisi täyttänyt vaikka koko hyllykön.
  Hyllyn päälle jää vielä mukavasti tilaa mm. Sylvian rakennuksille, jotka eivät vanhaan hyllyyn edes mahtuneet vaan joutuivat majailemaan siellä täällä.
 
  Tellu laittoi mansikka-auton omaan lokeroonsa. Kaksi ylintä kerrosta on siis pääasiassa tytön omia ja kaksi alinta Pikkutäryn.
  Nyt muumiteatterikin mahtuu hyllyyn, mutta sopisi se myös hyllyn päällekin. Korkeampi majakka vaan on yhä ilman sopivaa tasoa.

 Se meille kotiutunut ainut STUVA on yhä keskellä olkkarin lattiaa.
Koottiin tätä nuorimman kanssa yöllä ja Pikkutäry aamulla alkoi jo laatikkoa täyttämään. Väri on pojan ihan itsensä valitsema ja alkuperäisen suunnitelman mukaan junaradan piti laatikkoon hypätä. Katsotaan nyt mitä lopulta täältä löytyykään!

 Onko teillä jaettavaksi hyviä lelujen säilytysniksejä?

21. syyskuuta 2014

Viikonloppu (herkut)

Eihän me eilen maltettukaan rauhaisasti kotona olla. Meiltä löytyi perjantai-iltana keittiöstä vesivahinko ja päätettiin lauantaina aamulla laittaa samalla sitten muutakin kotia vielä järjestykseen. Muutoksen alle joutui lähinnä lasten valtakunta, kun reilu 30 vuotta vanha hyllyni sanoi osittain sopimuksensa irti. Tuotiin sitten alas pienimmälle yksi hylly ja lähdettiin päivän reissulle ostamaan Ikeasta uusia. Nälkäinen maalaismies ihmisvilinässä on kuin pikkulapsi, joten Ikean ruokajonojen ollessa järkyttävän pitkät päätettiin syödä muualla ja tarjosimme kunnon viihdettä muille.

 Illalla kotona tehtiinkin sitten vielä iltapalaksi pizzaa.

Pohja:
500g jauhoja
ripaus kuivahiivaa
2,5dl vettä
loraus oliiviöljyä
hieman suolaa
Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Sekoita suola, öljy, vesi ja kaada vehnäjauhojen sekaan. Sekoita ensin puuhaarukalla ja sitten käsin niin kauan ettei taikina enää taru. Vaivaa pöydällä joustavaksi. Anna tekeytyä jääkaapissa 8-9h. Paista uunissa 250 asteessa noin 10 min. Tästä tuli 3 hieman alle pellin kokoista pizzaa.
 
Tomaattikastike:
pari valkosipulinkynttä
5-6 tomaattia
hieman voita
1rkl hunajaa
ihan vähän valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria
Pilko valkosipulit ja tomaatit pieniksi. Hauduta valkosipulia hieman voissa ja lisää tomaatit sekä hunaja. Keitä kunnes kastike on saonnut. Mausta ja jäähdytä.
 
 Jälkiruokaakin teki mieli, joten leivoin vielä vaniljaisen omenapiirakan. Yleensä en jostain syystä tykkää taikinan nyppimisestä, mutta tässä se todella kannatti!

Vaniljainen omenapiirakka
pohja:
300g voita
2dl sokeria
6dl jauhoja
2dl kaurahiutaleita
2tl leivinjauhetta
Pilko huoneenlämpöinen rasva ja lisää kaikki pohjan ainekset. Nypi kunnes seoksesta tulee tasaista ja murumaista. Taputtele pellille ja tee pienet reunat. Esipaista 200 asteessa noin 10 min
Täyte:
vaniljacreemi
omenahillo
noin 5 omenaa
½ dl sokeria
2½ tl kanelia
omenasosetta
 Käytin kaupasta ostettua creemijauhetta 1½ annosta. Valmista  vaniljacreemi ohjeen mukaan. Pilko omenat ja mausta kanelilla ja sokerilla. Levitä omenasosetta pohjan päälle. Kaada creemi ja ripottele omenakuutiot.
Muruseos:
2dl mantelilastuja
50g sulaa voita
1tl kanelia
2rkl fariinisokeria
2rkl vaahterasiirappia
 
Sulata rasva ja sekoita kaikki seoksen aineet keskenään. Ripottele piirakan päälle. Itse olin jo niin väsyksissä että unohdin fariinisokerin ja siirapin. Hyvää tuli silti!
Paista piirakkaa 175 asteessa noin 45 min.
 
 Nyt odottaisi peräkärryllinen huonekalupaketteja kokoamista. Saa nähdä saadaanko huone illaksi nukuttavaan kuntoon vai joudutaanko laittamaan lapset telttamajoitukseen, sisälle toki!
 
Kuinka teillä on viikonloppu sujunut?

19. syyskuuta 2014

Tyhmä ja ilkeä äiti

 Kuinka mieltä ylentävää onkaan valvotun yön jälkeen kuulla 4-vuotiaan suusta olevansa tyhmä äiti? Tämä mahtava titteli vain sen vuoksi etten todellakaan suostunut antamaan aamupalaksi muroja ja karkkeja. Murot olisivat vielä voineet onnistuakin, mutta harmitus taisi olla liian kova karkkien kohdalla.

 Sen mahtavammin ei aamu alkanut koululaisenkaan kanssa. Olin kuulemma maailman ilkein äiti koska en antanut tyttäreni katsoa lastenohjelmia vaan patistin aamutoimille. Bussipysäkille matelimme tyttären kiukutellessa ja ehdimme juuri ja juuri. En sentään joutunut kantamaan!

 Jos aamu alkaa näin kurjasti niin mitä voi odottaa päivästä? Yleensä meillä lapset unohtavat pahan mielensä melko nopeasti ja tajuavat itsekin hölmön käytöksensä. Tänään tilanne ei vaan muuttunut koko päivässä. Meidän lapsilla toimii rauhoittumiseen parhaiten hetki yksin, mutta voiko lapsia pitää jäähyllä yksin koko päivää? Eihän se yksin olokaan silloin tunnu toimivan jos hetken päästä vanha meno palaa. Itse huomasin kuitenkin etten jaksanut pahasti tällä väsymyksellä lapsille edes hermostua vaan hyvin pystyin olemaan huomioimatta huonoa käytöstä ja vastaavasti kehumaan niitä pieniä pilkahduksia paremmasta.

 Olen tänään mielessäni pohtinut mikä kumma lapsia nyt vaivaa? Kiukkukohtauksia tulee ja menee, mutta ensimmäistä kertaa molemmilla kesti koko päivän ja vieläpä samalla kertaa. Onko se huomion hakua kun pienin kuitenkin sitoo molempia vanhempia kovasti ja mies on ollut paljon töiden vuoksi pois? Vai olisiko vain syksyn pimeys? Lapset eivät itse osanneet sanoa mitään syytä, mutta nukkumaan käydessään kovin pahoillaan olivat kurjasta päivästä. Ehkä me viikonloppuna otetaan vaan rennosti ja tehdään yhdessä kaikkea kivaa ettei känkkäränkällä ole syytä pitkään aikaan tulla kyläilemään.

 Muistaako joku muuten Känkkäränkkä-karkkikopat? Ne olivat jossain vaiheessa lapsena lempikarkkejani ja vitsailin aina karkkien tuovan känkkiksen kyläilemään aivan kuten lastenlaulussa laulettiin.

Miten meidän tämä päivä sitten päättyi?  Lopulta tyttö torkahti illalla eteisen lattialle ja molemmat pyysivät oma-aloitteisesti anteeksi ennen nukkumaan menoa. Se olikin mahtavan hienosti tehty sillä asiat pitää sopia ennen yöunille käymistä. Itse vedin jo sohvalla 1,5 tunnin nokoset ennen nuorimmaisen ensimmäistä huutokonserttia. On varsin voimia kuluttavaa olla niin kovin tyhmä ja ilkeä.

Rentouttavaa viikonloppua!

Kiitos

 Kiitos on pieni suhteellisen helposti lausuttava sana, joka opitaan melko nuorena. Jo meidän Jyräkin osaa leikkiä kiitosleikkiä, siis leikkiä jossa annetaan tavaraa vuoron perään toiselle, ja hyvin herkästi ilmoittaa jos tiitot leikkikaverilta unohtuu. Vaikka tuon sanan osaa siis jo pieni lapsikin, on se silti niin äärimmäisen vaikea sanoa. Miksi ihmeessä kiitos jää sanomatta tai sitä sanotaan aivan liian harvoin? Lapsilla on kiire esim. ruokapöydästä leikkimään, mutta miksi kiitos on aikuisille niin vaikeaa? Kiittäminenhän lämmittää saajansa mieltä!

 Tämä blogi on ollut alusta alkaen lähinnä itseäni varten, paikka jossa saan hetken olla ihan itsekseni. Tai nykyään kyllä hyvin usein istun tässä koneella pienimmän kanssa miettien milloin ihmeessä näkymätön napanuoramme katkeaa, mutta siltikin tämä on paikka joka on minun juttuni.  Vaikka teen tätä lähinnä omaksi ilokseni enkä miellyttääkseni muita, jokainen kävijä, mielipide ja erityisesti jokainen kommentti lämmittää! On ollut todella hienoa huomata kuinka kuukausi kuukaudelta kävijämäärät hitaasti kasvavat. Ilman teitä kirjoittaisin varmasti samoja juttuja, mutta te teette tästä puuhasta entistäkin miellyttävämpää ja koukuttavampaa. Suuret kiitokset siis teille kaikille!

18. syyskuuta 2014

Pikkutäryn syksyn lempparihousut

 Pikkutäry on aina rakastanut farkkuja ja punaista. Kotonakin usein haluaa farkut eikä mukavammat kotihousut. Yllätyin suuresti kun poika lupasi käyttää Mainion collegefarkkuja. Nehän ei olleet perinteiset farkut eikä tosiaankaan punaiset. Nyt nämä housut on kuulemma lempihousut sillä ne sopivat syksyyn.
  Kokona on 110/116 ja näissä on kyllä kasvunvaraa. Malli on kuitenkin mukava hoikalle lapselle ja housuissa on kuminauha vyötärön säätämiseen.


Täytyy ehdottomasti harkita mustikansinistenkin ostamista mikäli vaan väri pojalle kelpaa. Näissä kun on kuitenkin varmasti mukavampi leikkiä talvellakin kuin jäykemmissä farkuissa.

Mitäs pidätte pojan uusista lemppareista?

17. syyskuuta 2014

Parisuhteen laatuaikaa?

 Vielä Tellua odottaessamme olimme ehdottomasti sitä mieltä että viettäisimme paljon aikaa myös kaksin siis hoitaisimme parisuhdettamme. Yhden lapsen kanssa olikin suhteellisen helppoa irtaantua arjesta ja siten tuli melko usein jossakin aina käytyäkin. Hoitajia oli ovella jonoksi asti joten senkään puoleen ei ollut tarvetta kieltäytyä yksistäkään kissanristiäisistä.

  Pikkutäryn syntymä vähensi iltarientojamme sillä huomasimme pian ettei allergista poikaa vaan voi kaikille tukiverkossamme antaa hoidettavaksi tai heitä ei vaivainen vauva kiinnostanut. Emme myöskään halunneet aina samoja naamoja lapsillamme rasittaa. Käytiin kerran risteilyllä pojan ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Varmasti koko hyttikerros ja puolet kanssamatkustajista kirosivat päätöksemme laatuajan viettämisestä merellä sillä Pikkutäry kokeili keuhkojensa kuntoa lähes koko reissun. Sen koommin emme mieheni kanssa ole matkustelleet laatuaikaa etsien.

 Nyt nuorimmaisen syntymän jälkeen en muista kertaakaan meidän olleen miehen kanssa kaksin. Ravintolassa ollaan käyty kerran huutava möykky mukana ja todettu ettei se todellakaan ole laatuaikaa eikä lainkaan rentouttavaa. Monet ovat lähes käskeneet meidät irtaantumaan lapsista, mutta innokkaita hoitajia ei tälle kolmikolle ole juuri tarjoutunut. Toisaalta ei meillä olisi ollut voimia mitään tehdäkään. Leffassa kilpaa kuorsaaminen tuskin olisi edes laatuajaksi luokiteltavaa.

 Miten kummassa me sitten hoidamme parisuhdettamme miehen ollessa paljon töiden takia poissa kotoa? Ehkä se laatuaika on meillä muuttanut muotoaan ja osaamme enemmän nauttia niistä pienistä hetkistä. Saatamme aamuyöstä istua keittiön hämärässä kahvikupit kourassa ennen miehen töihin lähtöä keskustelemassa pienimmän torkkuessa sylissäni. Pojan sänkyyn laittaminen aiheuttaisi uuden huutokonsertin joten minun ei tarvitse edes yrittää maate. Talo on aivan hiljainen joten saamme rauhassa viettää aikaa kaksin ja keskustella aivan kaikesta ilman häiriöitä.

  Voisin väittää näiden arjesta otettujen laatuaikojen olevan meille ulos lähtemistä antoisampia. Ei ole hirveää soittelurumbaa lastenhoitajista eikä tarvitse miettiä saako allerginen sittenkin sopimatonta iltapalaa. Lapset voi unohtaa täysin sillä hehän nukkuvat rauhaisaa unta. Ei ole kiire kotiin päästämään lastenhoitajaa pois eikä tarvitse pähkäillä mitä sitä tehtäisiin. Kummallekaan ei pääse syntymään edes liian suuria toiveita.

 En toki kiellä etteikö kokonaan lapsivapaa maiseman vaihdos kiinnostaisi. Kuka sitä nyt aina samoja nurkkia jaksaisi katsella? Tähän hetkeen on vain sopeuduttava. Pääasia että saamme mieheni kanssa olla edes hetken vain vaimo ja mies, purkaa rauhassa tunteitamme ja ajatuksiamme. Huomata kuinka ihana ja rakas se puoliso onkaan. Pian ne lapset kasvavat, huomaamme olevamme kaksin aina ja kodin olevan hiljainen lasten asuessa maailmalla. Viimeistään sitten on meilläkin taas aikaa mennä ja kokea .

 Kuinka teillä vietetään parisuhteen laatuaikaa? Vai onko laatuaikaa ylipäätään olemassakaan?

Öinen täystuho

 Mikähän siinä on että pienimmän nukkuessa yöllä ainokaista unipätkäänsä meillä liikkuu iso rotta tai oikea täystuho? Tämä täystuho liikkuu hiiren hiljaa syöden salaa herkkuja. Edes keittiön ylin hylly ei tätä rottaa pidättele sillä kiipeämistaito ja apuvälineet ovat hyvin hallussa. Ehkä lukollinen ovi keittiöön hidastaisi?

 Viime aikoina täystuho on ottanut ilmeisesti kipeästä mahasta opikseen ja alkanut tuhoamaan muuta. Värikynää on löytynyt useamman kerran aamulla pöydän täydeltä sillä joko täystuho ei ymmärrä paperin päälle tai ei pimeässä vaan näe sitä. Viime yönä täystuho oli löytänyt kummipojalle ostamani joululahjan.
 Kuten näkyy lahjaidea tai vähintäänkin hankittu lahja on entinen ja osat pitkin eteistä! Onneksi tämä maksoi vain 20 euroa! Pienimmän herätessä junaradan luota löytyikin tyytyväisenä leikkivä Pikkutäry joka suureen ääneen ihmetteli kuka kumma on levittänyt junaradan eteisen lattialle. Hän kun oli menossa vaan vessaan! Jostain ihmeen syystä pojalle ei vessassa enää mitään hätää ollutkaan ;)

16. syyskuuta 2014

Tehdään pupukortti

 Tellu tykkää viedä kaverisynttäreille itsetehtyjä kortteja. Tänään tehtiin toiselle pupufanille pupukortti. Kamerassa oli akku ihan lopussa, mutta päätin silti jakaa teille tämän hauskan idean.

  Kasaa ja leikkaa tarvikkeet. Naaman yksityskohdat voivat olla paperiakin, mutta muutoin suosittelen kartonkia.
 Liimaa kieli korviin.
 Liimaa korvat kartongin takapuolelle ja taita ne. Työnnä kieli kartongin etupuolelle. Kuvassa kasvo-osa on kielen alla vaan ihan erottumisen takia.
  Liimaa vartalo ja naama paikoilleen. Huomioi kuitenkin ettet liimaa kieltä kiinni! Myöskään kasvojen yläosan taitosta ei vielä liimata.
 Blogger heitti kuvan ihan väärin päin, mutta siis tee kasvojen yksityiskohdat ja liimaa koko komeus korttipohjalle.
 Liimaa nyt kasvojen läppä korttipohjaan.
 Taas en tule bloggerin kanssa toimeen kuvan kanssa. Kirjoita  siis kortti
 Korviin tottahan toki viesti saajalle! Kielestä kannattaa vetää varovaisesti eli jos pienille lapsille haluaa kortteja tehdä niin kannattaa asiasta antaessa huomauttaa.

15. syyskuuta 2014

Hetki omaa aikaa

 Yllättäen keskellä päivää talo on aivan hiljainen. Pienin nukkuu ja isommat ovat poissa. Nyt minulla olisi hetki sitä kuuluisaa omaa aikaa ja voisin tehdä rauhassa ihan mitä vaan. Siivoamista ja kotitöitä en edes ajattele. Nukkuminen houkuttaisi, mutta lapsesta asti se on ollut minulle heikkouden merkki. En osaa siis rauhoittua unten maille ilman migreeni tms. pakottavaa syytä. Pihalla kävin pyörimässä ympyrää josko siellä olisi joku homma kiinnostanut.

Tammenterhot eivät vielä ole valmiita mielessäni pyörivään askarteluideaan. Palasin sisälle Tellun kasvimaan satoa käsissäni.

  Sain jopa viikon ruokalistankin tehtyä ainakin alustavasti
 Nyt olen taas ihan orpona miettimässä mitä sitä tekisi! Milloin tämä hiljaisuus ja oma aika keskellä päivää on näin vaikeaksi mennyt? Ehkä juon tässä koneen ääressä kupillisen kahvia suklaan kera ja kokeilen vihdoin saada vaikka jotain käsitöitä aikaan. Ellei nuorin jo herää kun vihdoin osaan päättää mitä sitä tekisi. Jollakin tasolla voin nyt taas hetken ymmärtää lasten ikuista mankumista aiheesta!

 Miten te kulutatte yllättäen päivällä saamaanne omaa aikaa? Onko muille tämä näin outoa ja vaikeaa vai olenko itseni viihdyttämisessä pahasti ruosteessa?

14. syyskuuta 2014

Erilaisuus pelottaa?

 Olen pitkään pohtinut julkaisisinko tämän postauksen vaiko enkö. Tämä on pitkään pyörinyt luonnoksissa ja muuttanut muotoaan. Enhän minä periaatteessa tiedä elämästä erilaisen lapsen kanssa mitään. Satuin vain kerran leikkipuistossa kuulemaan lauseen joka särähti pahasti korvaani.

 Teimme siis kesällä retken leikkipuistoon. Maalaislapsille ihan tavallinen puistokin kun on todella ihmeellinen paikka ja sen vuoksi on mukava tehdä retkiä eri puistoihin. Samaan aikaan kanssamme puistossa oli muutama muukin aikuinen lapsineen ja isommat lapset saivat yhdessä oikein mukavat leikit aikaan. Ensin Jyrä vain ihmetteli puiston hiekalla isompien menoa ja söi tyytyväisenä eväitään. Erään lapsen isä varoitteli ettei saa juosta vauvan päälle. Kun Jyrä sitten lähti kävelemään tämä isä komensikin lastaan varomaan vammaista. Kesti hetken ennen kuin edes tajusin koko tilanteen!


 Meidän pienin on ihan normaali ihmisen alku. Hänellä vaan valitettavasti oli ilmeisesti jo syntyessään leikkausta vaativa vaiva jonka vuoksi toisen jalan liikerata oli kävellessä huomattavasti normaalista poikkeava. Tämä erilainen kävelytapako tekikin lapsestani vammaisen? Miksi ihmeessä Jyrästä piti erilaisen ominaisuuden huomatessa muuttaa vauva-sana toiseksi? Eikö hän enää ollutkaan vauva?

 Tämä kokemani sai minut miettimään mikä ihme siinä erilaisuudessa pelottaa? Monet raskaana olevat tuttunikin ovat sanoneet etteivät millään kestäisi jos syntyvä lapsi olisikin vammainen. Eikö vauva olisi silti oma rakas lapsi? Ok, arki olisi normaalia raskaampaa tai erilaista mutta onhan niitä raskaita aikoja kaikkien lasten kanssa.

 Lapset onneksi ovat aikuisia avoimempia erilaisuudelle. Tai ovat ainakin niin kauan kuin me aikuisetkin asiaan normaalisti suhtaudumme. Me aikuiset voimme esimerkillämme opettaa lapsiamme suhtautumaan kaikkiin ihmisiin samanarvoisesti. Jos oikein tarkasti ajattelemme ja katsomme meissä kaikissa on jotain erilaista! Toisilla se erilaisuus vaan ilmenee selvemmin kuin toisilla. Erilaisuus rikastuttaa elämää eihän siis pelätä sitä !?!

 Loppuun voisin suositella lapsille luettavaksi aiheeseen sopivaa Hannele Huovin ja Kristiina Louhen kirjaa Jättityttö ja Pirhonen. Meidän lapset tykkäsivät ainakin sekä tarinasta että kuvituksesta paljon ja saivat tarinan loputtua omia hienoja oivalluksia.

13. syyskuuta 2014

Aamun usva

 Aamulla ulos katsoessa voin hetken luulla katsovani pääni sisään. Pelkkää usvaa joka hetkeksi hiljalleen haihtuu palatakseen myöhemmin uudelleen. En muista juuri mitään viimeisestä reilusta vuodesta eikä kyllä päässäni pysy mikään tulevakaan. Toisinaan en edes tajua ihmisten puhuvan minulle. Aivan kuin he usvan takaa huutelisivat niin etten heitä näe vaikka todellisuudessa seisoisivat aivan vieressäni.

 En jaksa enää kuunnella yhtään rankkaa-kommenttia, joten vastailen ihmisten kysymyksiin hyvin epämääräisesti. Voiko yli vuoden valvominen olla muuta kuin rankkaa? Ei sitä tarvitse minulle sanoa, tiedän sen kyllä! Vuorokaudesta selviäminen ja arjen pyöritys vievät kaikki voimani. Ei sitä toisten ihmisten kommentit helpota. En loukkaannu jos olisivat hiljaa. Parempi sekin kuin tuollainen ainainen hokeminen tai lapselle alahan nyt nukkua lauseen lässyttäminen. Kai lapsikin nukkuisi jos olotilaltaan pystyisi!

 Kun apua ei saa oman perheen ulkopuolelta niin millä tätä usvassa tarpomista sitten jaksan? En tiedä onko sitä suomalaista sisua olemassa, mutta jos on niin kai sitten sillä. Tieto marraskuisen sairaalakäynnin mahdollisuudesta helpottaa elämää jouluksi ja lapseni olevan kaikesta huolimatta elossa auttavat myös. Sitä paitsi onhan aamun usva myös kaunista katseltavaa! Siis se oikea usva ei tämä pääni sisäinen. Täytyy vain löytää ne pienet ilot ja onnen hetket ja imeä niistä kaikki mahdollinen voima. Ei tämä kuplassa eläminen ikuisuutta jatku!

 Ihanaa viikonloppua!

12. syyskuuta 2014

Pienimmälle talveen

 Meidän pienimmällä alkaa talvivarusteet olemaan varsin hyvässä jamassa vaikken ole vielä edes meidän jemmoja ehtinyt kaivelemaan. Asusteita ja ehkä kengät vielä puuttuvat. Pidin jotenkin itsestään selvänä pienimmältäkin löytyvän meidän luottomerkkiä Tickettiä, mutta ellei jemmoista löydy niin tänä talvena pienin pukeutuu Reimaan. Toivottavasti osoittautuu kestäväksi sillä maassa möyrimistä on luvassa oli lunta tai ei!

 Mies oli työreissulla ollessaan kahvittelun lomassa huomannut jonkun tarjouksen ja ostanut pienimmälle haalarin. Vaikka miehen mielestä meidän lapsilla on aivan liikaa vaatetta eikä yhtään tarvittaisiin lisää, ostaa hän usein jotain tarpeellista vaatetusta. Mies on useamman kerran soitellut työmatkoillaan lastenvaateliikkeisiin kuulemma hämmentäen myyjiä kysymällä esim. Ticketin sadepukuja. Mutta siis tämän haalarin koko on 80. Vielä ei olla päälle sovitettu ja musta tuntuukin tämän olevan vielä iso pojan vaatteiden ollessa nyt pääosin 68. Joitain vaatteita on jo kyllä koossa 74 käytössä. Jos puku osoittautuukin isoksi niin eihän se ainakaan päikkäreillä haittaa!


  Pienille aarteille löytyy vetoketjullinen taskukin.


 Hanskat ovat kokoa 0.  Kokoa isommat olisivat selvästi liian suuret eikä touhuamisesta tulisi mitään. Voisin kuvitella puvun olevaan väritykseltäänkin aika ihanteellinen maassa möyrimiselle. Tai ainakin toivon ettei tästä harmaasta lika niin herkästi erotu.

 Mitäs pidätte tästä?

11. syyskuuta 2014

Ei pöllömpi

  Äidin pieni poikanen viipotti ja telmi veljensä peiton kanssa niin kovasti ettei kunnon kuvia saanut. Tarkoituksenani oli siis näyttää kuinka ihania nämä Aarrekidin pöllöt ovat! Tästä bodysta on tullut lemppari ja täytyy varmaan ainakin paitaa meille vielä hankkia.

 Kuten näkyy housut ovat taas lentäneet jalasta. Harvat housut pysyvät niin hyvin vauhdikkaassa menossa mukana ettei poika niitä jossakin vaiheessa itse riisuisi. Kotona ei niin väliä housuilla olekaan, mutta eilen ulkoillessa saimme asiasta jo väitellä. Arvatkaa vaan miten kävi? Tultiin huudon kanssa sisälle ja housut lensivät kiukkuiselta pojalta kaaressa.

 Nyt lähden jännittyneenä katsomaan missä kunnossa Tellun Mini Rodinin koiramekko ensimmäisestä pesustaan selviytyi. Hetken harmittelin kun en tilannut pojille suloisia koiria (isompi pojista harmitteli enemmän) mutta kuultuani niiden laatuongelmista olin varsin mielissäni. Meille kun osaa ne huonolaatuiset ja valmistusvirheiset vaatteet muutenkin hyvällä prosentilla eksyä.

Ekat topat tilattu

 Eilisestä lähtien pähkäilin ja mietin tilaisinko NetAnttilasta toppaa vaiko enkö. Siellä on kaikki lastenvaatteet -30% ja pojan lempitakki jo ennestään alennettu. Nyt aamutuimaan päätin sitten kuitenkin tilata takin jo koossa 116 sillä takille jäisi hintaa alle 70€.

 Kun halvalla sai niin päätin sitten pienimmällekin pistää haalarin tilaukseen. Tämä haalari kustansi alle 50€. Lisäksi etusivulla olleella koodilla sai tilauksesta vielä 10€ alea.
 En ole edes jemmoja ehtinyt vielä tarkistaa ja pienimmällä on jo 2 kpl haalareita. Ehkä Jyrä siis talven pärjää jos vaan koot on osuneet oikeaan.