Vielä Tellua odottaessamme olimme ehdottomasti sitä mieltä että viettäisimme paljon aikaa myös kaksin siis hoitaisimme parisuhdettamme. Yhden lapsen kanssa olikin suhteellisen helppoa irtaantua arjesta ja siten tuli melko usein jossakin aina käytyäkin. Hoitajia oli ovella jonoksi asti joten senkään puoleen ei ollut tarvetta kieltäytyä yksistäkään kissanristiäisistä.
Pikkutäryn syntymä vähensi iltarientojamme sillä huomasimme pian ettei allergista poikaa vaan voi kaikille tukiverkossamme antaa hoidettavaksi tai heitä ei vaivainen vauva kiinnostanut. Emme myöskään halunneet aina samoja naamoja lapsillamme rasittaa. Käytiin kerran risteilyllä pojan ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Varmasti koko hyttikerros ja puolet kanssamatkustajista kirosivat päätöksemme laatuajan viettämisestä merellä sillä Pikkutäry kokeili keuhkojensa kuntoa lähes koko reissun. Sen koommin emme mieheni kanssa ole matkustelleet laatuaikaa etsien.
Nyt nuorimmaisen syntymän jälkeen en muista kertaakaan meidän olleen miehen kanssa kaksin. Ravintolassa ollaan käyty kerran huutava möykky mukana ja todettu ettei se todellakaan ole laatuaikaa eikä lainkaan rentouttavaa. Monet ovat lähes käskeneet meidät irtaantumaan lapsista, mutta innokkaita hoitajia ei tälle kolmikolle ole juuri tarjoutunut. Toisaalta ei meillä olisi ollut voimia mitään tehdäkään. Leffassa kilpaa kuorsaaminen tuskin olisi edes laatuajaksi luokiteltavaa.
Miten kummassa me sitten hoidamme parisuhdettamme miehen ollessa paljon töiden takia poissa kotoa? Ehkä se laatuaika on meillä muuttanut muotoaan ja osaamme enemmän nauttia niistä pienistä hetkistä. Saatamme aamuyöstä istua keittiön hämärässä kahvikupit kourassa ennen miehen töihin lähtöä keskustelemassa pienimmän torkkuessa sylissäni. Pojan sänkyyn laittaminen aiheuttaisi uuden huutokonsertin joten minun ei tarvitse edes yrittää maate. Talo on aivan hiljainen joten saamme rauhassa viettää aikaa kaksin ja keskustella aivan kaikesta ilman häiriöitä.
Voisin väittää näiden arjesta otettujen laatuaikojen olevan meille ulos lähtemistä antoisampia. Ei ole hirveää soittelurumbaa lastenhoitajista eikä tarvitse miettiä saako allerginen sittenkin sopimatonta iltapalaa. Lapset voi unohtaa täysin sillä hehän nukkuvat rauhaisaa unta. Ei ole kiire kotiin päästämään lastenhoitajaa pois eikä tarvitse pähkäillä mitä sitä tehtäisiin. Kummallekaan ei pääse syntymään edes liian suuria toiveita.
En toki kiellä etteikö kokonaan lapsivapaa maiseman vaihdos kiinnostaisi. Kuka sitä nyt aina samoja nurkkia jaksaisi katsella? Tähän hetkeen on vain sopeuduttava. Pääasia että saamme mieheni kanssa olla edes hetken vain vaimo ja mies, purkaa rauhassa tunteitamme ja ajatuksiamme. Huomata kuinka ihana ja rakas se puoliso onkaan. Pian ne lapset kasvavat, huomaamme olevamme kaksin aina ja kodin olevan hiljainen lasten asuessa maailmalla. Viimeistään sitten on meilläkin taas aikaa mennä ja kokea .
Kuinka teillä vietetään parisuhteen laatuaikaa? Vai onko laatuaikaa ylipäätään olemassakaan?
Me ollaan tosi huonoja lähtemään kaksin mihinkään, eikä kyllä tunneta, että olis tarvis. Kymppi hääpäivän kunniaksi oli vähän, kuin pakko muka keksiä jotain ja käytiin se aino ja eka kerta yötä pois pojan syntymän jälkeen. Yleensäkkin lasten syntymän jälkeiset kaksin menot on olleet lähes pakollisia häitä jne. Me kans tykätään olla tässä kotona "kaksin" minäkin nousin tuntia ennen vapaapäivänä turisemaan ukkokullan kanssa - ihan parasta ;)
VastaaPoistaLohduttavaa ettei olla ainoa pari joka nauttii näistä arjen pienistä hetkistä! Musta kun on pitkään tuntunut muiden ajattelevan meidän pian olevan eron partaalla kun emme ikinä käy kaksin missään. Paremmin meidän parisuhde kuitenkin näin voi kuin väkisin menemällä ja tekemällä.
Poista