28. elokuuta 2019

Tuoksuu jo vähän syksylle

 Ihana lämpö hellii taas ihoa ja mieltä. Lapset nauttivat uimisesta, herkutellaan jäätelöllä ja leikitään yhdessä vesisotaa. Välissä vähän tuoreita marjoja tai jäähilejuomaa ja kesäilot voivat jatkua. Todellisuudessa tuon kaiken nauttimisen keskellä on mielissä hieman haikeuttakin, sillä Onnin sanoja lainatakseni: Hmm tuoksuu jo vähä syksylle!
Vaikka vielä saadaan nauttia helteisestä säästä, on Onni havaintonsa kanssa aivan oikeassa. Illat ovat pimenneet, vilja kypsyy, usva luo omaa tunnelmaansa, lehdet leijailevat ja muutenkin luonto pukeutuu hiljalleen jo syksyn väreihin. Enää ei myöskään ole kesän kiireettömiä päiviä vaan kalenterit ovat täyttyneet arkisista menoista, kokouksista, vanhempainilloista ja harrastuksista, joita epätoivoisesti yritämme saada fiksusti soviteltua yhteen.
 Tällä hetkellä tuntuu, että kaipaisin vielä auringon ja valon tuomaa lisäenergiaa selvitäkseni syksyn kiireistä. Toisaalta tiedän innostuvani myös niistä syksyn ihanista puolista; kauniista ruskasta, tunnelmallisista illoista, sateen ropinasta jne. Tänä syksynä me myös ainakin yritämme:
♥ Saada mökillä vielä muutaman pihaprojektin valmiiksi
♥ Tehdä paljon yhteisiä metsäretkiä
♥ Käydä museoretkellä
♥ Hyödyntää ja säilöä syksyn satoa myös kokeillen uutta
♥ Tehdä koko perheen yhteisen reissun
♥ Juhlia meidän omaa vekkulia Aarrea
♥ Hyppiä vesilätäköissä ja lehtikasoissa
♥ Ihastella tähtitaivasta
♥ Panostaa omaan ja koko perheen hyvinvointiin
♥ Pistää loput ylimääräiset tavarat kiertoon ja sisustaa kotia
♥ Tehdä makumatkoja kotikeittiössä

 Ennen kesän lopullista katoamista syksyn tieltä kuitenkin vielä riemuitaan ja kerätään yhteisiä kesäisiä kokemuksia. Hieman loppukesästä nauttimista hidastaa tämän viikon aivan täpötäysi kalenteri, mutta viikonloppuna vietämme aikaa ystävien kanssa ja ehdimme myös juhlimaan 6-vuotiasta Onnia. Vieläkään ei voi käsittää, mihin aika oikein katoaa!

 Millaiselta sinun syksysi näyttää?

14. elokuuta 2019

Saanko esitellä: Aarre

 Lähes 2-vuotias ei enää ole mikään ihan pienen pieni, vaikka toisaalta toki vielä selvästi pieni lapsi onkin. Pikkuinen itsekin ilmoittaa usein olevansa jo 'ito', joten viimeistään nyt on aika heittää hyvästit kuopuksemme tähänastiselle blogin kutsumanimelle. Oikeastaan olen tätä muutosta miettinyt jo lähes vuoden, mutta lopullinen valinta kahden poikaa loistavasti kuvaavan nimen väliltä oli varmaan vaikeampaa kuin sen ihan oikean kutsumanimen. Onneksi sentään näissä touhuissa ei nimen päättämisellä mikään kiirus olekaan!
 Kesän aikana päätös hiljalleen kypsyi. Huomasin hokevani pojalleni yhä useammin samaa lausetta, jossa esiintyi myös toinen nimivaihtoehdoista. Vaikka tämä on vain blogi, tahdoin tänne ehdottomasti lapselleni nimen, jolla on isompien tavoin takanaan tarina tai tunneside. Tahdoin nimen, joka sopii luontevasti kantajalleen ja on näin helpompi täällä käyttääkin. Nyt lopullisen valinnan tehneenäni tiedän löytäneeni sen täydellisen nimen. Tuo lauseen pohja, jota usein muokkaillen pojallemme sanomme, on: 'Olet oikea aarteemme'. Tästä lähin Pikkuinen kulkee blogissa siis nimellä Aarre. 
 Vaikka Eino Leino onkin runoillut 'Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, kell’ aarre on, se aarteen peittäköön', on Aarren nimi tosiaan ihan muualta. Onni on aina selvästi bloginimensä veroinen tapaus, mutta iloinen Aarre ei varmasti vielä täysin tiedäkään, kuinka paljon oikeasti koko perheelle merkitsee♥

12. elokuuta 2019

Uusi arki vaatii totettulua kaikilta

 Onnin kolmas eskaripäivä lähenee pian loppuaan eli olemme viikonlopun jäljiltä palailleet taas uuteen arkeen. Näihin päiviin on mahtunut paljon erilaisia tunteita; intoa, jännitystä, pelkoa, kiukkua, iloa jne. Meidän vanhempien toimesta ilmassa on ollut rutkasti myös haikeutta ja muutamia kyyneleitä. Vaikka lapsen eskariin lähtö on meille jo tuttu juttu, on ne samat tunteet pinnassa jokaisen lapsen kohdalla.
 Uusi arki vaatii meiltä kaikilta hieman totuttelua. Tällä hetkellä eniten muutos vaikuttaa pikkuiseen. Hän ei vielä ymmärrä miksi kaikki muut lähtevät aamuisin ja hän joutuu jäämään äidin kanssa. Kyllä, pikkuisen mielestä nämä ensimmäiset päivät ovat olleet mahdollisuuden sijaan suuri rangaistus! Kerrassaan epäreilu tilanne olla liian pieni taksin tai bussin kyytiin saati pääsemään isin mukaan töihin. Toisaalta taas pieni ei tahdo päästää hetkeksikään minua silmistään, sillä eihän sitä tiedä jos katoaisin myös. Aamupäivät ovatkin menneet lähinnä kiukun hallintaan, vaikka olen yrittänyt keksiä mukavia kahdenkeskisiä puuhia.
 Onnin eskari puolestaan on alkanut hieman vaihtelevasti. Ensimmäisenä aamuna hän pinkaisi taksiin kuin vanha tekijä. Olin enemmän kuin ihmeissäni. Minun pieni, ujo poikani olikin niin iso ja reipas! Iltapäivällä kotiin palasi poika tutusti hymy huulillaan innosta kertoen kuinka oli saanut jo uuden kaverin. Hän oli siis selvästi uskaltanut jo jutellakin täysin vieraille ihmisille! Kerrassaan mahtavaa! Seuraavana aamuna palasin kuitenkin heti aamusta maanpinnalle kantaessani Onnia taksin kyytiin. Pikkutaksi, jossa ei tilataksiin verrattuna ole samalla lailla omaa tilaa ja vielä ohjaksissa vieras kuski saivat pojan menemään täysin lukkoon. Ilmeisesti eskaripäivä oli sentään sujunut ilman suurempia ongelmia, mutta kahden päivän jälkeen Onni oli jo aivan kuitti. Kaikki se hälinä, jännitys ja uudet tilanteet väsyttivät.

 Nyt on edessä siis ensimmäinen kokonainen viikko tätä muuttunutta arkeamme. Talo yhden lapsen kanssa tuntuu niin kovin hiljaiselle, vaikka pikkuinen yhä on normaalia äkäisempi. Onnin oli vaikea aamulla herätä, mutta tuttuun taksiin meno ei tuota ongelmia. Eskaripäivät varmasti sujuvat jo hieman helpommin, kun poika tietää miten siellä toimitaan. Huomenna olisi edessä pikkutaksilla kotiin tulo, mutta onneksi isoveli on turvana. Ehkä tämä arki siis hiljalleen tästä taas normalisoituu ja asettuu uomiinsa, kuten sillä on yleensäkin tapana tehdä. Pian me kaikki jo nautimme täysillä näistä uusista hetkistä ja keräämme uudenlaisia muistoja. Syksyn uudet seikkailut täältä tullaan!

 Kuinka siellä arkeen paluu sujui?

4. elokuuta 2019

Milloin sinusta tuli noin iso?!

 Niin vain heinäkuu vaihtui elokuuksi ja havahduimme kesäloman olevan aivan pian ohi. Mihin kummaan kesä jo hurahti? Koulujen alkaessa päättyy myös Onnin huoleton kotielämä eskarin alkaessa ryhmittää arkea. Jokaisen lapsen kohdalla tämä vaihe on tuntunut haikealta, mutta Onnin kohdalla tunteet ovat vieläkin syvempiä. Kyse ei ole siitä, että poika olisi yhtään sen rakkaampi kuin isommatkaan. Olemme vain kulkeneet hieman haasteellisemman tien monessa suhteessa.
 Lähes kolme vuotta sitten koin hetken, jolloin tiesin olevan oikea ratkaisu pitää Onni kotona eskariin asti. Jo tuona hetkenä tiesin myös sen eskarin tulevan nopeammin kuin uskoinkaan, mutta että näin nopeasti?! Vuodet ovat todellakin kiitäneet, vaikka olemme viettäneet leppoisia aamuja köllien ja kiireettömiä päiviä metsän hiljaisuudessa kuljeskellen. Ihan näin nopeasti en ollut valmis arkipäivistä Onnin kanssa luopumaan, mutta onneksi eskaripäivän jälkeenkin ehdimme vielä tehdä yhdessä monia tuttuja asioita!
 Itse eskarin sujumisesta en ole lainkaan huolissani, sillä meillä asuu fiksu ja liiankin omatoiminen  lähes 6-vuotias. Viimeisetkin huolen muruset katosivat kesällä Onnin mennessä ensimmäistä kertaa yksin kylään kaverinsa luokse. Ennen poika ei olisi mennyt tuntemattomasta ovesta sisään suosiolla edes kanssani, mutta kaikkien yllätykseksi poika hyppäsi auton pysähdyttyä vauhdilla ulos ja viipotti  kaverinsa kanssa leikkimään huudellen moikat vaan peräänsä. Itse jäin suu auki ihmettelemään milloin pojasta oli tullut noin iso?! Tuon hetken jälkeen vastaava kysymys on päässyt erilaisissa tilanteissa suustani useampaan kertaan kuten mm. hetkenä, jolloin poika vain marssi miehekkäänä sisään ja kaivoi ison tikun itse sormestaan.
 Eskarin aloitus on suuri asia lapselle. Reppu, penaali, kirjoitusvälineet ja muut tarvittavat varusteet on huolella valittuja ja suurella ilolla vieraille esiteltyjä. Kun pääsee koulutaksin kyytiin, on pakosti jo tosi iso! Meille kotiin jääville uusi arki on myös iso muutos ja kestää varmasti hetki ennen kuin pikkuisen kanssa sisäistämme tämän. Onnin eskari on kuitenkin pikkuiselle mahdollisuus kokea vuorostaan ne samat seikkailut kanssani ihan kahden. Kenties neljän vuoden päästä olen taas ihmettelemässä miten ihmeessä pienestä pojastani on tullut niin iso. Onneksi kuitenkin olen saanut Onnin kanssa nauttia näistä hetkistä näinkin kauan ja pienihän se eskarilainenkin vielä on♥

 Millaisia tunteita eskarin aloitus sinussa herättää?