#kutsumua

 Kauan sitten 7-vuotias tyttö odotti innolla koulun alkua. Hän näkisi kaikkia kavereita useana päivänä viikossa ja ehkä tutustuisi uusiin lapsiinkin. Koulussa kaikki sujui aluksi loistavasti, mutta hiljalleen tyttö kuuli yhä useammin lauseen -Ei me haluta olla sun kaa.

 3. luokalla tyttö oli välitunneilla lähes aina yksin. Muiden mukaan ei päässyt touhuilemaan. Muut saivat synttärikutsuja jopa vastakkaisen sukupuolen juhliin, mutta tuon pienen tytön synttäreille ei edes kukaan halunnut tulla. Hiljalleen alettiin kuiskimaan paskakasasta. Ilkeimmät leikkivät ystävällisiä, jotta saivat lisää aihetta kiusaamiseensa. Talvella tytölle tuli erittäin tutuksi miltä lumi tuntuu kasvoilla ja keväisin hän tarpoi luokkaretkien kohteet ypöyksin. Kukaan ei puuttunut tytön yksinäisyyteen. Opettajien mielestä se oli tytön ihan oma vika ja lapsen vanhemmat olivat samaa mieltä. Iltaisin tyttö pelkäsi lähestyvän 7. luokan pahentavan asiaa, mutta salaa toivoi parannusta.

 Yläasteella tyttö oli yleinen pilkan kohde. Kukaan ei tytölle suoraan sanonut mitään, mutta kuiskinta kuului kyllä. Alettiin tekemään myös käytännön piloja ja naurettiin makeat naurut päälle. Tytön paha olo kasvoi. Joka päivä hän polki itkien koulusta kotiin, mutta ei saanut siellä kannustusta vaan haukkuja. Omat vanhemmat kysyivät vähättelevään äänensävyyn mikä tytössä on vikana kerta kukaan ei halua olla hänen ystävänsä. Tyttö uppoutui netin maailmaan eikä uskonut että joku voisi oikeasti hänestä pitääkin.

 Lukion tyttö tarpoi väkisin läpi. Selviytymisessä auttoi naapurikaupungissa asuva poika, joka ihan oikeasti piti tytöstä. Pojalla oli kuitenkin suurempia ongelmia kuin tytöllä. Rikkinäinen tyttö ei enää muutaman vuoden jälkeen jaksanut pönkittää pojan itsetuntoa ja toimia muurina. Tästä vaikeasta päätöksestä alkoi kuitenkin tytön oma selviytyminen vaikean asian ylitse.

 Selviytymistarina ei ole vielä täysin valmis, mutta tytöstä on tullut äiti. Hänellä on ihanat lapset ja mies joka rakastaa tyttöä kaikista hänen vioistaan huolimatta. Mies ei ole suhteessa päässyt helpolla sillä tytön syvien arpien paraneminen ja selviytyminen ovat vaikuttanet suhteeseenkin. Siitä huolimatta mies on päättänyt selvitä kaikesta yhdessä tytön kanssa. Tytön on yhä vaikea olla ihmisten kanssa tekemisissä sillä hän ei usko heidän pitävän oikeasti. Siltikin tytöllä on vihdoin kavereita jotka eivät näe paskakasaa eikä tytön haavoja. Arvet eivät ole täysin vielä umpeutuneet, mutta tyttö on jo todella pitkällä selviytymisen tiellä!

 Tuntui todella hienolle lukea Iltasanomien nettisivuilta taannoin kuinka tamperelainen lukiolaispoika Juho oli puuttunut näkemäänsä kiusaamistapaukseen. Hiljaisia hyväksyjiä on maailma pullollaan, mutta harvemmassa ovat ne ihmiset jotka kiusaamiseen ovat uskaltautuneet puuttua. Kiusaaminenhan ei ulotu vain päiväkoti- ja koulumaailmaan vaan se on osa myös aikuisten elämää.

 Ilolla olen myös seurannut kuinka #kutsumua- haaste on levinnyt. Ajattelin ensin pitkään etten voi tähän hienoon haasteeseen missään nimessä osallistua. Tarpeeksi asiaa pohdittuani päätin kuitenkin tehdä sen vähän toisella tavalla. Kuvaa en siis napannut. Mikä sitten sai minut muuttamaan mieleni? Yksinkertaisesti toive siitä ettei kukaan enää koe sitä helvettiä mitä itse olen kokenut. Pienillä teoillakin voi olla suuri merkitys!