15. lokakuuta 2018

1-vuotias pikkuinen♥

 Viime kuussa koimme ikimuistoisia hetkiä, kun pääsimme juhlimaan 1-vuotiasta poikaamme ukonilman jyrähdellessä taustalla. Uskomatonta kyllä ukkonen jyrähti myös päivänä jolloin teimme plussatestin, aikaisin aamulla pikkuisen juuri synnyttyä ja varsinaisena 1-vuotispäivänäkin! Mielenkiinnolla odotamme jatkuuko tämä perinne tulevinakin vuosina :D
  Anna Wahlgren on joskus sanonut, että koti, jossa asuu yksivuotias, omistaa elävän auringonsäteen. Juuri siltä elo pikkuisen kanssa meistä tuntuu. Pieni, hentoinen kikatus kuuluu aamusta iltaan. Toki hetkittäin naurun sekaan mahtuu myös leikin seasta kantautuvaa höpötystä tai pörinää tai pieniä itkuja, mutta pääsääntöisesti pikkuinen loistaa kilpaa auringon kanssa.

 Nyt pikkuinen on iässä, jossa hän oppii jatkuvasti jotain uutta. Uusia sanoja tulee päivittäin ja puuhissa mallia otetaan isommista. Itse pitäisi pystyä tekemään paljon ja kotitöissä pyörii aina innokas apulainen jaloissa. Myös ruuanlaitto ja leipominen kiinnostavat poikaa kovasti ja viikonloppuna hän mm. teki ananasmehulla maustettua suppilovahveroa.

Päivät 1-vuotiaan kanssa ovat täynnä menoa ja puuhaa. Pikkuinen tykkää hurjasti ulkoilusta ja luonnon ihmeistä, joita syksy onkin tarjonnut ihmeteltäviksi. Puusta putoilevat lehdet, sadepisarat ja muuttolinnut saavat pikkuisen innostumaan niin, ettei innostus ja iloa voi olla tarttumatta ympärilleen. Sisällä taas viihdyttävät palikat, autot ja pehmopallo, silloin kun ei salaa pääse tutkimaan muuta.

 Vaikka vauvavuoden päättyminen olikin hurjan haikeaa ja tuntui tulevan eteen nopeammin kuin olimme valmiita, on elämä taaperon kanssa ihmeellisen ihanaa. Päivät ovat toki työntäyteisiä, mutta silti täynnä aitoja tunteita, iloja ja onnea. On helpottavaa, kun lapsi oppii hitaasti askel askeleelta ilmaisemaan itseään sanoilla tai käymään potalla. Vauvat ovat suloisia pieniä nyyttejä sylissä, mutta niin ovat taaperotkin.  Elämä 1-vuotiaan kanssa on mahtava seikkailu, jonka seuraavaa määränpäätä ei tiedä.

 1-vuotias pikkuinen:

Tykkää:
♥ Sienistä
♥ Ohi lentävistä linnuista
♥ Sadepisaroista kasvoilla ja vesilätäköistä, vaikka vannassa kylpeminen on tällä hetkellä kauheaa
♥ Palloista
♥ Kotitöistä
♥ Jutustelusta vieraidenkin kanssa
♥ Saduista ja tanssimisesta
♥ Autoleikeistä
♥ Karkuun juoksemisesta
♥ Mahan pärisyttämisestä (myös itse muille tehden)
♥ Rataslenkeistä
♥ Pikkukakkosen Nallesta

Ei tykkää:
♥ Nukkumaanmenosta
♥ Perunasta
♥ Ei-sanasta
♥ Pipoista ja käsineistä tai pukemisesta ylipäätään
♥ Autossa istumisesta, koska vauvojen istuin

♥ On monipuolinen liikkumaan; juoksee, kiipeää, tulee portaat alas, tanssii, hyörii ja pyörii sekä osaa omasta mielestään kuperkeikan.
♥ Ilmaisee itseään sanoilla käsin tehostaen. Höpöttää papupadan lailla, vaikkei aina kaikkea ymmärretäkään.
♥ Lukee meille mielellään lempikirjojaan ja vastaavasti kuuntelee satuja.
♥ Suussa 7 helmeä ja lisää on tuloillaan.
♥ Osaa pyytää halutessaan potalle, mutta malttia pitää harjoitella.
♥ Käyttää 74-80cm:n vaatteita

Millaisia taaperoja sieltä löytyy?
 Loppuun on pakko vielä kertoa kuinka meidän kuvausten synttärijuhlien ilmapallon kanssa kävi. Koska pikkuinenhan ei muista pitää pallosta koko aikaa kiinni vaan ennemminkin nauttii pallon karkaamisesta, sidoin pallon hänen käteensä. No solmussahan tuo oli heti alkajaisiksi ja hetken päästä kyllästyneenä kovaan käsittelyyn ilmapallo päätti sanoa sopimuksensa irti. Sinne se lähti ensin korkealle puuhun turvaan ja sieltä maailmalle :D


10. lokakuuta 2018

Askarrellaan Olli-orava tammenterhoista!

 Vielä ehtii loistavasti keräämään kauniita askartelumateriaaleja luonnosta. Erään retken päätteeksi Onni olikin kerännyt eväskassillisen verran tammenterhoja askarteluja varten. Osasta tulee jotain jouluisempaa, mutta kovasti nuo terhot polttelivat jo pojan käsissä.
 Sateiset päivät ovat täydellisiä askarteluun. Onnilla oli mielessä valmiina idea, jota aloimme toteuttamaan. Poika nimittäin muisti muutaman vuoden takaisen lastenhuonetta koristaneen pöllöoksan. Nyt hän halusi tehdä oman oksan, mutta pöllöjen sijaan oksassa pitäisi olla oravia koko perheellisen verran.
 Koko perhettä emme vielä saaneet valmiiksi, sillä sopivan kokoisia askartelusilmiä ei ollut tarpeeksi varastossa. Muutoin oravat onkin helppo tehdä, sillä yhteen tarvitsee liiman lisäksi vain kaksi tammenterhoa, yhden piipunrassin ja silmät haluamallaan tyylillä. Jalat ja hännän teimme yhtenäisestä osasta ja kädet pujotimme hännän ja kaulan välistä, joten saattaa näyttää vähän hassulle. Onnin mielestä orava on kuitenkin täydellinen juuri näin!

 Suositko sinä askartelussa luonnonmateriaaleja?

8. lokakuuta 2018

I(h)metys Pikkuisen kanssa

 Viime viikolla vietettiin imetysviikkoa ja tajusin, etten ole kirjoittanut varmaan sanaakaan pienimmäisen imetyksestä tai jos olen niin ohimennen jossain kuukausipostauksessa ehkä. Ehkä syynä tähän kirjoittamattomuuteen on se, ettei ylitsepääsemättömiä ongelmia tai ärsytyksiä ole ollut. Imetys on vuoden ollut osa normaalia arkeamme.
En ensimmäisten lasten kohdalla todellakaan hehkuttanut imetyksen ihanuutta vaan se oli lähinnä pakollinen paha. Vaikka Onnin kanssa parissa vuodessa jo hieman imetykseen hurahdinkin, olin pikkuista odottaessa rennolla asenteella. Ellei imetys rennosta asenteesta huolimatta sujuisi, niin sitten ei. Saisihan lapsi hyvää ravintoa toisellakin keinolla.

 Pikkuisen ensihetkistä lähtien imetys kuitenkin sujui. Toki välillä imetyksen ihanuuden sijaan tunsin väsyksissä itseni vain maitokoneeksi vauvan viettäessä tuntikausia tai vähän väliä rinnalla. Kuitenkin juuri siinä meidän oli hyvä olla vailla kiirettä tuijottelemassa toinen toisiamme. Ainutlaatuisia hetkiä, jotka haluan muistaa vielä vuosienkin päästä♥
 Toki pikkuisenkin kanssa imetyksessä on ollut omat pulmansa, mutta olen niihinkin yrittänyt suhtautua rennosti positiivisuuden kautta. Maitoa nimittäin on riittänyt ja yhä vieläkin aamuisin meillä on suorastaan valkoinen suihkulähde. Suihkuava maito ja koliikkilapsi eivät kuitenkaan olleet se paras ja helpoin yhdistelmä. Nälkäinen vauva myös menetti usein hermonsa, kun ei tietenkään pystynyt pysymään suihkuamisen tahdissa mukana. Oli hetkiä jolloin lähes kirjaimellisesti uimme maidossa ja hetkiä jolloin minä uin maidossa, mutta pikkuinen kieltäytyi täyttämästä nälkäistä vatsaansa julkisen hälinän vuoksi.

 Tällä hetkellä pikkuinen täyttää yhä suurimman osan nestetarpeestaan imetyksen kautta. Imetys on osa luonnollista arkeamme ja maitohetket meille molemmille tärkeitä. Onnin kanssa ongelmana ollut ärsyttävä puristelu ja raapiminen loistavat imetyskorujen ansiosta poissaolollaan, joten olen kenties nyt hurahtanut tähän puuhaan ihan täysin! Kuinka suloista onkaan katsoa pientä maitoähkyyn simahtanutta lasta, jonka poskea koristaa maitotippa! Haikean tästä hommasta ehkä tekeekin se, ettei koskaan voi tietää kauan tätä ihanuutta on jäljellä. Lopettaako pikkuinen viikon, kuukauden vai vuoden päästä?! Se jää nähtäväksi ja siihen asti on nautittava, kun vielä voi♥
 Paljon tuntuu olevan ilmassa kiistelyä imetyksen ja pulloruokinnan välillä. Omiin kokemuksiin verraten sanoisin, ettei pakolla ja kyynelillä vedetty imetystaipale palvele ketään. Vauva aistii kuitenkin äidin mielialan!  Joskus jo ihan äidin jaksamisen vuoksi ateria pullosta voi olla perheelle paras ratkaisu. Meillä pojat eivät ole pulloille lämmenneet, joten menemiset yms. ovat olleet täysin imetyksistä riippuvaisia. Jokaisessa tavassa on siis myös koko perheen hyvinvointiin liittyviä puolia, mutta vauva saa varmasti aina kasvuunsa tarvittavat aineet.

 Millainen suhde sinulla on imetykseen?

4. lokakuuta 2018

En ole superäiti

Superäiti hallitsee kaiken, on aina pirteä, näyttää nätiltä myös juuri heränneenä ja hyväkäytöksisten lasten viihdyttämisen lisäksi pullantuoksuinen koti kiiltää aina lattiasta kattoon sekä ruokapöydässä höyryää alusta asti itse tehty huipputerveellinen ruoka. Tunnistitko itsesi? Jos et, älä huoli! En minäkään!
 Kuten jo blogista ja sen päivitystahdista voi päätellä, en ole läheskään kaikkeen ehtivä, osaava ja kaiken hallitseva supermutsi. Vaikka usein monta rautaa onkin tulessa, en todellakaan ehdi tehdä kaikkea saati juosta joka paikkaan. Väsyneenä en myöskään aina jaksa olla hyvällä tuulellakaan. Pahoina päivinä pitkä pinnanikin voi palaa, mutta kenelläpä ei joskus palaisi?

 En aina ehdi siivoamaan pyörremyrskyn lailla kulkevan taaperon jälkiä tai selvittää pyykkivuorta. Silitysrautaan kosken vain pakon edessä. Silti lapset lähtevät ovesta puhtaissa ja siisteissä vaatteissa, mikäli muistan omatoimiset pojat tarkistaa. Joskus paperin unohdettua heillä on räkä poskessa tai hihassa ja kiireaamuina puuroa otsassa.
 Meillä hyvin harvoin tuoksuu pulla. Myönnän, ettei parin taikinan teko vaan innosta. Silti leivomme lasten kanssa usein ja tehtäväkseni jää lähinnä tarkkailijan ja paistajan roolit. Einesruokaa meillä harvemmin tarjoillaan, mutta joskus tarvitaan evästä nyt ja heti. Silloin noutopizza tai einesmaksalaatikko koristaa pöytää. Myös pakastealtaan kasviksia kuluu paljon, etenkin päivinä jolloin ei jaksa jännittää leikkaako pieni keittiöapulainen porkkanan lisäksi sormensakin.

 Unohdan toisinaan katsoa peiliin kotoa lähtiessä. Vaatteissani siis saattaa olla lasten jättämiä pieniä merkkejä tai hiukseni muistuttaa variksenpelätintä. Onneksi tuulisia päiviä on usein :D En aina muista palauttaa koulun lippusia ja lappusia tai olla ajoissa lapsia hakemassa. Tuskin kuitenkaan olen ainut unohteleva vanhempi maailmassa!
 Olen saanut julkisilla paikoilla neuvoja mahakipuaan itkevän vauvan kanssa ja tuimia katseita lapsen saadessa kaupassa uhmakohtauksen. Kiellot kantautuvat joskus lapsillani kuuroille korville tai kiitos unohtuu, mutta eikö lapset vasta opettele käytöstapoja? Tuskin kukaan meistä heti synnyttyään tietää miten toimia missäkin tilanteessa ja paikassa.

 Meillä on kausia, jolloin lapset askartelevat vain keskenään. Miksi ohjaisin heitä, jos he tekevät käsillään ja purkavat luovuuttaan useita tunteja? Joskus lapset myös valvovat arkisin liian myöhään, koska pienintä nukuttaessa unohdan peittää heidät tai he haluavat antaa isilleen halin. Viikonloppuna tilannetta pystyy kuitenkin tasaamaan.
 En ole supermutsi, mutta olen riittävän hyvä. Kaikilla mittareilla kaikkien silmissä täydellistä äitiä ei olekaan, mutta jokainen äiti on täydellinen juuri niille omille lapsilleen. Superäiti on myytti muiden supersankareiden joukossa, joten sitä titteliä ei kannata tavoitella. Riittää kuin yrittää parhaansa. Jokainen vanhempi mokaa joskus ja virheethän on tehty korjattaviksi.  Loppupeleissä kai vain sillä on merkitystä, kuinka lapsiaan rakastaa.