31. elokuuta 2018

Tervetuloa syksy!

Elokuun viimeistä viedään ja pian on aika lopullisesti hyvästellä kesä. Viimeiset viikot ovat olleet varsin vauhdikkaita, kun koulun lisäksi alkoi myös normaali harrastusrumba, vanhempainillat sun muut arkiset menot. Normaalin arjen lisäksi olemme nauttineet mm. satokauden herkuista, metsäretkistä, kauniista illoista, 5-vuotiaamme juhlista ja monista hauskoista hetkistä ystävien kanssa.
 Syyskuun myötä on kuitenkin aika suunnata katseet syksyyn. Kuunnella sateen ropinaa, nauttia pimenevistä illoista kynttilän valossa ja ihastella ruskaa. Jokaisessa vuodenajassa on ne omat mahtavat puolensa ja asiat joita odottaa.

 Tänä syksynä me:
♥ Hämmästelemme haikein mielin ajan kulumista ja juhlimme suurella ilolla 1-vuotiasta aarrettamme.

♥ Teemme päiväretken Helsinkiin

♥ Hankimme vihdoin perhekuvan menemällä ruskakuvaukseen

♥ Tutustutamme pikkuisen syksyn iloihin; hypimme vesilätäköissä, peuhaamme lehtikasoissa, ihmettelemme lintuparvia, löhöämme viltin alla, hämmästelemme kynttilän valoa jne.
♥ Teemme koko perheen kanssa pidemmän metsäretken

♥ Teemme omista luumuista joulutorttuihin hillot

♥ Laitamme mökin pihaa kuntoon ja ankkuroimme laiturinpohjan valmiiksi kevättä ajatellen

♥ Käymme Hop Lopissa tms. lapsille mieluisassa kohteessa

♥ Aloitamme uuden sisäprojektin

♥ Nautimme hetkistä
 Kovin ihmeellisyyksiä ei siis syksyymme kuulu, sillä talven lähestyminen tietää myös miehen töiden muuttumista ennalta arvaamattomiksi. Toisaalta arkisen kiireen vastapainoksi on mukava viikonloppuisin vain rauhoittua ja nauttia pienistä asioista; käydä syömässä, leffassa, samoilla metsässä tai vaikka vaan olla yhdessä kotona puuhaillen. Ja ainahan voi hypätä autoon ja lähteä pitemmällekin matkalle, jos siltä tuntuu :)

 Mitä sinun syksyysi kuuluu?

24. elokuuta 2018

Koko käsi täynnä!

 Miten kummassa hymy huulilla syntynyt, bloginimensä veroinen pakkaus voi olla jo viisi vuotta?! Vasta äskenhän tuo täytti neljä ja valmistautui ylpeänä isoveljen rooliin ja nyt innokkaana pohtii kuinka paljon hauis onkaan vuoden aikana kasvanut :D

 Vuodessa on tosiaan tapahtunut paljon muutakin kuin pikkuveljen syntymä. Onni on yhä sama iloinen, koneita rakastava ja liikkumisesta sekä metsän hiljaisuudesta nauttiva poika. Enää hän ei aina kuitenkaan ole mikään rauhallinen tapaus. Rohkeus on hiljalleen kasvanut ja se näkyy jo kodin ulkopuolellakin!

  Päivät täyttyvät nykyään suloisen hymyn lisäksi erilaisilla pohdinnoilla, vitseillä, tutkailuilla ja pienillä kepposilla eikä edustavan valokuvan ottaminen ole ilmeilijän kanssa enää todellakaan mikään helppo juttu. Ei Onni kepposillaan pahaa tarkoita, vaan on omasta mielestään jo iso, joka ei tarvitse apua. Isot saavat myös salaa syödä puolikkaan suklaapatukan kunnes myöhemmin pienen pohtimisen jälkeen syyllisyys alkaa painaa mieltä ja pääsee itku. Rohkeuden kasvaessa myös uhman taso on noussut. Kerrassaan mahtavaa kehitystä!
 Kaikkein mieluiten Onni viettää päivät ulkona. Jalkapallo, pyöräily, nikkarointi ja kaikki oikeat työt ovat pojan mielestä ihan huippukivoja. Myös omalla traktorilla tehdään ajankohtaisia maatilantöitä keksien itse traktorin perään hienosti sopivia laitteita. Sisällä auto- ja legoleikit ovat suosiossa ja pikkuisen nukkuessa vietämme usein laatuaikaa lautapelien ja kirjojen merkeissä. Myös piirtäminen sekä askartelu ovat mielekkäitä puuhia. Kirjaimet kiinnostaa tähtäimenä oppia lukemaan itse, niin kuin isotkin.

 Rohkeuden lisääntyessä myös kavereiden tärkeys on kasvanut. Ujo Onni ei edelleenkään nauti olostaan isossa joukossa, mutta leikkii enemmän kuin mielellään parhaimpien kavereidensa kanssa unohtaen ympäröivän maailman hetkeksi. Leikkipuistoissa tai lastentapahtumissa hän usein hetken katseltuaan rohkaistuu jo menemään mukaan touhuun, etenkin jos pystyy pitämään sopivaa välimatkaa tuntemattomiin ihmisiin. Hyvällä tuurilla hän selkäni taakse piiloutumisen sijaan reippaasti myös vastailee tuntemattomien kysymyksiin. Etenemme siis hiljalleen lapsentahtisesti sosiaalisten tilanteidenkin kanssa!
 Vaikka vuodessa Onni on kasvanut kaikin puolin aivan valtavasti ja tullut monessa asiassa täysin omatoimiseksi, on hän yhä pieni sylikissamme. Aamun sylihetkiin on tullut pieni kasvava lisä, mutta se ei haittaa. Onhan äidillä kaksi kainaloa ja pikkuveli maailman ihanin. Näin äidin silmin taas on ollut ihana seurata viimeaikaista kehitystä, katsella jalan polkemista ja vapautuneempaa poikaa. Voi mikä onni onkaan olla juuri tämän pojan äiti ja saada kulkea yhdessä tätä matkaa♥

 Mitä muille noin 5-vuotiaille kuuluu?

20. elokuuta 2018

Vauvavuoden viimeinen

 Viime päivien helteisistä päivistä huolimatta ilmassa leijuu jo selvästi syksy. Vuosi sitten olimme kovin malttamattomina odottamassa ensitapaamista vauvan kanssa ja nyt lähinnä paniikissa. Tiesimme tämän hetken tulevan nopeasti, mutta pikkuista lukuun ottamatta kukaan ei ollut tähän vielä valmis. Vauvavuotemme viimeinen kuukausi on alkanut!
  Toisaalta eihän 11 kuukauden ikäinen enää mikään vastasyntynyt vauva edes ole. Todellisuudessa kävelevä, tai oikeastaan juokseva, pikkuinen on selvästi jo kuin yksi taaperoista. Päivät täyttyvät touhusta, leikeistä ja kiipeilystä. Asiat ilmaistaan muille jo selvästi ymmärrettävillä ilmaisuilla sekä sanoilla ja omaa tahtoa löytyy muillekin jaettavaksi. Ruoka syödään itse ja ihan itse pitäisi pikkuisen mielestä osata jo niin monta muutakin asiaa. Vauva pikkuinen on lähinnä enää meidän mielikuvissa.

 Onhan pikkuinen vielä pitkään pieni, mutta silti tämä viimeinen kuukausi on täynnä haikeutta. On mahtavaa seurata kuinka Onni leikkii pikkuveljensä kanssa traktoreilla saaden onnelliselta veljeltään innostuneen kuolapärinän päälleen. Tai kuinka kaikki lapset yhdessä kirmaten pelaavat pihalla jalkapalloa ja riemuitsevat pikkuisen hurjista potkuista. Kuinka ihana onkaan kahden hampaan virnistys pikkuisen ollessa kielletyissä puuhissa. Tämäkin ikävaihe lapsen elämässä on kerrassaan mahtava, mutta pitikö sen pienen vauvelin kadota niin nopeasti?
 Onneksi vielä saan nauttia pikkuisen kanssa kahdenkeskisiä hetkiä imetyksen parissa. Vaikka toisinaan pieni kujeilija yrittää tahallaan purrakin, ovat nuo hetket, jolloin pienet nappisilmät tuijottelevat omiani, korvaamattoman arvokkaita. Äiti ja äidin syli on yhä pikkuiselle se tärkein, mutta isillä on jo hauskemmat puuhat. Äidin läsnäolo katoaa hetkessä, kun juostaan isiä ovelle vastaan ja näin sen pitää ollakin. Myös miehen täytyy saada nauttia omista kahdenkeskisistä hetkistä!

  Vaikka olo onkin haikea, olemme innoissamme alkaneet suunnittelemaan pikkuisen ensimmäisiä synttärijuhlia ja odotamme suurella ilolla mitä seuraava vuosi pitääkään sisällään. Haikeus kuuluu lapsen kasvamiseen, mutta tarkoittaa myös uusia mahtavia juttuja. Seuraavan vuoden aikana ihmettelemme taas yhdessä lunta ja kevättä, mutta tällä kertaa aivan toisella tapaa. Maailma on täynnä ihmeitä ja nyt me pääsemme yhdessä käsi kädessä niitä ihmettelemään.
11-kuisemme

Tykkää
Traktoreista ja muista kulkuneuvoista
♥ Vesileikeistä
♥ Kirjoista ja palikoista
♥Astianpesukoneen tyhjentämisestä
♥ Koirista
♥ Ihmisten kanssa jutustelusta
♥ Haleista ja pusuista
♥ Jalkapallosta
♥ Mustikoista ja mustaviinimarjoista
♥ Metsäretkistä
♥ Musiikista

Ei tykkää:
 Pitkistä automatkoista
♥ Rattaissa istumisesta
♥ Pitkistä vaatteista ja kengistä
♥ Naaman putsauksesta
♥ Kieltämisestä


♥ Kävelee ja juoksee, kiipeilee
♥ Sanoo useita sanoja ja viljelee omia ymmärrettäviä sanontoja
♥ Vilkuttaa ja morjestaa ohikulkijoille, ainakin jos kyseessä on iso kone :D
♥ Syö itse ja juo mukista (mukavampaa kuitenkin vain sotkea pöytää)
♥ Nukkuu noin 12h yöunet kahdessa osassa ja tunnin päikkärit
♥ Suussa 2 helmeä, mutta kutinasta päätellen lisää tulossa

 Sellainen on meidän oma pieni aarteemme♥

13. elokuuta 2018

Jotain uutta, mutta mitä?

 Arkeen paluun myötä olen yllättänyt itseni useamman kerran miettimästä kuinka piristävää olisikaan olla jonkun uuden äärellä. Saada vähän perhosia vatsanpohjaan ja olla muutakin kuin äiti. Iltojen pimentyessä kaipaan siis pitkästä aikaa jotain omaa, uutta ja piristävää.
 Tämä kaipaus ei missään nimessä tarkoita sitä, että olisin kyllästynyt olemaan kotiäitinä. Päinvastoin! Pikkuisen kasvaessa nautin päivistämme ja lasten seurasta suunnattomasti, enkä ole vielä valmis vaihtamaan näitä ainutlaatuisia hetkiä työelämään. En kaipaa kiirettä, stressiä enkä uusia harrastuksiakaan, mutta epäilen lasten aidon ilon uusista taidoista ja asioista tarttuneen minuunkin.

 Mitä kummaa tuo uusi voisi sitten kohdallani olla, kun säännöllisiin harrastuksiin ei ole mahdollisuutta ja blogikin junnaa paikoillaan? Kotona odottavat remppaprojektit ovat meidän ja tällä hetkellä luovuuteni ei ole väsymyksen vuoksi parhaassa kukassaan. On hankalaa päästä tässä asiassa eteenpäin, kun ei edes tiedä mitä oikeastaan edes kaipaa :D
  Koska en keksinyt mitään muutakaan, kävin hetken mielijohteesta leikkauttamassa hiuksiini täysin uuden mallin ja shoppailemassa vaatekaappiin muutaman uuden vaatteen. En edes muista milloin olen viimeksi ostanut normaaleja paitoja! Vaikka normaalissa arjessa imetyspaidat yhä vievätkin voiton, uusi tyyli piristää kummasti. Tästä on hyvä jatkaa, sitten kun tiedän minne :D

 Oletko sinä koskaan kamppaillut tällaisten epämääräisten ajatusten kanssa?

10. elokuuta 2018

Vauvarokko(ko)

 Vaikka olisi isokin lapsilauma ennestään, tulee aina toisinaan eteen aivan uusia asioita. Yhden tällaisen koimme pikkuisen kanssa juuri tällä viikolla. Helteiden kadottua pojalle nousi korkea kuume ja hän oli kuin äkäampiaisen piston saanut. Mikään ei ollut hyvin eikä uni saati ruokakaan maittanut. Koska pikkuisen paidat ovat läpimärkiä kuolasta, ajattelin aluksi syyn olevan seuraavissa uusissa hampaissa. Kuumeen laskettua noin vuorokauden päästä äkäisyys jäi jäljelle ja hylkäsimme ajatuksen hampaista. Jokin muu oli vialla.
 Seuraavaksi epäilin kiukuttelun syyksi hetkeä aikaisemmin maisteluun tulleita hapanmaitotuotteita, sillä pikkuisen maha toimi vähän turhankin tehokkaasti. Sitten huomasin pojan selän olevan täynnä hennon punaista näppylää. Näppylää, joka olisi voinut olla hikinäppylääkin, mutta joka oli kuitenkin liian isoa ja tiivistä. Poikaa tarkemmin tutkiessa sitä olikin päästä varpaisiin. Mitä kummaa?!
  Meillä on lapsilla kiertänyt rokkotautia jos jonkinlaista, mutta vauvarokko on jäänyt tuntemattomaksi. Ikänsä puolesta pikkuinen olisi täydellinen potilas, mutta vauvarokkoahan kutsutaan myös kolmen päivän kuumeeksi. Vaaleanpunertavan ihottuman siis pitäisi ilmestyä 3-5 päivän päästä kuumeen laskiessa. Ihottuman pitäisi myös tulla ensin korvien seudulle, kasvoille, niskaan ja rintaan, joista selviää koko vartaloon. Vaikka en osannut epäillä mitään muutakaan tautia, ei vauvarokkokaan nyt osuvalta tuntunut. Lapsi ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut niin sairaskaan, että olisi lääkärille lähtö käynyt mielessä. Kaikki oli siis arvailujen varassa.

 Miehen ahertaessa työputkeaan pähkäilin aikani yksin ja lopulta päätin turvautua vertaistukeen. Latasin ihottumaisesta selästä kuvan ja kysyin kokemuksia Instastoryn puolella. Vastausten perusteella moni oli varma kyseessä olevan juuri vauvarokon ja epätyypillisestä kulusta huolimatta itse sain mielenrauhan. Hehkutin mielessäni kuinka juuri tämä, vertaistuki, on näissä hommissa sitä parhautta!
 Vaikka meillä kuumetta oli vain noin vuorokausi, eikä ihottuma tullut heti kuumeen laskettua vaan sen noin kolmen vuorokauden päästä, uskon kyseessä tosiaan olevan vauvarokon. Ärtyneisyys, hieman vuotavat silmät ja löysä vatsa sopivat niin hyvin taudin oireisiin. Nyt mielenkiinnolla odotammekin milloin oireet ja ihottuma häviää. Normaalistihan ihottuma häviää muutamasta tunnista pariin päivään, mutta saas nähdä kuinka tässä hieman epätyypillisemmässä versiossa.

 Onko sinulla kokemusta vauvarokosta? Kuinka kauan ihottuman häviäminen kesti?

8. elokuuta 2018

Hei hei kesäloma!

 Tuntuu kuin vasta viime viikolla olisimme aloitelleet kesälomaa ja nyt on jo aika koululaisten palata koulun penkille! Mihin kummaan tämä aika katosi?!  Kesän toiveita tänne kirjatessani toivoin kesän olevan lämmin ja aurinkoinen. En kuitenkaan osannut edes haaveilla tällaista helleputkea!
 Vaikka öisin onkin ollut hankalaa nukkua sisälämpötilan pysytellessä sitkeästi hellerajan yläpuolella, olemme ottaneet lämmöstä kaiken ilon irti. Aurinkorasvaa on kulunut, mutta myös vesi lentänyt. Päivät ovat täyttyneet kesäherkuilla, kiireettömyydellä, ilolla ja yhdessäololla. Juuri sitä kesän parhautta!
 Kesän toivelistallamme oli Hoplopin reissu sadepäivien varalle, mutta sen me onneksi saamme siirtää syksyyn tai talveen. Vaikka koko perheen kesälomareissu jäikin auton tuplarikkoontumisen vuoksi tekemättä ja laiturin sijaan mökille rakentuikin terassia ja kulkuväyliä, oli loma lasten mielestä mahtava. Ja eihän koulun alku vielä automaattisesti tarkoita kesän loppumista! Elokuun viikonloput ovat usein vielä mukavan aurinkoisia ja kauniita kesäpuuhasteluun :)
 Aina ei tarvitse reissata maailman ääriin vaan pienet asiatkin voivat lapsista olla niitä parhaimpia. Tänä kesänä ehdottomasti parasta lapsista olikin uiminen ja mökillä olo. Pojat ovat vieläkin innoissaan kuinka saivat napattua kaloja pelkästään haaveillaan ja nauravat kippurassa muistellessaan kuinka lintu kakkasi äidin kuvatessa. Myös lasten yhteiset jalkkishetket ovat painuneet mieleen, etenkin kun pikkuinenkin on ollut peleissä mukana palloa potkien. Äidin silmin varsin suloista katseltavaa♥

 Kiitollisin mielin muistelemme mahtavaa kesälomaa ja alamme arkeen paluun lisäksi miettimään syksyn toiveita. Sitä ennen nautimme kuitenkin vielä näistä kenties viimeisistä hellepäivistä.
 Mikä oli parasta sinun kesälomassasi?

1. elokuuta 2018

Kohti parempia öitä osa 1: Pikkuinen

 Ensimmäiset puoli vuotta ihmettelin, kuinka pieni vauva voikaan nukkua niin hyvin. Miten ihmeessä koliikista kärsivä vastasyntynytkin nukkui öisin niin pitkiä pätkiä ?! Elämä oli ihmeellisen ihanaa, kun elo ei ollutkaan pelätynlaista 24/7 valvomista. Kuitenkin jotenkin alitajunnassa tiesin, että jokaisella vauvalla tulee unien kanssa ongelmia ennemmin tai myöhemmin.
 Puoli vuotta saimme nauttia ja isompien poikien salliessa nukkua toisinaan kokonaisia öitä ensimmäistä kertaa vuosiin. Sitten ne ongelmat tulivat. Ensin ajattelin syyn olevan aktiivisessa liikkumisessa, mutta pian aloin jostain syystä epäilemään refluksia. Väliin ensimmäisiä hampaita, joiden jälkeen lisää selvittelyä mistä kipuitku voisi johtua. Karsimme lopulta lukuisia ruoka-aineita pois ja niin pulauttelut kuin kipuitkutkin loppuivat!

 Valitettavasti kuitenkin kesän myötä olin huomaamattani hankkinut meille uuden uniongelman. Miehen ollessa töissä, hoidin poikien iltatoimia yksin ja usein iltamaidolla ollut pikkuinen nukahti kesken isompien iltasadun syliin. Virhe, jota olin jo isompien lasten kohdalla välttänyt viimeiseen asti! Pikkuisen sai siis nukkuvana sänkyyn, mutta sieltähän hän heräsi ties kuinka monta kertaa yössä tajutessaan äidin puuttuvan. Ja koska halusin edes miehen saavan nukkua, tainnutin pojan maidolla. Toinen moka, joka sai aikaan vain kierteen ja väsymyksen sekä ihmettelyn mitä päässäni oikein liikkui?! Oli aika korjata omat virheet ja yrittää palauttaa meille vihdoin paremmat yöunet.
  Unikouluja on nykyään paljon erilaisia, mutta perusajatuksena kaikissa taitaa olla, että nukkumaan laitettavan itkiessä mennään luokse. Useimmissa versioissa tyynnyttelyä rajoitetaan asteittain, jolloin lapsi oppii nukahtamaan itse. Monet suosivat tassuttelua, mutta tiesin jo ennakkoon, ettei se Pikkuisella toimisi. En oikeastaan edes tiennyt miten olisi fiksuinta alkaa unikoulua pitämään, kun eräänä iltana väsyneenä päätin, että tänään se alkaa.
  Hieman soveltaen aloitin siis perusasioista. Iltarutiinit aina saman kaavan mukaan ja hellyyskiintiö varmasti täyteen. Univaippaa vaihdettaessa osoitin sänkyä ja kerroin kohta olevan nukkuma-aika. Iltasadun jälkeen menimme hämärään makuuhuoneeseen, jossa lauloimme unilaulun ja laskin pikkuisen sänkyyn toivottaen hyvät yöt. Tässä kohtaa vedin syvää henkeä ja kokosin kaiken itsevarmuuden, päättäväisyyden ja rauhallisuuden, sillä tiesin niitä tarvittavan.

 Ensimmäisenä iltana poika huusi kuin palosireeni tunnin! Koska yö on nukkumista varten, minimoin kaiken toiminnan. Aluksi istuin sängyllä, jossa hoin muutamaan otteeseen pienellä aikavälillä 'Äiti on tässä. Nyt on yö, nyt nukutaan.' Koska tämähän ei tosiaankaan tehonnut vaan huuto vain yltyi, otin hiljaa pikkuisen syliini, silittelin selkää ja toistelin samalla aikavälillä 'Nyt on yö, nyt nukutaan'. Pojan selvästi rauhoittuessa laskin takaisin sänkyyn ja palasin sängylle. Aika monta kertaa tuota sai veivata, mutta toisena iltana aikaa meni enää vartti ja kolmantena muutama minuutti.

 Ensimmäisinä öinä jouduin nousemaan useita kertoja yössä hokemaan nukkumislausetta uudelleen.  Kuitenkin lähes jo alusta lähtien yöllä pikkuisen herätessä tapanani on ollut odotella rauhassa hetken. Usein Willen valkoinen kohina, joka rauhoitti myös unikoulun aikaan, tuo unen tullessaan.
 Nyt meillä herätään kerran aikaisin aamulla pikaiselle maitotankkaukselle. Periaatteessa Pikkuinen taatusti pärjäisi ilmankin, mutta näillä helteillä neste ei ole pahitteeksi. Pikkuinen osaa nukahtaa sänkyynsä laittamisen jälkeen muutamassa minuutissa itse, mutta huoneesta en ole ennen simahtamista vielä päässyt pois. Joskus hän myös herää noin puolilta öin itkien, mutta kaataminen takaisin sänkyyn kera nyt nukutaan, sekä Willen kohinan hoitaa homman saman tien. Ehkä me vielä päästään takaisin niihin vielä hieman pitempiinkin uniin!

 Onko sulla antaa muille hyväksi koettuja vinkkejä kohti parempia yöunia?