30. elokuuta 2016

Hassunhauskat lintuset

 Tänään aamu tuntui niin kovin synkälle ja harmaalle. Koska en flunssasta toipuvaa Onnia halunnut vielä viedä ulos, oli piristystä keksittävä muualta. Niinpä suuntasimme askartelulaatikoille ja annoin Onnin valita materiaalit. Sitten menimme keittiöön pähkäilemään mitä kävyistä, huopapalloista, huovasta ja piipunrassista voisi tehdä.
 Onni tahtoi tehdä lumileopardin. Liimasimme kävylle huopapallot silmiksi ja Onnin leikkaaman palan huopaa nenäksi. Eihän tuotos leopardia muistuttanut vaan lintua! Niinpä liimattiin piipunrassista räpylät ja haettiin vielä askartelusilmät huopapallojen päälle.

 Lopulta tehtiin pieni lauma näitä hauskoja lintuja! Lounaan jälkeen meillä olikin mukava leikkituokio lintuperheen kanssa. Kuka arvaa mikä näistä linnuista on Onni tai minä? Ja huomasittehan Onnin hienot Muumi-sakset, jotka pojan piti väkisin kuvaan saada :D

 Lystikästä tiistaita♥

29. elokuuta 2016

Sylissä

 Monet vanhemmat väsyneenä huokailevat, kun lapsi viihtyy vain sylissä tai räkä poskella huutaa lattialla kädet ojossa tahtoen syliin yhä uudestaan ja uudestaan. Joidenkin vanhempien hartiat taas huutavat hoosiannaa, kun lasta on kantanut sylissä vuorokaudesta toiseen päivin öin. Tuntuu kuin lapsi olisi kasvanut kiinni vanhempaansa. Tiedän todella hyvin millaista on elää vain sylissä viihtyvän pikkutyypin kanssa päivästä ja vuodesta toiseen.
 Välillä tosiaan tuntuu siltä kuin Onni olisi kasvanut syliini kiinni. Onhan hän varmaan suurimman osan elämästään ollutkin sylissäni tai vähintään nukkunut siinä enemmän öitä kuin omassa sängyssään. Myönnän tilanteen joskus olevan turhauttava sillä syliini kaipaisi yhtä lailla isommatkin lapset ja päivisin pitäisi saada muutakin tehtyä kuin istua lapsi sylissä. Ruoka ei valmistu itsestään. Kuitenkin yritän noudattaa periaatetta, että lapsi otetaan syliin silloin kun hän haluaa. Lapsi tarvitsee syliä juuri silloin, ei kohta tai tunnin päästä! Ellen ehdi istua paikoillani lapsi sylissä tarpeeksi kauan, on helppo pitää kädet vapaina ja lapsi lähellä käyttämällä Manducaa.

 Viikonloppukin meillä meni Onnin kanssa sylitellessä. Onnille nousi taas vaihteeksi kova kuume, joten viikonlopun tärkein tehtäväni oli istua kuuma kekäle sylissäni. Onneksi mieskin ehti välillä tuuraamaan etten ihan ratakiskoksi sentään muuttunut :D Nukkuva lapsi olisi toki ollut kovin helppo siirtää pois sylistä sänkyyn nukkumaan, mutta uskon sylin tekevän sairaan lapsen olosta paremman. Syli on kuitenkin se turvallinen pesä, joka rauhoittaa lasta.
 Toiset lapset kaipaavat syliä enemmän kuin toiset eikä lasta tietenkään väkisin voi sylissä pitää. Seuraavan kerran kun sylissä takiaisen tavoin roikkuva lapsi ärsyttää, voi kuitenkin lohduttautua esim. ajatuksella, että syli ja lempeä kosketus vähentävät lapsen stressiä. Lapsi tarvitsee läheisyyttä, mutta sylivaihe menee loppujen lopuksi sekin aivan liian nopeasti ohitse! Vielä tulee siis sekin aika, kun takiaisten vanhemmat kaipaisivat lasta syliinsä.

 Asuuko muilla sylissä viihtyviä pikkutyyppejä?

26. elokuuta 2016

Hetki, jolloin paniikki katosi

 Vaikka kuinka sisimmässään tietäisi jonkun päätöksen olleen oikea, voi hetkittäin iskeä paniikki ja epätoivo. Onni täytti vasta tässä kuussa 3 vuotta ja valehtelisin väittäessäni etteikö päätös kotiin jäämisestäni ilman tuloja olisi yön pimeinä tunteina yhä mietityttänyt. Nyt kuitenkin tiedän jokaisella solullani, että asioiden kuuluikin mennä juuri näin.

 Yksi imetyksen ihanimmista puolista ovat kahdenkeskiset hetket vauvan kanssa. Se läheisyys, silmäkontakti ja ne ihanat hymyt. En olisi Onnin kanssa enää uskonut samanlaiseen tunteeseen pääseväni, mutta eräänä aamuna tapahtui jotain.
 Meillä on Onnin kanssa tapana isompien lähdettyä vielä hetki kölliä sängyssämme. Siinä on hyvä lukea satua, antaa kesken unien heränneen pojan vielä torkkua tai höpötellä hassuja. Tuona aamuna Onni oli hetken torkkunut kainalossani. Herätessään poika nosti kainalostani hieman päätään ylemmäs aurinkoisesti hymyillen ja sanoi: Äiti, kato mua silmiin. Siinä pieni aurinkoni hymyili niin iloisesti kuin ikinä osasi ja tuijotti isoilla ruskeilla silmillään suoraan silmiini. Lopulta Onni tuumasi: Tässä on maailman palas paikka.

 Tuo hetki oli jotenkin niin ihmeellisen koskettava, etten sitä sanoiksi osaa edes pukea. Tuntuu kuin jo siinä toisiamme katsellessamme olisi tapahtunut jotain ihmeellistä. Viimeistään Onnin sanojen jälkeen tiesin missä minun paikkani oikeasti olikaan. Ei töissä vaan kotona Onnin kansa. Ilman rauhallisia aamuja olisi tuokin hetki jäänyt kokematta!
 Tuona ihmeellisenä aamuna jatkoimme hetken vielä keskustelua kerhosta, eskarista, koulusta ja päiväkodistakin. Niistä paikoista, joissa lapset nyt yleensä päiviään viettävät. En kaivannut äsken kokemamme jälkeen enää mitään sanallisia vakuutteluja päätöksestäni yhtään kenenkään suusta. Onni ihan itse kertoi kuinka kerhossa on pelottavaa, mutta silti kivaa ja kuinka hän ei tykkäisi päiväkodista. Yritin jopa puolustella päiväkotia, mutta Onni tokaisi olevansa ennemmin metsän hiljaisuudessa.

 Nopeammin kuin uskonkaan tulee se päivä, jolloin Onnin on suunnattava metsän sijasta eskariin. Kerho on hyvää totuttelua ryhmässä olemiseen ja kotona saa siedätyshoitoa melusta. Tällä hetkellä olen kuitenkin erittäin onnellinen, että voin tarjota Onnillekin mahdollisuuden vielä hetken rauhallisiin aamuihin ja aion itsekin nauttia näistä aamusta niin paljon kuin mahdollista!

 Näillä mietteillä toivottelen ihanaa ja rentoa viikonloppua♥


25. elokuuta 2016

Luonteen vuoksi eriarvoinen?

 Päädyimme miehen kanssa keskustelemaan alkuviikosta, kuinka tasa-arvoisessa asemassa Onni on sukunsa silmissä. Keskustelu lähti liikkeelle havainnoistamme Onnin synttäreiltä, jossa ei omaa tilaa kaipaavaa synttärisankaria lahjan luovuttamisen jälkeen juuri huomioitu. Toki on hienoa, että vieraat kunnioittivat Onnin "omaa tilaa", mutta miltä pojasta tuntui hehkutus hieman nuoremman ujostelemattoman sukulaislapsen, joka kiinnosti kynttilänpuhallustakin enemmän, ympärillä? Ehkä vieraat eivät osanneet aavistaakaan, mutta Onni itse kertoi eräänä aamuna sen tuntuneen pahalle.

 Milloin lapsia sitten pidetään tasa-arvoisessa asemassa? Riittääkö siihen esim. isovanhemmilta noin suunnilleen samanarvoiset lahjat? Mielestäni ei. On toki asioita, jotka väkisinkin luovat toiset lapset parempaan asemaan toisiin nähden. Lähellä asuvien kanssa on enemmän tekemisissä ja toisten kanssa vain tulee paremmin juttuun kuin toisten. Joskus vika on myös vanhemmissa. Tasa-arvoisessa asemassa kuitenkin mielestäni jokainen lapsi saa riittävästi aikaa, syliä ja kauniita puheita.
  Tiedän, että Onni on hyvinkin omanlainen lapsi muihin suvun lapsiin verrattuna. Silti myönnän, että hänen kohtelunsa tuntuu hieman pahalle. Onnia ei oteta isojen tavoin yökylään tai retkille milloin milläkin verukkeella, muttei hän saa syliäkään kuin pienet. Mainittaessa Onnin harmituksesta saamme vastauksia tyyliin: Eihän se poika ikinä tahdo syliin ja nuorimman nyt vaan on vaikea tottua, ettei ole nuorin kaikkialla. Miksi ujo lapsi ilmoittaisi haluavansa syliin, jos hän ei muista ikinä sinne päässeensäkään? Tai miten voi tietää, ettei ujo lapsi haluaisi mukaan, ellei joskus edes kysy?

 Vaikka Onnin kohtelu ei meistä aina niin mukavalle tunnukaan, tiedämme tai ainakin haluamme uskoa etteivät sukulaiset sitä pahalla tee. Tiedän pienten lasten hurmaavan ihmisiä ympärillään ja ihmisten ympärillä hymyilevä saakin varmasti enemmän huomiota kuin yksin pesäänsä käpertyvä. Silti näillä ujoillakin lapsilla on tunteet ja 3-vuotias ymmärtää jo niin paljon, että luulee helposti hymyilevän lapsen olevan tärkeämpi.

 Onnilla on aina rakastava perhe ympärillään eikä hän edes haluaisi olla mikään keskipiste. Eikö kuitenkin olisi reilua antaa Onnin itsensä päättää missä menee hänen rajansa suhteessa suvun muihin lapsiin?

24. elokuuta 2016

Pienille potilaille- keräyskampanja

 Ideoiden syntyminen on varsin mielenkiintoinen mysteeri. Joskus päähän putkahtavat ideat ovat ihan hölmöjä, joskus ideoita ei tule sitten millään ja toisinaan syntyy idea, joka on pakko toteuttaa välittömästi tai joka palaa mieleen aina uudelleen ja uudelleen. Jos taas idean jakaa muillekin, siitä voi syntyä entistä mahtavampi juttu.

 Itselleni kävi juurikin niin! Luin alkukesästä Lastenklinikoiden kummit-lehdestä uudesta digilippaasta, jolla kuka tahansa voi kerätä helposti rahaa Kummeille ja mietin sen soveltuvan hyvin blogimaailmaan. Eräänä iltana huomatessani pohtivani taas ties kuinka monennetta kertaa samaa asiaa, päätin rohkaistua ja kysyä kiinnostaisiko joitakin muitakin lähteä mukaan projektiin. Suureksi ilokseni sain mukaan Eppusen kaapilla, Lapsiparkki, Kun äiti kelaaOranssia ja Äiti ja melukylän lapset blogit.

 Yhdessä mahtavien naisten kanssa syntyi Pienille potilaille-keräyskampanja, joka lopulta sai maskotikseen Tellun piirtämän Nella-nallen. Pehmeä kaveri kainalossahan on lapsen yleensä turvallisempi olla! Pienille potilaille- kampanjan myötä me toivommekin pikkupotilaiden saavan parasta mahdollista hoitoa sekä entistä viihtyisämpiä oloja.

 Kampanjamme tuotoista menee muiden yleiskeräysten tapaan 30% Lastentautien tutkimussäätiölle ja jäljelle jäävästä summasta 2/6 Helsingin lastenklinikalle, sekä 1/6 Tampereen, Oulun, Turun ja Kuopion lastenklinikoille. Koskaan ei tiedä, milloin hoidon tarpeessa onkin oma lapsi ja itse ainakin toivoisin silloin käytössä olevan parhaat markkinoilla olevat hoitomenetelmät. Valitettavasti sairaaloiden budjettivarat eivät riitä kaiken tarpeellisen hankintaan, joten Kummien tekemällä keräystyöllä on suuri merkitys pienten potilaiden hoidolle. Sairaalassa olo taas voi olla hyvinkin pitkästyttävää ja pelottavaakin, jolloin pienilläkin viihtyvyyttä tuovilla asioilla voi olla hyvinkin kauas kantavat seuraukset.

  Hyppää siis mukaan joukkoomme tuomaan iloa lapsipotilaille! Voit osallistua Pienille potilaille-keräyskampanjaamme aina helmikuun loppuun asti täällä. Nella-nalle ilahtuu suuresti pienistäkin lahjoituksista ja kampanjan jakamisesta edelleen. Joskus pienilläkin teoilla saadaan aikaan suuria ihmeitä!

 Vaikka digilipas onkin ehtinyt jo viikon ikään, halusin omalta osaltani julkaista sen juuri tänään kunnioittaakseni tällä tavalla jo edesmennyttä läheistäni, jonka syntymäpäivä tänään olisi ollut. Kiitos, kun kävit katsomassa ja tuomassa edes pientä lohtua♥ Kiitos, kun välitit ja pidit huolta♥ Nyt on minun vuoroni yrittää ilahduttaa pieniä potilaita.

22. elokuuta 2016

Yhtä juhlaa

Kesä näyttää loppuvan samalla lailla kuin se alkoikin eli juhlinnalla. On syntymäpäiviä, rippijuhlia, polttareita ja vielä häätkin. Juhlat on hurjan kivoja, mutta myönnän kaipaavani jo tavallista rauhallista viikonloppua, jota pääsemme kuitenkin viettämään vasta joskus syyskuun puolenvälin jälkeen!
 Juhlasumassa pidimme myös Onnin 3-vuotissynttärit. Tykkään ihan hirveästi järjestellä lasten juhlia ja mua harmitti vietävästi, ettei Onnin juhlien järjestämiseen tuntunut oma aika riittävän. Olin jo aikaisemmin 3-vuotiskuviin tilannut Pikkunekkulasta mustan t-paidan keltaruudullisella rusetilla ja sama paita sopi hyvin juhliinkin. Koska pakastin oli jo niin täynnä kuin voi vaan olla ja edellisenä päivänä juhlin muualla, oli leipominenkin suoritettava juhlapäivän aamusta. Onneksi mies sentään oli lasten kanssa siivonnut ja hoiti koristelunkin :)
 Onnin synttärit vietettiin yllätys, yllätys koneteemalla. Joku oli unohtanut ladata edellisenä päivänä loppuneen kameran akun, joten kuviahan ei tullut otettua juuri muuta kuin pakollinen kynttilänpuhallus. Kakku oli paniikissa kasattu ja kaikki muu nopeasti uuniin ja pöytään heitettäviä. Teeman mukaisesti kaitaliinana oli mustasta lakanakankaasta ommeltu tie ja sen päällä tarjoiluastioina autoja ja koneita sekä pyöreitä lautasia liikenneympyröinä.
 Päivänsankari ei juuri juhlia rakasta, joten kutsuttuina oli vain lähimmät sukulaiset, kummit sekä Onnille tärkeimmät ystäväperheet. Välillä juhlien hälinä oli sankarille liikaa, mutta onneksi hän löysi aina oman rauhallisen pesän ja villeimmät tapaukset pystyi houkuttelemaan ulos leikkimään. Viimeisten vieraiden lähtiessä Onni oli hyvin helpottunut ja kävi innoissaan leikkimään kauan odottamallaan lahjalla. Metsäkoneesta tuli uusi kallein aarre♥

 Millaisissa merkeissä muiden viikonloppu sujui?


18. elokuuta 2016

Ujo kerholainen

 Keväällä ilmoittaessani Onnin kerhoon varoittelin samalla, ettei välttämättä pojasta kerholaista tule. Tiesin toki jo silloin jatkavani kotiäitinä, mutta vaikka itsestäni kerho aina kiva juttu onkin ollut, ei se sitä välttämättä Onnista olisi.  Poika ei viihdy mekkalassa tai suuressa väkijoukossa. Olihan siinäkin yksi syy miksi kotiin jäin. Aina kannattaa kuitenkin ensin katsoa mitä mieltä lapsi on ja vasta sitten tehdä ne lopulliset päätökset.

 Jo kesällä Onni odotti kovasti kerhon alkamista. Keskustelimme usein yhdessä mitä kerhossa tapahtuu ja kuinka ohjaajat varmasti pitäisivät pojasta huolta. Viimeiset päivät ennen kerhon alkamista olivat Onnille suorastaan kidutusta. Hän tahtoi lähteä heti eikä vasta huomenna! Kaikki näytti siis hyvälle, mutten vielä hihkunut ilosta.
  Kerhon alkamisen helppous kieltämättä hieman yllätti. Tiesin Onnin vierastavan ahdasta ja täyttä eteistä, joten olemme menneet suosiolla ovesta sisään vasta, kun pojalla on mahdollisuus omaan tilaansa. Kuten kerhon ohjaajakin totesi, Onni osaa toimia todella hienosti ovesta sisään tultuaan ja sama pätee kuulemma läpi kerhon. Olen saattanut pojan omalle paikalle eikä poika ole jäänyt itkemään, vaikka suupielet alaspäin ovatkin olleet. Siitä hiljalleen ohjaajat ovat yrittäneet saada Onnia muiden kanssa leikkimään, mutta antaneet pojan pitää oman tilansa.

 Tilaa tarkkailemiseen Onni onkin tarvinnut, eikä vielä ole leikkiin tai askarteluihin ryhtynyt. Tarkkaileminen ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö Onni viihtyisi kerhossa! Vaikka kerhon alussa suupielet ovatkin alaspäin, tulee tarkkaillessa hymy hyvin nopeasti kasvoille. Aamunavaukseenkin Onni osallistuu mielellään nopeasti oman osansa tehden. Jos meidän pieneltä kerholaiselta kysytään, kerhossa on tosi kivaa ja se saisi olla vaikka joka päivä! Ehkä ensi viikolla Onnikin jo uskaltautuu mukaan leikkiin :)

 Näinkin helpon alun jälkeen jään mielenkiinnolla odottamaan kuinka Onni suhtautuu kerhossa melutason noustessa. Nythän suurimmalla osalla ryhmän lapsista kerho on ihan uusi ja jännittävä kokemus ja menokin on sen myötä rauhallisempaa. Toisaalta kotona on jo havaittavissa, ettei Onni aina niin kovin rauhallinen tapaus olekaan. Hänestäkin löytyy siis hieman Ville Vallatonta, joka yhdessä veljensä kanssa aiheuttaa äidilleen vielä paljon harmaita hiuksia :D

 Kuinka muilla pienillä kerholaisilla kerho tai päiväkotilaisilla hoito on lähtenyt sujumaan?

15. elokuuta 2016

Arki kaksin

 Tiedän, että meidän pojat ovat luonteiltaan erilaisia. Osasinkin aavistaa uudesta arjesta kaksin Onnin kanssa totuttua rauhallisempaa, mutta voiko se oikeasti olla näin rauhallista ja helppoa?! Onni toki  kaipaa sisaruksiaan emmekä ole vielä täysin uuteen rytmiin päässeet. Ehkä olen lähempänä joulua jo tuosta helppoudesta toista mieltä, mutta tällä hetkellä en voi kuin ihmetellä arjen muutoksia.
 Siinä missä Pikkutäryn kanssa on aina riittänyt ääntä, on Onni hyvin hiljainen. Hän tykkää kyllä jutustella paljon, mutta ei innostuessaankaan puhu kovaa. Onni keskittyy enemmän yksityiskohtaisiin kysymyksiin haluten tietää aina lisää ja lisää. Pikkutäryllä on kysymysten sijaan ollut enemmänkin vauhti mielessä.

 Ulkona toki Onnikin tykkää juosta ja pitää muutenkin vauhtia yllä, mutta yhtälailla hän nauttii hommien tekemisestä. Olen ollut hyvin hämmästynyt kuinka paljon olemme kahdestaan Onnin kanssa leikin ja muun mukavan puuhastelun lomassa saaneet kotitöitäkin tehtyä. Olin valmistautunut toimimaan Onnin viihdytysautomaattina, mutta ei minusta sellaista tullutkaan! Siis ainakaan vielä :D

 Joskus tuntuu, että lapset vain nahistelevat keskenään. Kahdestaan Onnin kanssa nuo nahistelut ovat tietysti puuttuneet ja iltapäivisinkin lapset ovat melko sulassa sovussa innoissaan yhdessä leikkineet. Uhmaikäisen lapsen kanssa tulee toki kahdestaankin tilanteita, jotka eivät ole nuoren herran mieleen. Itseasiassa meillä on tainnut suu mennä mutrulle nyt normaalia useammin. On äidin vika kun isi on töissä ja sisarukset poissa. Äiti ei ymmärrä milloin mitäkin ja on aina viemässä väärään aikaan syömään ihan väärää ruokaa. On ihan hölmöä jos sataa ja vielä hölmömpää ellei pääse aurinkoisena päivänä pomppimaan kuralätäköihin. Uhmasta huolimatta meillä on hiljaista.

 Pikkutäryllä on nyt eskaria kolme päivää takana, joten voihan tämä aamupäivien hiljaisuus ja rauhallisuus vielä muuttuakin. Jotain ihmeellistä on kuitenkin eskarissakin tapahtunut, sillä kolmen päivän aikana Pikkutäry on oppinut "kielijumpassa" R-äänteen!! Joo toisille ehkä pikkujuttu, mutta meidän puhehistorialla mahtava saavutus! Nyt Pikkutäryllä on kaikki äänteet hallussa ja enää kaksi niistä pitää saada mukaan spontaanipuheeseen. Turhaan olen jännittänyt kuinka poika puheensa kanssa eskarissa pärjää.

 Mitä mahtavaa teidän alkuviikkoon on mahtunut?

11. elokuuta 2016

Virallisesti eskarilainen

 Tänään koitti se kauan odotettu aamu, jolloin Pikkutärystä tuli virallisesti eskarilainen. Mietin mielessäni kuinka hieman ujo poika tulee pärjäämään, mutta taas tuli todistettua tämän muutoksen olevan äidille rankempaa. Aamulla nimittäin poika jo hyvissä ajoin odotteli taksia ja taksin kurvatessa pihaan huikkasi iloisena "Meikäpoika menee nyt, moikka". Kaatosateessa vain äidin silmät kostuivat eikä se ollut sateen syytä. Mun pieni poikani onkin jo niin iso♥
 Eskaripäivä oli ilmeisesti mennyt mukavasti, sillä taksin tuodessa lapsia kotiin ovelta kuului "En jääny edes jälki-istuntoon vaan olin ihan kiltti ja kivaa oli". Tarkemmin päivän kulusta kertoneena sain kuulla, ettei Pikkutäry päässyt istumaan parhaan kaverinsa viereen, pojat olivat pelanneet kovasti jalkapalloa ja eskarissa sai tänään leikkiä paljon. Siinä missä Tellu aina kehuu koulun ruokia, on Pikkutäryn mielestä äidin ruoka parempaa, mutta kokki oli tehnyt hänelle ihan omia sämpylöitä. En tiedä onko keittäjä sämpylöitä todellisuudessa itse tehnyt, mutta ruuan valmistuessa pienessä kyläkoulun keittiössä mikään mahdottomuuskaan se ei ole.

 Illalla meillä jo kovasti odotettiin uutta päivää ja huomisia leikkejä kavereiden kanssa. Pojilla varmaan vauhtia riittääkin, kun ovat kaikki tuttuja jo monen vuoden ajalta. Toivottavasti tämä vuosi sujuisi yhtä mukavasti kuin alkoikin :) Eskarialoituksen ainoan miinuksen huomasin nyt illalla eskariinlähtökuvia koneelle laittaessani. Kaikki kuvat ovat ruudulla epäselviä! Ehkä täytyy huijata omaa muistia hieman ja napata siis aamulla uudet kuvat :D

 Kuinkas muilla eskarilaisilla ensimmäinen päivä sujui?

8. elokuuta 2016

Piristystä sadepäivään

 Eilen aamusta sohvalla röhnötti yksi polttareista toipuva ja kolme pikkutyyppiä, jotka valittivat sateen tylsyyttä. Oli siis ehdottomasti keksittävä jotain kivaa sunnuntain piristykseksi. Yritimme miehen kanssa lyödä väsyneet päämme yhteen, muttemme keksineet kivaa sisäkohdetta. Niinpä päätimme vain hypätä autoon ja katsastaa millainen säätila Helsingissä vallitsee.
 Matkalla teimme alustavia suunnitelmia ja aluksi tarkoitus olikin mennä johonkin sisäkohteeseen. Koska onnistuimme matkalla karistamaan sateen kannoiltamme, suuntasimmekin Korkeasaareen. Jo parkkipaikalla huomasin Onnin varavaatekassin unohtuneen ja Korkeasaaren siltaa pitkin kävellessämme mietin olisikohan poika kuitenkin tarvinnut tälle reissulle rattaat. Onneksi pelkoni oli turha sillä kuuden tunnin vierailu sujui loistavasti ilmankin, kunhan muistimme pitää huilitaukoja!
  Aluksi lapset eivät olleet vierailusta Tellua lukuun ottamatta kovinkaan innoissaan. Kissalaakson kissat pysyivät piilossa tai makasivat vain lahnoina paikoillaan, ei ollut norsuja, kirahveja eikä edes pingviinejä. Siinä vaiheessa kun Kissalaaksosta jatkoimme matkaa peurojen luokse ja pojat huusivat lähes kuorossa "Peuloja me nähään kyllä koti-ikkunastakin", olisi mieleni tehnyt heittäytyä maahan itkemään. Päätin kuitenkin käyttäytyä kuin aikuinen ja motivoida lapsia hieman uudelleen jäätelön voimin sekä kertomalla Helsingistä löytyvän hurjasti muitakin kivoja kohteita kuin Linnanmäen. Sen jälkeen ne tutut hirvetkin olivat hurjan mielenkiintoisia!
 Jätskiltä eteenpäin me ihmeteltiin merta, laivoja ja tietysti niitä eläimiä. Lapset yrittivät kilpaa etsiä missä eläin aina piilottelee tai miettiä kuinka mikäkin eläin ääntelikään. Ihmeteltiin vapaina kulkevia riikinkukkoja ja ihasteltiin eläinvauvoja. Välillä tankattiin omat mahamme, hankimme matkamuistot ja lopuksi Kissalaaksossakin alkoi olemaan enemmän elämää. Tiikeri ei enää vain nukkunut kuin jättiläismäinen pehmolelu, vaan liikutti jopa päätään ja lipoi kieltään. Leijonat taas olivat hyvinkin liikkuvaisia ja saattoipa pojat hieman pelästyäkin, vaikka heidän edessään oli suuri joukko aikuisia.

 Tummien pilvien lähestyessä me vanhemmat päätimme kotiinlähdön lähestyvän, mutta lapsethan eivät olisi halunneet millään pois. He olisivat halunneet uudestaan sinne, tänne ja tuonne. Onnikin viihtyi väkimäärästä huolimatta sillä pystyi säilyttämään oman tilansa. Vain Trooppinen talo oli hänelle liikaa ja niinpä me huilattiinkin se aika talon aulassa kaloja opetellen :) Autolle päästyämme Onni nukahti välittömästi auton käynnistyttyä ja tutun sateen ropinan alkaessa. Tänään meillä on liikkunut ulkon pikkuisia leopardeja hurjasti muristen♥  Vaikka kuvaaminen kaikessa ihmetyksessä lähes kokonaan jäikin, Kotiäidin elämää-blogin joukot suosittelevat esim. syysretken kohteeksi Korkeasaarta!

 Onko muilla tapana tehdä yllätysretkiä? Tai mikä olisi paras vinkkisi syksyn retkikohteeksi?

6. elokuuta 2016

Mitäpä jos asuisimmekin kaupungissa?

 Joskus öisin sitä keksii ja miettii mitä ihmeellisempiä asioita. Viime yön suurin pohdintani oli kuinka paljon erilaista meidän elämä olisi jos asuisimme kaupungissa? Millaisia meidän lapset kaupunkilaislapsina olisi?

 Syy öiseen pohdintaan löytyy Tellun ja minun välisistä eilisistä viesteistä. Tyttö lähti hieman pidemmälle polkupyöräretkelle hiljaisille metsäteille ja jossain vaiheessa tuli viestiä, että saahan leikkiä hetken laavulla käpyeläimillä. Itselleni tuskin olisi taajamakasvattina käynyt 10-vuotiaana enää mielessäkään leikkiä jossain metsän keskellä käpyeläimillä, saati lähteä yksin polkemaan metsään laisinkaan. Kaverilaumassa sitä kuljettiin ja leikkejä ei kyllä enää leikitty kuin ehkä korkeintaan salaa yksin.
 Tiedän, että jos asuisimme edes taajamassa, lapsilla olisi varmasti enemmän kavereita. Tai ainakaan vanhempien ei niin usein tarvitsisi lasta kaverin luokse autolla viedä. Myös harrastusmahdollisuudet olisivat lähempänä ja niitä olisi tarjolla enemmän. Toisaalta maalla on usein autolla liikuttava, joten miksei samalla vaivalla ajaisi hieman pidemmällekin? Joskus olisi mukavaa, jos kauppaan pääsisi loppunutta maitoa hakemaan ihan ratastellen tai pyörällä. Nyt ei ihan pienillä perusteilla viitsi varta vasten sitä maitoa lähteä hakemaan vaan ennemmin odottaa edes jonkin muun loppumista. Säästytäänkö nyt paremmin heräteostoksilta ja koululainen kiusaukselta ostaa omalla rahalla herkkuja? Asiaa voi siis pohtia niin monelta kantilta!

 Tellun tullessa kotiin, oli hänen pyöränsä kori täynnä kantarelleja. Tellu tykkää sienestää ja muutenkin meillä lapset rakastavat luontoa. Millainen suhde luontoon heillä olisi kaupungissa asuessa? Kun täällä ei ole leikkipuistoja lähellä, suuntautuu retket kotipihan ulkopuolelle usein juuri metsään. Toki jos asia lasta kiinnostaa, ei se kiinnostus ole asuinpaikasta kiinni. Myös taajamissa luonto voi olla hyvinkin lähellä, vaikka niitä mielenkiinnon kohteita muutenkin enemmän löytyy. Myönnän itse lapsena kotiutuessani tuoneeni korkeintaan varastettuja omenoita ja oikeastaan nekin syötiin kaverin kanssa jo matkalla.
 Taajamakasvattina voisin luetella hurjasti muitakin hyviä puolia kaupungissa asumisesta, mutta myönnän viihtyväni tällä hetkellä paremmin täällä, missä naapuriin ehkä juuri ja juuri näkee. En tiedä olisiko Onni kaupungissa asuessa yhtä arka kuin nyt, mutta tällä hetkellä maaseudun rauha ja oma tila on hänelle varmasti se paras vaihtoehto. Tellu saa vielä leikkiä käpyeläimillään ja kukaan naapuri ei hermostu Pikkutäryn metelöinnistä. Hiljaisuuden alkaessa ahdistamaan, täältä pääsee nopeasti nauttimaan kaupungin palveluista ja ihmeistä. Varmasti me olisimme yhtä onnellisia asuessamme kaupungissakin, mutta koti tuntuu olevan juuri täällä.

 Pohditteko te muut koskaan tällaisia hassutuksia?

5. elokuuta 2016

Kerho alkaa, ei olla valmiit!

 Viime päivät ovat menneet pitkälti päänsäryssä ukkosen jyminää kuunnellen. Pikkutäry tuli tänään niin iloisena luokseni todeten "Äiti sun ukkostutka toimii vieläkin!" Jostain syystä en itse ollut asiasta läheskään yhtä innoissani :D Toisin kuin migreenissä, en tutkapääni kanssa sentään täysin toimintakyvytön ole ja ajatuskin kulkee pätkittäin ihan hyvin. Toissapäivänä maatessani nimittäin tajusin, että Onnin kerhohan alkaa ihan kohta eikä me olla valmiina!

 Täällä seikkailtiin reppuviidakossa ja en tiedä onko se oikea kerhoreppu löytynyt vieläkään. Pelkällä repullahan ei kerhoon mennä, vaan se tarvitsee täytteeksi tossut ja eväsvehkeet. Netistä yritin Onnin kanssa puuttuvia juttuja puhelimen avulla katsella ja hankinnoissa ilmeni vahvasti äiti vastaan poika asettelua.
Tähän otteluun juomapulloiksi valikoitui äidin valitsemana Klean Kanteen kid sport-juomapullo lapsen lempivärissä ja vastaansa se sai Onnin valitseman Siggin. Molemmat pullot löytyvät Partioaitasta.

 Tossuissa toisiaan vastaan ottelevat äidin suosikit for Minis and Mommiesin Hiiohoit (38€) vastaan Onnin rakastamat kaivuritossut (24,90€ Starkids). Erävoittoa äidille saattaa ennustaa Onnin valinnan löytyvän jo meiltä Pikkutäryn vanhoista seuraavassa koossa.

 Huonokuntoisen äidin turnauskestävyys ei riittänyt enää mieleisensä eväsrasian etsimiseen. Luovutusvoitto siis Onnille, joka rakastui yllättäen kaivurirasiaan (6,90€ Emmas & Mamas). Vähintäänkin siis yhden kirvelevän tappion kokenut äiti, ei kuitenkaan haluaisi ehkä kaikesta maksaa niitä postimaksuja sillä toimituskulujen kanssa esim. eväsrasian hinta tuplaantuu! Onneksi kaupat on pullollaan lapsia miellyttäviä rasioita. Ehkä valikoimista löytyy joku kaivurinkin korvaava?

 Joko muut ovat valmiina arkeen? Meidän piti olla ajoissa, mutta hupsista miten kävikään :D

2. elokuuta 2016

Mitä eskariin?

 Hurjaa ajatella, että pian meillä on taas eskarilainen talossa! Onhan tuon jollakin tavalla tajunnut jo alkuvuodesta hakupapereita täyttäessä, mutta paremmin se iski tajuntaani eilen käydessäni lisäämässä pojan Wilmaan ja katsoessani samalla taksiaikatauluja.

 Vaikka eskarin henkilökunta on täysin muuttunut Tellun ajoista ja jotain on vuosien saatossa varmasti unohtunutkin, on varustautuminen näin toisella kerralla helpompaa. Varusteisiin varmasti vaikuttaa jonkin verran se, onko eskari päiväkodissa vai koulussa. Tässä hieman vinkkiä hankinnoista meidän kokemuksen perusteella.
Reppu on varmasti monella ensimmäisenä mielessä. On houkuttelevaa ostaa pitkäikäinen reppu, mutta kannattaa myös kiinnittää huomiota repun istuvuuteen. Eskarilaisella ja pienellä koululaisella ei isoa kasaa vielä kirjoja repussa kulje, mutta silti repun ei kuulu roikkua pepun päällä. Marketit ovat pullollaan lasten suosikkihahmojen kuvilla varustettuja reppuja, mutta osa repuista saattaa hajota jo ennen joulua! Jos eskarilainen on vielä reppua vailla, unohtakaa ne liian isot reput ja kiinnittäkää huomiota repun materiaaleihin. Pehmustettu selkälevy ja S-malliset olkahihnat luovat mukavuutta repun käyttämiseen. Kuvan Star wars reppu 45€ Samsonite.

 Nykyään monella lapsella on sateen kestävät ulkovaatteet. Silti ainakin täällä eskariin toivotaan omia sadevaatteita ja saappaita. Siis sellaisia, jotka ovat eskariajan siellä lapsen omassa naulakossa. Jos aamulla lapsen lähtiessä paistaa aurinko, voi päivän mittaan piha täyttyäkin vesilammikoista. Kalliita vaatteita eskarin satunnaiseen käyttöön ei välttämättä tarvitse ostaa. Itsekin löysin juuri Pikkutärylle saappaat 50% alesta ja eskariin matkaava sadepukukin on alelöytö. Myös kirpputoreilta voi löytää edullisesti sopivia sadevermeitä! Kuvan Viima-sadeasu 54,95€ Reima ja Batman-saappaat 49,95€ Crocs.

 Käytävillä kulkiessa sisätossut pitävät sukat kuivina. Monet koululaiset suosivat sisäkenkinä jo Crocseja, mutta itse suosittelisin vielä ainakin eskarilaiselle tossuja. Tossuissa on kuitenkin mukavampi sisällä leikkiä ja kenties turvallisempi juosta mahdollisia rappusiakin.  Jalkapallo-tossut 26.90€ Starkids

 Alkusyksystä säät vielä suosivat ulkoliikuntaa, mutta jossakin vaiheessa tulee väkisinkin sisäliikunnan aika. Jumppapussissa sisäliikuntavaatteet kulkevat kätevästi kodin ja eskarin väliä pyörimässä pitkin reppua. Kuvan Vans-jumppapussi 15€ Ellos

 Näiden kuvassa olleiden lisäksi eskarilainen varmaan tykkää omasta penaalista sisältöineen. Täällä niitä ei ole kuitenkaan pakko hankkia vaan eskarissa on kaikille yhteisiä kyniä. Papereiden kuljetukseen eskarin ja kodin välillä suositellaan kulmalukkokansiota. Sama kansiohan menee sitten koulussakin!

 Eskarilainen on myös vielä melko pieni eikä useiden samantyylisten joukosta aina välttämättä tunnista omia tavaroitaan ja vaatteitaan. Kannattaa siis ehdottomasti nimikoida kaikki! Nimikoimistyylejä on monia; toiset kirjoittavat vaatteenmerkkaustussilla ja toiset liimaavat apteekista saatavaa Leukoplast/ Hansaplast-kangasteippiä. Itse taas olen suosinut nimitarroja, joita saa esim. Tarramonsterilta tai Namebubblesilta.

 Mitähän olen unohtanut? Tai onko muilla tuoreempia kokemuksia omaavilla antaa vielä lisää vinkkejä?
 

1. elokuuta 2016

Elokuussa

  Vietimme kesän viimeisen kokonaan vapaan viikonlopun nauttien yhdessäolosta mökillä. Nyt onkin aika jo toivottaa elokuu tervetulleeksi. Tässä kuussa kalenterissa on normaalia enemmän merkintöjä ja luvassa on paljon ikimuistoisia päiviä.
  Elokuussa:
♥ Juhlitaan 3-vuotiasta Onnia
♥ Nautitaan kauniista päivistä
♥Tehdään koko perheen päiväretkiä joihinkin kivoihin kohteisiin
♥Saadaan kummityttö yökylään
♥ Panikoidun ehkä hieman lisää kotiin jäämisestä, vaikka tiedänkin miehen olevan 100% samaa mieltä ja päätöksen olleen myös Onnin kannalta paras.
♥ Pikkutäry aloittaa eskarin, jonka seurauksena saan panikoitua myös ajan kulumisesta
♥ Juhlitaan monen niin pienen kuin vanhemmankin ystävän synttäreitä, järjestetään hieman polttareita ja ihan vähän kylätapahtumaa kanssa.
♥ Retkeillään metsässä ja nautitaan tuoreista mustikoista sekä löydetään ehkä sieniäkin.
♥ Toivotaan Onnin viihtyvän kerhossa
♥ Pyörin kotona ihmeissäni, kun siellä yllättäen onkin hiljaista ja mulla muutama tunti omaa aikaa joka viikko.
 Meidän elokuu on siis suurien muutosten ja juhlan aikaa. Kuukausi, jolloin tankkaamme vielä aurinkoa, yhdessäoloa ja läheisyyttä. Nautitaan niistä arjen pienistäkin hetkistä ja ehkä hieman suunnitellaan jo syksyn ohjelmaakin. Vaikka loma loppuukin, ei elokuu ole lainkaan pöllömpi kuu!

 Mitä teidän elokuu tuo tullessaan?