31. joulukuuta 2020

Vuosi 2020 - ei tule ikävä!

  Vuoden 2020 viimeisiä hetkiä viedään ja fiilis on kaikkea muuta kuin haikea. Kuten ehkä blogin aktiivisuudestakin voi päätellä, tämä vuosi ei ole ollut helpoimmasta päästä. Voimat ovat tässä vaiheessa vuotta jo aikalailla poissa, joten rento joululoma on tullut enemmän kuin tarpeeseen.


 Vuosi sitten päätin satsata omaan hyvinvointiin ja lopettaa yötyöt. Samalla vain loppui aika blogille ja monelle muulle täysin omalle jutulle. Korona toi keväällä arkeen omat haasteensa ja kaiken keskellä oma itsensä oli niin helppo jälleen kerran unohtaa. Toisaalta nyt vuoden viimeisillä hetkillä olen jossain määrin henkisesti paljon rauhallisempi ja vahvempi. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, olen äitini keväisen kuoleman jälkeen vihdoin saanut rauhassa olla juuri minä vailla jatkuvaa arvostelua ja syyllistämistä. Tuntuu kuin olisin päässyt kahleista irti ja voisin hengittää taas.

 Vuoden 2020 haaveisiin kuului koko perheen löhöloman lisäksi enemmän aikaa yhdessä ja mökillä. Lomalle ei päästy tänäkään vuonna lentämään, mutta yhteistä aikaa on riittänyt ja mökkiprojektejakin saatiin valmiiksi. Monen muun tavoin liikuimme paljon luonnossa ja nautimme kiireettömästä arjesta. Vuodesta ei ehkä jää muistoksi hurjia elämyksiä, mutta sitäkin enemmän yhteisiä hetkiä ja kommelluksia. 

Vaikka kevään etäopiskelujakso oli melkoinen suoritus ja koettelemus, olen iloinen, että saimme sen yhdessä kokea. Onnille se oli oikeaa kulta-aikaa ennen syksyllä koittanutta koululaisen arkea. Aarre nautti syksyyn asti sisarusten seurasta ja syksyn kerholaisena olemisesta, sen mitä ainainen nuhanenä antoi myöten. Isommat tykkäsivät rennosta keväästä, mutta olisivat toki mieluusti nähneet kavereitaan enemmän. Arki oli mukavaa sen hetken, mutta paluu hieman normaalimpaan oli vielä mukavampaa. 

Loppuvuosi on kulunut kuin siivillä eikä aikaa tunnu riittävän edes kaikkeen pakolliseen. Yläkerta on kuin pommin jäljiltä ja remontissa, jota viivästytti muutamat kosteuden aiheuttamat läikät. Onneksi mistään homevaurioista ei ollut kyse, vaikka mm. pintaa ja ikkunaa menikin vaihtoon. 

Olen tovin miettinyt tätä postausta varten miten kuvailisin vuotta 2020, mutten ole vielä löytänyt oikeita sanoja. Mieli ei tee kiittää ja takki on tyhjä, mutta onhan tässä vuodessa ollut kuitenkin erikoisuudestaan huolimatta paljon hyvääkin. Saimme sitä yhteistä aikaa mitä toivoimme ja opimme paljon. Josko tuleva vuosi toisi kuitenkin tullessaan vihdoin jotain parempaa? 

30. lokakuuta 2020

Vielä ehtii askartelemaan hurrjan hauskoja juttuja!

  Kevään rauhallisuuden jälkeen havahduin yllättäen huomaamaan, että kalenterissamme on viikossa vain yksi täysin vapaa päivä. Muut päivät ovat kuin huomaamatta täyttyneet harrastuksilla. Kiireisen arjen vastapainoksi on kuitenkin mukava heittäytyä välillä juhlatuulelle ja mekin aiomme viikonloppuna viettää hieman halloweenia koristeineen ja herkkuineen.

Lapset nauttivat hurjasti askartelemisesta, joten tänäkin vuonna käytämme hyödyksi edellisvuotisia teoksia sekä uusia tuotoksia. Näin koristeet ovat enemmänkin suloisia kuin hurjia, eikä perheen pienimmänkään tarvitse pelätä näkevänsä painajaisia. Jos huomaat olevasi koristeiden kanssa myöhässä, älä huoli! Vielä ehtii loistavasti taikomaan koristeita hyvinkin nopeasti ja yksinkertaisista materiaaleista! Olisiko näistä ideaa?

Paperirullasta tai mustasta kartongista saa helposti tehtyä suloisen kissan ja tekeminen onnistuu pienemmänkin lapsen kanssa. Aarre tykkää maalaamisesta, joten kissaa maalattiin pitkään ja huolella. Me kiinnitimme irtosilmät, helmen nenäksi ja teimme viikset sekä hännän pimeässä hohtavasta langasta, mutta ne voi hyvin myös piirtää tai tehdä paperista.

Juhlavalot saa helposti ja nopeasti valosarjasta sekä valkoisista kertakäyttökupeista. Tee varovasti kupin pohjaan pieni reikä, josta valo työnnetään sisään. Koristelun voi hoitaa myös esim. tusseilla. Tällä valolla on helmi, koska viime vuonna pojat muokkasivat vielä haamuista nenäpäivätyyppejä ja kuva on otettu poikien nenäpäivästä. 

 Onneksi askarteluissa on vain luovuus rajana. Paperista/kartongista ja langasta saa yksistään jo nopeasti hauskoja koristeita aikaan. Tänä vuonna vanha kartongista tehty lepakkoviiri sai lisäkoristeita langasta tehdystä kummituksista sekä langasta ja piipunrassista käärityistä kurpitsoista. Eikä edes haittaa, ettei kurpitsa ole täysin oikean värinen!

 Ylimmän kuvan kummituksien teko-ohje löytyy Instagramin (@kotiaidinelamaa) puolelta. Sieltä löytyy myös varmasti tunnelmia meidän juhlinnasta. 

 Juhlitko sinä halloweenia? Hurjan hauskaa viikonloppua♥

19. lokakuuta 2020

Haastateltavana Aarre

  Aarre täytti kuukausi sitten jo 3 vuotta. Meidän kiharapää on varsinainen vauhdikas papupata, joten muutama viikko sitten isoveljen kysellessä kouluhommiin liittyviä kysymyksiään haastattelimme myös Aarrea. Tässä pienen haastattelun muodossa hieman tietoja siitä, millainen mahtava tyyppi meillä asuukaan.

 Kerro itsestäsi. 

Oon Aalle. Oon lohkea!

Kuinka vanha olet?

 No en ole vanha! Oon näin monta vuotta (näyttää sormilla kolmea)

Minkä väriset silmät sinulla on?

No tällaset nappisilmät. Vetää poskia alaspäin ja näyttää ruskeita silmiään

Mikä on lempivärisi?

Nooo vihleä vaikka!

Mitä teet mieluiten?

Leikin lempileikkejä. Piillän. Tlaktolilla polen. 

Mikä on lempilelusi?

Tukkilekka ja mun kaikki lelut! Pikkuautoista tykkään, nii ja Willestä tykkään nääääin paljo (levittää pikkukätensä niin levälleen kuin saa)

Lempiruokasi? 

Jugultti! Kanaluuasta tykkään ja vissii kalasta.

Tykkäätkö musiikista?

Joo! Kivasta musiikista. Metelistä en kyl tykkää.

Mikä sinusta tulee isona?

En minä viel tiiä. Iso vissiin

Mitä pelkäät?

En mitään. Olen lohkea! Jatkaa hieman hiljaisella äänellä: Pimeää pelkään kyl. Yöllä ötököitä kans. Väristyksiä

Odotatko talvea?

Nyökkää. Tulee lunta ja leikin lumessa. Teen lumipalloja. Aulaan lunta autotieltä! Äidille satelee puolestaan kysymyksiä milloin se lumi ja talvi jo tulevat, eikö voisi jo tulla jne.

Millainen äiti on?

No en minä tiiä! Äiti suojaa minua aina♥

Entä isi? 

 Leveä hymy naamallaan Lakas♥

Mikä on parasta siskossa ja veikoissa?

 En jaksa enää puhua (suomennettuna kiire jo seuraavaan puuhaan)


Kiitos Aarre haastattelusta♥






8. lokakuuta 2020

Tekoflunssaa ja kädet korvilla

  Kohta pari kuukautta lukuvuotta takana ja poissaoloja isommilla on jo varmaan enemmän kuin parina viime vuonna yhteensä. Onneksi sentään ollaan selvitty lähinnä vain pikkuköhillä ja nuhilla kunnon flunssien ymmärtäessä kiertää lapset kaukaa. Ehkä pitäisi koputtaa nyt puuta?

 Nykysuositukset ovat tuoneet meille kuitenkin uuden lieveilmiön, jota etenkin Onni yrittää hyvin tehokkaasti käyttää hyödykseen. Iltaisin sekä usein aamuisin hän "niistää" ja köhii. Yskiminen ei kuitenkaan ole oikeaa, vaan yskää joka päättyy veikeään hymyyn, eikä paperiin asti täysin auki olevasta nenästä tule mitään. Kun on teroitettu, ettei pienissäkään flunssaoireissa saa mennä kouluun, on helppo yrittää leikkiä oirehtivaa. Tätä samaa on kuulemani mukaan ollut myös muissa perheissä liikenteessä.

 Ymmärrän toisaalta Onnia oikein hyvin. Kouluun on mentävä, mutta se kuormittaa ja väsyttää. Olisi niin helppoa jäädä kotiin opiskelemaan. 24 pienen oppilaan luokassa ei työrauha useinkaan vielä ole hyvä ja Onni todella kärsii jatkuvasta hälinästä sekä ahtaasta luokasta. Omat kuulosuojaimet kulkevat repussa, mutta ne eivät poista ongelmaa kokonaan. Myös kädet ovat eksyneet väärässä paikassa korville ja opettajan kanssa on sovittu kuulosuojainten käytöstä silloinkin, kun niitä normaalisti ei koulussa ehkä käytetäkään. 

 Vanhempana on sydäntä särkevää katsoa lapsen pahaa oloa. Neljän tunnin koulupäivän Onni ilmeisesti sinnittelee hienosti, mutta kotona kaikki väsymys ja ärsytys purkaantuvat. Pienintäkään ääntä ei saisi kuulua ja mukaviin harrastuksiin ei jaksa lähteä, vaikka kovasti sisimmässä haluaisi. Viikonloput tuntuvat suorastaan taivaallisilta pojan ollessa oma itsensä.

  Hetkittäin vaikeimpina päivinä tekisi mieleni lähteä pojan leikkioireiluihin mukaan. Voinkin rehellisesti myöntää helpottuneeni, kun juuri pahimman väsymykseni aikaan ne aivan oikeat flunssaoireet sitten vihdoin Onniin iskivät. Kouluhommat sujuivat ilman suurempia kiukutteluja ja vietimme monta aamupäivää luonnon helmassa. Valitettavasti vain ekaluokkalainen taisi nauttia sairaspäivistään vähän liiankin hyvin ja yritti viimeiseen asti esittää entistäkin enemmän, ettei tarvisi kouluun enää palata. 

Onneksi syysloma lähestyy päivä päivältä! Pian voimme viikon vain nauttia syksystä vailla huolta kouluhommista. Sitä ennen olisi vielä reilu viikko jaksettava kokeiden täyttämää kouluarkea. Vähitellen rutiinien avulla onneksi tuo arkikin on helpompaa ja kenties se oppimisen ilokin sieltä vielä löytyy.  Hiljalleen sopeutuen mennään Onnin kanssa eteenpäin tässäkin asiassa, mutta mikäs kiire meillä on!

 Kuinka muiden pienten koululaisten kouluarki on lähtenyt sujumaan?

11. syyskuuta 2020

Äiti mä alotan nyt talven!

 Viime viikonloppuna nautimme vielä olostamme mökillä. Lapset uivat, ongittiin, paistettiin laavulla makkaraa, kerättiin puolukkaa talven iloksi jne. Kaikki viihtyivät ja kotiinlähdön hetkellä nuorin kapinoi jalkaa polkien isompien kokiessa haikeutta. Kenties seuraavan kerran nukkuisimme mökillä vasta ensi kesänä.

 Tuntuu ettei siitä ole kuin hetki, kun koko kesä oli vasta edessä. Vastahan me suunnittelimme kesän mökkiprojekteja ja nyt joudumme toteamaan, ettei kaikkea ehditty vieläkään valmiiksi asti. Ei, vaikka tänä kesänä olimme suhteellisen paljon kuitenkin rakkaassa kesäpaikassamme. Lapset nauttivat olostaan ja toimivat mahtavina apulaisina miehen nikkaroidessa. Koiranpentu opetteli uimaan ja itse yritin pitää kaikki vilkkaat, erisuuntiin vipeltävät silmieni alla. Ei mitään sen ihmeellisempää koko kesänä ja nyt lehdet varisevat jo puista.
 Kesä oli erilainen kuin suunnittelimme, mutta huomasimme, ettemme juuri nyt kaipaakaan ulkomaille tai ylipäätään reissuun. Onni ja lapsuuden kesämuistot syntyvät paljon yksinkertaisemmista asioista. Yhteinen aika on yhtä arvokasta, olimme missä hyvänsä. Tänä kesänä matkarahoilla teimme yhdessä mökistä entistäkin viihtyisempää ja saimme rahoilla iloa vuosiksi eteenpäin. Aarre ihastui muurinpohjalettuihin ja Onni pulikoi viimeiseen asti järvessä. Kesään mahtui paljon iloisia hetkiä, jotka saavat malttamattomina odottelemaan jo seuraavaa kesää. 
Nyt kun mökkikausi on todennäköisesti paketissa, ilmoitti Onni aloittavansa seuraavaksi talvikauden. Toivottavasti ei sentään suksia ja lumikolaa ole vielä esiin kaivamassa! Kieltämättä syksyinen vesisade ei juuri nyt yhtään houkuttele, mutta josko ruskan kauneudesta saisi nauttia ennen sitä talvea? Tai jos edes sieniä saisi talveksi säilöttyä? Niiden jälkeen voisi munkin puolestani jo pieni lumipeite tulla valaisemaan pimentyneitä iltoja ainaisen syksyn sijaan.

21. elokuuta 2020

Reilu viikko arkea takana

 Noin viikko kouluarkea takana. Vasta vai jo, en tiedä. Erilaisen kevään ja kesän jälkeen tiesin, ettei syksykään tule olemaan se vanha tuttu normaali. Vaikka pitkän kotona olon jälkeen emme mitenkään innolla odotelleet arkeen paluuta, koitin parhaani mukaan saada lapset näkemään ne koulun parhaat asiat ja tsemppaamaan ensimmäisissä päivissä. Miten arki sitten on viikossa lähtenyt käyntiin?

 Ensimmäinen koulupäivä oli Onnille henkisesti rankka, vaikka isoveli hienosti huolta pitikin. Täysin vieras opettaja, iso luokka ja kaikki se hälinä selvästi stressasivat ja väsyttivät vielä koulupäivän päätyttyäkin. Yllätys oli silti suuri, kun yöllä kannoin itkevän ja korvaani röyhtäilevän pojan alakertaan. Stressi ja jännitys pahensivat refluksia pahemmaksi vuosiin. Jo toisen koulupäivän aamuna sain naputella Wilmassa poissaolon, sillä eihän yskivällä ja korisevalla pojalla nykysuositusten mukaan ole mitään asiaa kouluun. 

 Lopulta tilanne onneksi rauhoittui nopeasti päivän poissaololla ja Onni on päässyt totuttelemaan koululaisen arkeen. Väsynyt poika on yhä, eikä koulupäivien jälkeen siedä minkäänlaista ylimääräistä hälinää vaan vetäytyy ennemmin omaan rauhaan. Bussimatka yksin kotiin kuitenkin sujuu ja välitunnilla olen ohikulkiessani nähnyt hymyilevän pojan. Wilmaan on tullut positiivista palautetta ja läksyjen teko sujuu hienosti. Hieman vaikeasta alusta huolimatta uskon askel kerrallaan myönteistä kehitystä tapahtuvan myös muuten.  

 Isommilla koulupäivät toki sujuvat jo vanhalla rutiinilla. Tai oikeammin sujuisi, jos he olisivat koulukunnossa. Maanantaina ensimmäinen koululainen lähetettiin hyvin lievien flunssaoireiden vuoksi kotiin ja keskiviikkona koulu- tai kerhokunnossa oli enää Onni. Sinällään hassua pitää täysin virkeitä lapsia kotona, mutta ymmärrän toki syyn. Saavatpahan lapset nauttia vielä hieman rennommin lämpöisistä päivistä. 

Entä sitten Aarren kerho? Sen ensimmäisen kerran, kun ehti käymään ennen nenän vuotamista, sujui aloitus paremmin kuin ikinä kellään lapsistamme. Uusien kavereiden kanssa oli löytynyt yhteiset leikit välittömästi ja kerhossa oli niin kivaa, ettei Aarre olisi halunnut kotiin laisinkaan. Täytyy nyt vain toivoa, ettei pojan nenä vuoda entiseen tapaansa koko talvea.

 Lyhyesti kiteytettynä paluu arkeen on sujunut meillä kirjaimellisesti hieman yskähdellen. Vai sittenkin loivasti laskeutuen? Aamuherätyksiin tuskin kukaan on vielä täysin tottunut, mutta päivät sujuvat ihan mukavasti. Koko totuus arjesta Aarren kanssa selviää kuitenkin vasta sitten, kun kaikki koululaiset ovat päässeet koulunkäyntiin kiinni. Vai onko loppuvuoden uusi normaali tätä jatkuvaa jonkun kotona oloa? Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää!

 Kuinka siellä paluu arkeen on sujunut?


3. elokuuta 2020

Aarre kohta 3 vuotta; töihin vai kotiin?

 Elokuu on täällä ja ihan pian koululaiset istuutuvat pulpettiensa ääreen. Onni ensimmäistä kertaa koululaisena, joten suuri hetki tulossa! Koulujen alun myötä kunnon syksy lähenee vauhdilla ja niin myös Aarren 3-vuotissyntymäpäivät. Tämä tarkoittaa kotihoidon tuen loppumista ja monia tuntuu kiinnostavan niin somemaailmassa kuin muutoinkin joko lähden 14 vuoden jälkeen kotoa makaamasta ihan oikeisiin töihin.
 Tuleva syksy on ollut meille täysin selvillä jo alkuvuodesta ennen koronakriisiä, jolloin päiväkotipaikatkin olivat haussa. Jos joku olisi kasvokkain suoraa asiasta kysynyt, olisin toki halutessani voinut vastata jo silloin. Ennemmin ihmisistä oli kuitenkin mukavampi arvuutella ruisleivän turvottamasta vatsastani olisiko meillä taas sopivasti pulla uunissa tai vihjailevaan sävyyn yrittää udella mitä mielessä. Kiusallani leikin, etten ymmärtänyt vihjailuja ja mikäli joku rohkaistui kysymään pullista, totesin niitä olevan uunissamme harvemmin.
 Oikeastaan alun perin tarkoitukseni oli kirjoittaa syksystä jo ennen koronaa, miehen saatua jatkoa työsopimukseensa ja Aarren varmistettua paikkansa. Mies jatkaa siis useamman vuoden epäsäännöllistä työtään ja mahdollisesti pitkiä työputkiaan. Millainen päivä huomenna on, emme täysin koskaan tiedä. Kouluaikoina koululaisten arkea rytmittää koulupäivät ja harrastukset, joihin pojat tarvitsevat kuljettamista naapurikaupunkiin. Toisinaan arkipäivämme ovat melkoista palapeliä, mutta aina ne palaset loksahtelee paikoilleen tavalla tai toisella.

 Aarren osalta tulevan syksyn viimeinenkin palanen loksahti loppuviikosta paikoilleen, kun koronan viivyttämä tieto saapui postilaatikkoomme. Hän sai odotetusti kerhopaikan. Kyllä, Aarre aloittaa päiväkodin sijasta kerhon! Blogin nimeen ei siis ole tulossa muutosta vaan jään ainakin toistaiseksi kotiin ihan viralliseksi kotiäidiksi. Laiskuutta, sanoisi joku, mutta me ajattelemme tätä mahdollisuutena. Aarre saa saman mahdollisuuden kiireettömään lapsuuteen kuin isommat sisaruksensakin ja me saamme mahdollisuuden nauttia pojan mahtavasta seurasta hieman pitempään. Samalla arkeamme on helpompi hallita, eikä Onnin tarvitse väsyttää itseään iltapäiväkerhossa. Hänelle kun jo koulupäiväkin voi olla alkuun henkisesti ihan riittävä ponnistus.
 Vaikka jäänkin nyt kotiin, se ei automaattisesti tarkoita miehen lompakolla elämistä. Hän kantaa toki päävastuun taloudellisesti, mutta tarkoitukseni olisi ainakin osittain kattaa tulonmenetystäni tekemällä kerhopäivien aikana ja mahdollisesti unista tinkimättä iltaisin hommia kotitoimistosta käsin. Tiedän myös aivan hyvin, ettei tämä kotona olo kartuta eläkettä. Mistä sitä kuitenkaan ikinä tietää olenko eläkeiässä enää hengissäkään? Toisaalta eläkkeen puuttumiseen voi varautua taloudellisesti myös itse.
 Haluamme nauttia lastemme seurasta niin paljon kuin mahdollista. Valitettavasti ilman lottovoittoa molemmat vanhemmat eivät pysty kotiin jäämään. Kiitos rakas mieheni, kun mahdollistat tämän ♥ Järjellä ajateltuna olisin toki lähtenyt töihin ja helpottanut siten miehen stressiä taloudesta. Sosiaalisena Aarre olisi varmasti pärjännyt päiväkodissa ja muutenkin arjen epäsäännöllisyys ja äkisti muuttuvat tilanteet olisi ollut selvitettävissä aina jollakin keinolla. Tämä valinta on kuitenkin tehty sydämellä ja uskomme, että näin on parasta meidän perheellemme.
  Vaikka nykyään Suomessa ei kotiäitiyttä arvostetakaan, koen olevani etuoikeutettu saadessani olla läsnä ja tukemassa lasteni kasvua. Saan olla mukana lasteni arjessa, opettaa ja ohjeistaa heitä sekä tarjota syliä ja lohtua, kun he sitä tarvitsevat. Saan seurata ihan läheltä lasteni kasvun ja kehityksen, nähdä ilosta tuikkivat silmät, onnistumisen riemun ja auttaa pettymysten yli. Voi kuinka innolla odotankaan edessä olevia seikkailuja!