Kuinka mieltä ylentävää onkaan valvotun yön jälkeen kuulla 4-vuotiaan suusta olevansa tyhmä äiti? Tämä mahtava titteli vain sen vuoksi etten todellakaan suostunut antamaan aamupalaksi muroja ja karkkeja. Murot olisivat vielä voineet onnistuakin, mutta harmitus taisi olla liian kova karkkien kohdalla.
Sen mahtavammin ei aamu alkanut koululaisenkaan kanssa. Olin kuulemma maailman ilkein äiti koska en antanut tyttäreni katsoa lastenohjelmia vaan patistin aamutoimille. Bussipysäkille matelimme tyttären kiukutellessa ja ehdimme juuri ja juuri. En sentään joutunut kantamaan!
Jos aamu alkaa näin kurjasti niin mitä voi odottaa päivästä? Yleensä meillä lapset unohtavat pahan mielensä melko nopeasti ja tajuavat itsekin hölmön käytöksensä. Tänään tilanne ei vaan muuttunut koko päivässä. Meidän lapsilla toimii rauhoittumiseen parhaiten hetki yksin, mutta voiko lapsia pitää jäähyllä yksin koko päivää? Eihän se yksin olokaan silloin tunnu toimivan jos hetken päästä vanha meno palaa. Itse huomasin kuitenkin etten jaksanut pahasti tällä väsymyksellä lapsille edes hermostua vaan hyvin pystyin olemaan huomioimatta huonoa käytöstä ja vastaavasti kehumaan niitä pieniä pilkahduksia paremmasta.
Olen tänään mielessäni pohtinut mikä kumma lapsia nyt vaivaa? Kiukkukohtauksia tulee ja menee, mutta ensimmäistä kertaa molemmilla kesti koko päivän ja vieläpä samalla kertaa. Onko se huomion hakua kun pienin kuitenkin sitoo molempia vanhempia kovasti ja mies on ollut paljon töiden vuoksi pois? Vai olisiko vain syksyn pimeys? Lapset eivät itse osanneet sanoa mitään syytä, mutta nukkumaan käydessään kovin pahoillaan olivat kurjasta päivästä. Ehkä me viikonloppuna otetaan vaan rennosti ja tehdään yhdessä kaikkea kivaa ettei känkkäränkällä ole syytä pitkään aikaan tulla kyläilemään.
Muistaako joku muuten Känkkäränkkä-karkkikopat? Ne olivat jossain vaiheessa lapsena lempikarkkejani ja vitsailin aina karkkien tuovan känkkiksen kyläilemään aivan kuten lastenlaulussa laulettiin.
Miten meidän tämä päivä sitten päättyi? Lopulta tyttö torkahti illalla eteisen lattialle ja molemmat pyysivät oma-aloitteisesti anteeksi ennen nukkumaan menoa. Se olikin mahtavan hienosti tehty sillä asiat pitää sopia ennen yöunille käymistä. Itse vedin jo sohvalla 1,5 tunnin nokoset ennen nuorimmaisen ensimmäistä huutokonserttia. On varsin voimia kuluttavaa olla niin kovin tyhmä ja ilkeä.
Rentouttavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti