13. heinäkuuta 2019

Äiti, minulla on ikävä kotiin

 Itselleni kesä merkitsi pitkään myös kauan odotettua leiriä. Leirielämän ihanuuden ovat myös omat koululaisenikin huomanneet. Parhaimmillaan leiri on ikimuistoinen elämys tai paikka, josta löytää uusia samanhenkisiä kavereita. Toisessa päässä etenkin pienemmillä voi kuitenkin iskeä ikävä kotiin ja tämä on oikeastaan jonkinasteisena melko yleistäkin. Kaikki tunteet ovat toki sallittuja, mutta koti-ikävästäkin voi selvitä ja leiristä tulla siitä huolimatta mahtava kokemus.
 Nykyään todella monet lapset haluavat pakata leirille mukaan kännykän tai perheet eivät edes mieti sen jättämistä kotiin. Matkapuhelimista on tullut arkipäivää ja sen kautta on helppo vaihtaa kuulumisia. Todellisuudessa yhteydenpito lapseen voi helpottaa kyllä vanhemman oloa, mutta leiriläiselle soitot ja viestit voivat vain aiheuttaa ja lisätä koti-ikävää! Vaikka kuinka vanhempi haluaisi kuulla miten leirillä sujuu, kannattaa etenkin pienemmän lapsen kännykkä jättää kotiin. Vanhemmille varmasti kyllä ilmoitetaan, jos lapsella on hätä! Ne leirin tapahtumat ehtii kuulemaan vielä monen monta kertaa leirin jälkeenkin!
 Myös ennen leiriä annettu lupaus tarvittaessa kotiin hakemisesta toimii todellisuudessa päinvastoin. Lapsen ei tarvitse edes yrittää päästä ikävän tunteen ylitse, kun tietää siihen olevan vanhemman mielestäkin helpompi ratkaisu. Tällaisissa tilanteissa oikeastaan lapsen ikävä voi saada aikaan muidenkin lasten koti-ikävän pahenemisen. En toki kiellä, etteikö joskus ole tilanteita, joissa lapsi on parempi hakea kotiin. Noin joka viides lapsi kokee voimakasta koti-ikävää ja muutamalla prosentilla ikävä yltyy niin, että häiritsee jo päivän askareita; leikit ja leiriohjelma ei innosta, ruoka ei maistu ja on vaikea nukkuakin.  Ellei mikään auta, on parempi palata kotiin kehuen hienosta yrityksestä. Kenties seuraavana kesänä leiristä nauttiminen jo sujuukin!

 Monella leirillä on myös vierailupäivä. Nuo ovat mahtavia tilaisuuksia päästä kurkistamaan leirielämään ja halaamaan sitä omaa murusta. Ennen vierailulle kirmaamista kannattaa kuitenkin miettiä palveleeko se vain vanhempaa vai hyötyykö näkemisestä lapsikin. Jo ennestään pienestä ikävästä kärsivän leiriläisen nimittäin voi olla vaikea päästää lähdön hetkellä vanhemmista irti. Tämä on monesti juuri se paikka, jossa koti-ikävästä kärsivä leiriläinen lähtee kotiin. Toisaalta tämänkin hetken yli lapsen voi auttaa ja sen jälkeen usein leiri sujuu jo varsin hyvin loppuun asti.
 Mikä sitten voi leiriläisen koti-ikävään auttaa? Yleensähän koti-ikävä iskee iltaisin päivän touhujen rauhoittuessa nukkumaanmenoaikaan. Ajatukset harhailevat helposti kotiin ja lapsi voi tuntea pientä ahdistusta tai surua. Ikävän tullen leiriltä löytyy luotettavia aikuisia lasta tukemaan.  Usein jo pelkkä lohdutus, kehu ja juttelutuokio auttavat pahimman yli ja seuraavan päivän puuhissa ikävä unohtuu. Mikäli lapsi soittaa, ei kannata harmitella tai voivotella vaan kääntää puhe hyviin puoliin ja kannustaa nauttimaan ainutlaatuisesta elämyksestä. Kun lapselle tulee tunne, että vanhempi luottaa selviämiseen, on lapsen helpompi päästä itsekin ikävän yli.
 Lasta tukien ja tilanteessa 'oikein' toimien lapsi harvoin tahtoo lopulta kesken leirin kotiin. Koti-ikävän tunne on harvoin oikeastaan niin paha, ettei lapselle jää leiristä hyviä muistoja. Silti leirin jälkeenkin kannattaa kehua lasta ja muistella yhdessä niitä leirin kohokohtia, jutella uusista kavereista jne. eikä kiinnittää liiaksi huomiota negatiivisiin puoliin. Ensimmäisen kerran ikävän yli päästyä lapsi osaa helpommin työstää tunteitaan seuraavallakin kerralla.  Kenties lapsi pian alkaa innolla odottamaan jo seuraavaa leiriään!
 Loppuun täytyy todeta näiden vinkkien perustuvan täysin omiin kokemuksiini leiriläisten vastuuhenkilönä ja itse vanhempana. Lapset ovat niin erilaisia ja siinä missä toinen ei muista vanhempia lainkaan, potee toinen ikävää. Vanhempana ja leiriläisen kannalta on helpompaa, jos samasta perheestä on sisarus mukana. Luottamus lapsen pärjäämiseen sekä vastuuhenkilöihin ja itsensä hillitseminen tuovat kuitenkin usein hyvän leirikokemuksen, vaikkei sisaruksen turvaa olisikaan saatavilla.

 Oletko sinä päässyt kurkistamaan leirielämään tai onko teillä tänä kesänä nautittu leiristä?

4. heinäkuuta 2019

Koko kesä terveellisemmin paljain jaloin

 Muistatko kuinka mukavaa oli lapsena juoksennella pitkin pihoja paljain jaloin? Kuinka ihanalle nurmikko tuntuikaan! Silloin ei edes sora jalkojen alla tuntunut yhtään miltään vaan vauhtia riitti. Nyt jos pitäisi kirmata niin ilon sijasta suusta raikaisi parkaisut. Pikkuinen sen sijaan rakastaa olla ilman kenkiä ja iltaisin saan sisälle pienen tyypin mustine jalkoineen.
 Pikkuinen ei ole koskaan rakastanut kenkiä tai sukkia, mutta suurimmat protestit koimme alkukesästä. Kävin lähialueen kaikki kaupat läpi enkä löytänyt isoihin, mutta vielä vauvanpulleisiin jalkoihin täysin istuvia hyviä sandaaleja. Mummo taas löysi yhdet Vikingit, jotka eivät puristaneet mistään, mutta eivät myöskään pysy kunnolla menossa mukana. Kun kenkä ei tunnu hyvältä jalassa, ei sitä halua myöskään käyttää. Pikkuinenkin riisui aina silmäni välttäessä salaa sandaalinsa ja juosta viipotti paljasvarpain. Ainaisen taistelun sijaan luovutin kotioloissa, sillä likahan lähtee vedellä!
 Oikeastaan meille kaikille tekisi hyvää kulkea kotona ilman kenkiä. Tiesitkö, että jalkaongelmat ovat erittäin harvinaisia kansoilla, jotka eivät kenkiä käytä? Kengät rajoittavat jalkojen luonnollista liikettä ja hyvä oikeankokoinen kenkä tai jopa tiukka sukkakin voivat vaikuttaa jalan asentoon. Paljain jaloin kulkiessa siis jalan ja jalkaterän lihakset ovat etenkin epätasaisilla alustoilla kulkiessa luonnonmukaisessa käytössä, joka auttaa pitämään jalat terveimpinä.
 Pienen lapsen jalat ovat yhä kehittymässä. Monet meistä ostavat mahdollisimman hyvin tukevia ensikenkiä, mutta todellisuudessa tämä pikkuisen tyyli onkin paljon parempi! Paljain jaloin kuljettaessa lapsi sekä lapsen jalka kehittyvät parhaiten eli lapsen jalkojen lihakset, hermoyhteydet ja jopa selkäranka kehittyvät. Eikä kengittä käveleminen kehitä pelkästään lapsen jalkoja vaan isompaa kokonaisuutta! Nimittäin paljain jaloin kävellessä kehon on tasapainotettava itsensä joka askeleella eli tämä aktivoi ja kehittää kehoa tukevaa lihaksistoa ja parantaa siten tasapainoa. Erilaisilla alustoilla jalat saavat erilaisia ärsykkeitä eli vaihtelevissa maastoissa lapsen kehon hallinta saa hyvää treeniä.
Turvallinen ympäristö täytyy toki paljain varpain liikuttaessa muistaa, sillä antavathan kengät suojaa esim. teräviltä jutuilta. Aina ympäristö tai lapsi eivät kuitenkaan ole suotuisia kengittä kulkemaan. Inhoaahan meidän Onnikin hiekanjyviä varpaissa, mutta hänen jalat ovat kiittäneet Slipstop-tossuista, joista kerroin täällä. Lisäksi nykyään on saatavilla lapsillekin paljasjalkakenkiä, jotka suojaavat pitäen pienet jalat puhtaina sekä turvassa, mutta ovat tavallisia kenkiä jalkaystävällisempiä.

 Kenkien hylkääminen ei myöskään ole pahitteeksi aikuisten jaloille! Vaikka jalan kehitys loppuukin noin 18-vuotiaana, kaipaa aikuisen jalkakin vielä hellimistä ja erilaisia haasteita. Kuka siis uskaltaa ottaa lapsen kanssa juoksukisan paljain jaloin? Itse olen nyt opetellut taas rantahiekalla ja nurmikolla, mutta myönnän karkeammilla pinnoilla etanankin menevän kovempaa :D

 Käveletkö sinä tai lapsesi paljain jaloin? Tai onko sinulla kokemuksia paljasjalkakengistä?