28. toukokuuta 2022

Ihmeellinen elämä

  Kenties yksi elämän hienoimmista puolista on sen yllättävyys. Asioita voi suunnitella, haaveilla ja toteuttaa, mutta koskaan ei voi ennakolta olla täysin varma mitä seuraava hetki, päivä tai vuosi tuo tullessaan. Elämä on yllätyksiä ja ihmeitä täynnä!


 Kirjoitin edellisessä postauksessa vauvakuumeesta näin vähän vanhemmalla iällä. Onnekseni olen löytänyt rinnalleni miehen, joka haaveilee pitkälti samoista asioista. Vaikka hän ei aina täysin ymmärräkään vauvakuumettani, on mies ollut suuri tuki ja turva. Halannut ja lohduttanut pettymyksien ja surun hetkellä sekä kannustanut luottamaan tulevaisuuteen silloin, kun itse olen ollut syvällä jossakin. Yhdessä me olemme selvinneet ♥

 Niin, vauvakuumeen lisäksi olemme käyneet läpi yrittämisen raskaan tien tietäen, ettei tässä todellakaan hedelmällisimmässä iässä enää olla. Pelkästään siinä olisi ollut tarpeeksi haasteita, mutta koronarokotukset sekoittivat kiertoni aivan täysin aina edellistä pahemmin sekä taustalla oli diagnosoitu myös lapsettomuutta aiheuttava syy. Raskaustestit ilkkuivat kuukaudesta toiseen 'ei raskaana' aiheuttaen kyyneltulvia ja mieli oli jo usein täysin luovuttanut. Sydän yhä kaipasi ja järki yritti epätoivoisesti tehdä surutyötä. Ajatus luovuttamisestakaan ei silti vain tuntunut oikealle. 

Tämä vuosi alkoi aivan toisin kuin olimme ehkä haaveilleet. Vuodesta näytti tulevan huolien värittämänä musta eikä toivoa onnistumisesta ollut. Olimme kirjaimellisesti rikki yrittäessämme käsittää tilannettamme ja ainut lohtu tuntui usein olevan jo olemassa olevissa lapsissa. Elämä päätti kuitenkin yllättää ja muuttaa totaalisesti vuoden suunnan, kun eräänä kauniina talvipäivänä päätin jälleen kerran suuttuneena kehooni tehdä taas yhden negatiivisen raskaustestin. Ei tullut negatiivista vaan totaalinen jättiyllätys, jota ei ensin meinannut millään uskoa todeksi.

 Huolimatta kaikista vastoinkäymisistä ja vastoin olemattomia onnistumisprosentteja unelmamme on lähempänä toteutumistaan. Jos kaikki menee hyvin, meille tulee syksyllä vauva♥ Olo on yhä vieläkin suuren kiitollisuuden lisäksi epäuskoinen. Oikeastiko me onnistuimme sittenkin? Kuinka ihmeellisesti elämä osasikaan taas yllättää ♥

7. huhtikuuta 2022

Vauvakuume parasta ennen päiväyksen jälkeen

  Hei, Olen Nanna ja olen parantumattomasti vauvakuumeinen. Joistakin kroonisesti vauvakuumeisista poiketen en kuitenkaan haikaile pelkästään raskauden ja vauvan perään. Vauvan tuoksu, tuhina, pienet varpaat ja sormet, ilmeet jne. ovat kerrassaan hurmaavia, mutta rakastan myös seurata lapsen yksilöllistä kasvua ja kehitystä sekä ihmetellä mahtavaa persoonaa ihan sinne isoksi asti.

 Jokainen kroonisesta vauvakuumeesta kärsivä tietää, että johonkin se raja todellisuuden ja haaveiden välille on asetettava. Vaikka vauvat ja lapset ylipäätään olisivat kuinka ihania, on muistettava mm. omat voimavaransa, taloudelliset resurssit ja puolison mielipide. Parisuhteessa on tehtävä kompromisseja, mutta lapsimäärän kanssa saa olla itsekäs. Toisaalta niin hassulta kuin se kuulostaakin vauvakuumetta voi potea, vaikkei edes haluaisi lisää lapsia. 

Noin 35-vuotiaana munasolujen laatu alkaa heikentyä, vaikka toki yksilölliset erot voivat olla suuria. Olenkin miettinyt onko tämä krooninen, mutta viime vuosina selvästi pahentunut vauvakuumeeni myös liitettävissä ikäkriisiin? Tiedostanhan hyvin jo parasta ennen päiväykseni menneen vuosia sitten! Voiko hedelmällisyydestä luopuminen ahdistaa niin paljon, että vauvakuume nousee uusille lukemille? Vai kuuluuko tämä kaipauksen tunne vain kroonisen vauvakuumeen oireenkuvaan?

 Olen kuullut sanottavan, että moni nainen jää ilman vielä sitä yhtä lasta. Ehkä kroonisessa vauvakuumeessa se meneekin juuri niin. Kuulemani mukaan vauvakuume myös usein helpottaa viimeistään vaihdevuosien alkaessa, mutta sinne taitaa olla vielä matkaa. Entä jos alati paheneva vauvakuume ei helpotakaan ennen sitä? Ehkä lisääntyvät ikävuodet ovat tuoneet tullessaan sen, että tilannetta on realiteetit huomioiden helpompi edes yrittää hyväksyä ja yrittää miettiä tilalle muita ajatuksen kohteita. Silti yhä uudelleen ja uudelleen löydän itseni ajattelemasta kuinka ihana sellainen pieni käärö meille vielä olisi ♥



31. maaliskuuta 2022

Wilma-merkintöjen taustalla olikin lapsen stressi

  Koululaisten vanhemmille Wilma on varmasti tullut erittäin tutuksi. Mm. lapsen luonteesta riippuen toisista on mukava katsella lapsen saamaa palautetta ja toisista Wilma voi tuntua lähinnä rikosrekisteriltä, jossa lapsesta ei löydy mitään hyvää sanottavaa ja jokainen vessareissukin on raportoitu. Positiivista tosin tietysti, että koululainen osaa jo vessassa käydä!

 Meillä isommat koululaiset kuuluvat niihin, joiden viestien sisältöä ei juuri tarvitse jännittää. Koulunkäynti sujuu ja palaute on erittäin myönteistä. Jos pojalla koulussa on joku välikohtaus joskus ollut, on hän ollut siellä hyvällä puolella yrittämässä rauhoittaa tilannetta. Sellainen hän on luonteeltaan. Sitten on tämä nuorempi painos, joka on saanut vanhempansa tutustumaan rikosrekisteripuoleen. Välillä on tuntunut, ettei viesteistä edes tunnista omaa lastaan. Kerran tosin sain todisteiden kanssa todistaa myös hänen syyttömyytensä, kun kaveri oli uskottavasti syyttänyt omilla hurjilla tekosillaan. Hiljaista poikaa oli ilmeisesti helppo syyttää.

 Niin, ei Onni yhtään sen huonompi ole kuin isommat sisaruksensakaan. Opiskelu sujuu loistavasti, jos hän itse niin haluaa. Iso päälle 20 oppilaan luokka vaan tuo omat sosiaaliset haasteensa ja villien kavereiden mukaan on helppo lähteä. Tarpeeksi negatiivisia merkintöjä luettuani päätin perehtyä ongelmien taustoihin hieman pintaa syvemmältä. Lapset toki käyttäytyvät erilailla kavereidensa kuin vanhempiensa seurassa, mutta silti merkintöjen lapsi tuntui niin vieraalta ja poika itsekin oli asiasta surullinen.

 Yksi merkittävä tuntikäyttäytymiseen liittyvä asia oli istumapaikka. Jo viime vuonna opettaja oli todennut sillä olevan suuri merkitys ja alkuun toive reunapaikasta toimi. Sitten paikkaa vaihdettiin aivan keskelle luokkaa, jossa Onnille ei tietenkään ollut "omaa tilaa" vaan ahdistavasti luokkakaverit ja hälinä aivan joka puolella. Hetkeksi pyynnöstäni paikka vaihdettiin takaisin reunaan, kunnes pulpetti taas siirtyi haasteellisempaan paikkaan, jossa pojan oloon ei auta edes kuulosuojaimien käyttö. 'Äiti mua niin stressaa koulussa' - totesi Onni kerran kotiin tullessaan. 

 Illalla tuota lausetta ja siitä syntynyttä keskusteluamme miettiessäni lopulta tajusin, mistä lopulta kaikessa siinä huonossa käyttäytymisessä oli kyse. Opiskelu isossa ja rauhattomassa luokassa tosiaan stressaa päivitäin lastani! Kaikki ne Wilmaan merkityt negatiiviset käyttäytymiset (mm. ärtyneisyys, raivokohtaukset tai tottelemattomuus ja levottomuus) ovat myös oireita lapsen stressille, eikä tokaluokkalainen osaa tietenkään käsitellä stressiä! Loma-aikoina Onni oli oma vanha, iloinen itsensä, mutta syynä ei ollutkaan väsyminen vaan stressin helpottaminen. 

Ryhdyin miettimään kuinka helpottaa lapseni stressiä. Toive istumapaikasta oli opettajan tiedossa ja luokkakokoon tai luokassa opiskeluun ei tietenkään voinut vaikuttaa. Pelkät kuulosuojaimet eivät selvästikään riittäneet opiskelurauhaan ja sitten oli vielä ne välitunnitkin. Päätin ensihätään tilata ihanan Fanni-sarjan kirjan stressinsäätelyyn ja rentoutumiseen, vaikka sen suositusikä olikin 4-7-vuotiaille.  Kirja muutti ensimmäisestä päivästä lähtien pojan yöpöydälle ja päätyi monena iltana luettavaksi selvästi rentoutusharjoitusten toimiessa. 

 Tällä hetkellä stressin taso on pysynyt siedettävänä, mutta suurin apu on valitettavasti ollut luokassa kiertävät taudit. Kun oppilaita on ollut huomattavasti vähemmän, ei stressaavia tilanteita samalla lailla ole päässyt tapahtumaan. Myös tiettyjen oppilaiden poissa ollessa ei ongelmia ilmene, sillä silloin tahalliset ärsyttämiset ja suurin rauhattomuus ovat poissa. Tällä viikolla eräällä välitunnilla normaalin luokkakaverille ärtymisen sijaan Onni oli mennyt sanomaan ärsytyksestään kaverin käytöksestä välituntivalvojalle ja saanut näin kaipaamansa rauhan. Hyvin hiljaa rentoutumista ja oikeita toimintatapoja yhdessä harjoitellen mennään siis vihdoin eteenpäin!

 Loppuun täytyy vielä selventää, että vaikka puhun mm. rikosrekisteristä, en missään nimessä syytä opettajaa tai vähättele lapseni osuutta. Kyllä Onni on saanut opettajalta Wilmaan ja puheissa myös sitä kannustavaa palautetta sekä ymmärrystä sosiaalisuudelleen. Muiden vanhempien kanssa keskustellessa on myös tullut selväksi, ettei poikani ole ainut samoja merkintöjä keräävä. Kyllä se on yleensä se koko poikajoukko yhteistuumin vauhdissa, tai Onni joutuu tilanteeseen mukaan stressaannuttuan tarpeeksi, jolloin hiljaisesta pojasta lähtee ääntä paljon yli sallitun eikä kehonkielikään jätä mitään arvailujen varaan. 

Onko sinulla kokemusta lapsen stressistä? 

28. maaliskuuta 2022

Hyvätuloisesta köyhäksi?

 Kun muutama vuosi sitten päätimme koronan alkumetreillä minun jäävän yhä kotiin lasten kanssa, emme varmasti osanneet edes kuvitella millaisessa tilanteessa maailma näin muutaman vuoden päästä olisi. Miten ihmeessä olisimme, kun nytkin tämä maailman tilanne tuntuu niin kovin epäuskoiselle ja toiveissa kaikki kauheus olisi vain unta?!

 Pelkästään miehen tulojen varaan jäädessä oli selvää, että jostain joutuisimme luopumaan, tai menetetyt pienet tuloni olisi ainakin osittain korvattava. Silti koimme vielä äskettäin talouden olevan hyvässä kunnossa. Emme yhdessä juurikaan miettineet mitä kaupasta voisi ostaa tai onko meillä juuri nyt rahaa johonkin hankintaan. Kävimme kalliimmissakin ravintoloissa, kun laiskotti, ja nautimme lomapäivistä rahaa miettimättä. Niin kovin nopeasti maailma sitten jälleen kerran mullistui.   

 Pitkin talvea on saanut uutisista lukea kuinka sähkö, polttoaine, lämmitys, ruoka jne. kallistuvat. Aina taloudessa pitää olla varaa joustaa, mutta entäs kun kaikki extrakulut osuu kukkarolle ja vaikuttaa vielä merkittävästi siihen ainoaan tulonlähteeseenkin? Tehdystä työstä ei yllättäen jääkään enää kustannusten nousun takia sitä mitä alle vuotta aikaisemmin sopimusta tehdessä olit laskenut. Samaan aikaan ison perheen elämiseen menee aina vain enemmän rahaa. Niin, eihän siinä auta kuin yrittää nipistää kuluista!

 Tällä hetkellä meitä suuresti mietityttää kuinka tulemme taloudellisesti pärjäämään. Ruokakaupassa emme useinkaan enää asioi huolettomasti vaan yritämme ennalta miettiä mahdollisimman edullisia ostoksia. Muiden hankintojen järkevyyttä mietimme nyt todella tarkkaan. Emme esim. toisin kuin aikaisemmin itsestäänselvyytenä ostaneet 46:n jalan omaavalle pojallemme uusia luistimia ja monoja vaan hän lainasi miehen omia. Ok, kauppojen hyllytkin huutivat saatavuusongelmissa  ei oota, mutta entä jos selvästi kasvupyrähdyksessä oleva jalka ensi talveksi taas kasvaisikin? Helpompi katsoa ensi syksynä tilanne uudestaan, kun nyt talviliikunnalle ei kuitenkaan estettä ollut. Ainoastaan isän ja pojan yhteiset liikuntahetket eivät onnistuneet, mutta eipä miehellä juurikaan olisi ollut tänä talvena aikaakaan. 

 Aikaisemmin olimme miettineet öljylämmityksen vaihtoa vasta muutaman vuoden päästä, mutta päätimme jo nopeuttaa tätä projektia. Mikäli öljyn hinta vielä tulee nousemaan, on lämmitysmuodon vaihdoksesta aiheutuneet kulutkin nopeammin korvattu. 3000l öljyä vuodessa, kun voi kohta maksaa pienen omaisuuden.  Mökillä odottaisi myös muutama tarpeellinen projekti, mutta voi olla niiden jäävän tulevalta kesältä väliin. Vaikka meillä vielä ei mitään suurta taloudellista hätää ole, on lähitulevaisuus suuren kysymysmerkin peittämä. Voihan olla, ettei tätä menoa miehellä ole kesäkaudella töitä juuri laisinkaan! 

 Vaikka talous onkin nyt aiheuttanut stressiä, emme suunnittele paluutani työelämään. Haluamme edelleen yrittää tarjota Aarrelle sen saman mahdollisuuden kasvaa kotona kouluun asti. Onnea ei mitata rahassa, vaikka toki raha elämistä helpottaakin. Todennäköisesti joudumme lähitulevaisuudessa entistä enemmän miettimään rahojemme riittävyyttä, mutta saamme vastineeksi aikaa rakkaan poikamme kanssa. Nuo arkiset hetket ovat meille niin arvokkaita, että olemme valmiita luopumaan jostain muusta. Pieni lottovoitto ei silti pahitteeksi olisi! 

 Millaisia ajatuksia hintojen kallistuminen sinussa juuri nyt herättää?

9. helmikuuta 2022

Mitä kuuluu?

 Kuinkahan moni vastaa otsikon kysymykseen sen enempää miettimättä automaattisesti vain "ihan hyvää" tai "Ei ihmeempiä"? Toki vastaukseen riippuu paljolti myös kuinka läheisen ihmisen kanssa oikeasti sillä hetkellä keskustellaan. Kysymys itsessään antaa vapauden vastata monella tavalla, ja vastaaja voi miettiä kiinnostaako kysyjää aidosti vai kysyykö vain kohteliaisuuttaan. Vastatako totuudenmukaisesti silloin, kun elämä potkii vai pysyäkö silti positiivisessa vastauksessa?

Tämä pohdinta lähti siitä, kun mietin mitä kertoisin tästä reilusta vuodesta. Oikeasti elomme on melko samanlaista kuin ennenkin. Elimme ja nautimme viime vuonna ihan tavallisesta arjesta ilman sen ihmeempiä tapahtumia. Usein se ihan tavallinen arki iloineen ja suruineen riittää ja se on myös lastemme lapsuus. 

Mitä reilussa vuodessa on oikeasti tapahtunut? Voisin luetella ne perinteiset lasten kasvut ja kehitykset jne., mutta se lienee päivänselvää. Lapset kasvavat yksi toisensa jälkeen äitinsä ohi ja heille tulee erilaisia kausia. Se sama koulun rytmittämä arki iloineen ja suruineen on yhä täällä. Silti onhan tässä ajassa korona pakostakin hieman muuttanut elämää, kun jatkuvasti vuotavat, täynnä virtaa olevat nuhanenät ovatkin kotona. Viime vuonna myös lasten syntymäpäiviä vietimme vain oman perheen kesken. Tämä oli tosin osittain myös sopivan ajankohdan puuttumisen vuoksi poikien treenien ja pelien viedessä varsin tehokkaasti kesän ja syksyn viikonloppuja. 

 Ehkä suurin muutos arkeen onkin tullut nyt jo kolmen urheilevan pojan myötä. Siinä missä ennen harrastimme koko perhe yhdessä, nyt auto sukkuloi lähes päivittäin naapurikaupungin puolelle. Kuopuksella sentään on vain yksi harrastuspäivä viikossa ja sekin sopivasti samaan aikaan toisen harkkojen kanssa. Yhteinen vapaa-aika on entistä enemmän mennyt kentän laidalla ja mokkapaloja on tullut leivottua enemmän kuin vuosiin. Miksi ihmeessä se onkin aina se mokkapalat mitä pitäisi leipoa? 

Itse olen siis yhä jatkanut kotiäitinä oloa. Taloudellisesti ei edelleenkään se paras ratkaisu, mutta onnea ei voi rahassa mitata. Myös Aarre muistaa ajoittain vuolaasti kiittää ratkaisuamme, ja nauttii saadessaan aamupäivät jakamatonta huomiota. Koronan aikaan aikuiset sosiaaliset kontaktit ovat olleet normaalia vähemmässä, mutta toisaalta hieman erakkoluonteena harvemmin olen kaivannutkaan niitä. Oli kuitenkin todella ihanaa saada pitkästä aikaa kaikki läheiset ja suku koolle juhliessamme porrastetusti loppukesästä neidin rippijuhlia. 

 Otsikon kysymykseen voisin siis perinteiseen tyyliin vastata, että ihan hyvin menee, mutta menkööt. Noiden sanojen taakse kätkeytyy kaikki se onni mikä meillä on ja tyytyväisyys elämään juuri nyt tällaisena kuin se on. Arki on toisinaan toki raskasta, eikä murheilta voida aina välttyä, mutta ne ovat osa elämää. 

Nyt ihan aidosti kiinnostuneena kysyn sinulta; mitä sinulle kuuluu?

2. helmikuuta 2022

Armollisesti eteenpäin

  Vieläkö joku lukee blogeja? Reilun vuoden tauon jälkeen ajattelin tulla puhaltamaan täältä pölyt pois. Ei sillä, etteikö blogi olisi mielessä aikaisemminkin käynyt ja tätä postaustakin olen muokannut aika monta kertaa. Silti julkaise-nappia on jäänyt klikkaamatta sillä olen miettinyt onko blogit jo vähän menneen talven lumia vai riittääkö yhä lukijoita. Onhan esim. Instagram kiireisessä arjessa niin paljon helpompi, eikä tarvitse edes samalla lailla vastaanottaa anonyymien ilkeitä kommentteja. Toisaalta mahtuuhan mielipiteitä maailmaan, ja tahalliset ilkeydet eivät tämän kovan kuoren läpi mene.

Vuosia kirjoitin blogia pääasiassa lasten mentyä nukkumaan. Se söi hurjasti viikossa niin parisuhdeaikaa kuin omaa untanikin. Etenkin jälkimmäinen tuntuu näin jälkikäteen hölmöltä, sillä univelkaa olisi ollut muille jakaa ilman vapaaehtoista valvomistakin. Silti rakkaudesta lajiin ja jostain omasta kiinni pitäen jatkoin yötyöskentelyä, kunnes tajusin, ettei sillä tiellä voi loputtomiin jatkaa. 

 Kuten olet ehkä huomannut, päätös yötöiden lopettamisesta näkyy suoraan blogin aktiivisuudessa. Intoa ja kiinnostusta yhä olisi, mutta valitettavasti aikaa ei saa taiottua päiviin lisää. Aarren lopetettua jo aikoja sitten päiväunet, kuluu päivätkin kokonaan pojan ehdoilla. Ehdottomasti tärkein tehtäväni on lasten monipuolinen kasvattaminen. Niinä hetkinä jolloin Aarre touhuaa isänsä kanssa tai on kerhossa, kiiruhdan omien rästihommien tai kodin ja mökin projektien suunnittelun kimppuun. Välillä on mukava tehdä rauhassa kotityöt, käydä kävelyllä tai istua hetki ihan rauhassa hiljaisuudessa kahvikupin tai käsityön parissa ja siihen se oma aika taas katosikin. 

 Aamuisesta kellonsoitosta lasten nukkumaanmenoon asti paahdan lähes tauotta. Nautin suuresti aamupäivistä Aarren kanssa kaksin, mutta myös niistä hetkistä, jolloin saan tehdä hommia rauhassa yksin. Mielessä olisi miljoona rauhassa tehtävää asiaa, eikä blogi ole ollut siellä listan kärkipäässä. Toisinaan hyppään hommasta toiseen, kun en osaa päättää mikä olisi tärkein tai mikä olisi helpoin jättää kesken. Ei puhettakaan, että tämä kotiäiti makoilisi pelkästään sohvalla!

Kaipaan kuitenkin usein tänne blogin pariin. Kaipauksesta huolimatta olen kantapään kautta oppinut unen merkityksen, enkä ole enää valmis yötöihin palaamaan. Ehkä tämä uudesti syntynyt Duracell-pupu oppii kuitenkin vielä jakamaan vapaa-aikansa uudelleen, vaikka poikien naapurikaupungissa neljänä päivänä viikossa olevat treenit tuovatkin viikkoon vielä oman lisänsä.  Toisaalta on ollut myös kovin vapauttavaa olla somen ulkopuolella. Menee päiviä, jolloin en edes Instagramia avaa. Kuinka ihanaa onkaan välillä olla miettimättä sisältöjä ja niiden kiinnostavuutta tai napata valokuvia sen enempää miettimättä! Jatkossa täällä ollaan siis kyllä, mutta vanhasta tavasta poiketen säännöllisen epäsäännöllisesti julkaisten.

Täydellisyyteen pyrkivällä luonteellani on ollut vaikeaa opetella, ettei kaikki ole täysin valmista heti. Usein on vain maltettava odottaa ja asetettava asiat tärkeysjärjestykseen. Tärkeintä itselleni juuri nyt onkin Aarren hoitaminen ja koko perheen hyvinvointi. Remontit, pihat, blogit sun muut joutavat kyllä odottamaan omaa vuoroaan ja etenevät  kyllä, kunhan kaikessa vauhdissa ja tohinassa muistaa myös pitää itsestä huolta. On vapauttavaa nauttia pian jo lämmittävistä auringon säteistä ja heräilevästä luonnosta miettimättä sen enempää mitä kaikkea pitäisi tehdä. 

Aurinkoisia talvipäiviä ♥