9. syyskuuta 2014

Aamu kuvin ja sanoin

 Herättiin pienimmän kanssa olkkarin tuolista kun Pikkutäry tuli laittamaan lastenohjelmat. Hyvin pian tajusin, että kohta Tellu on jo myöhässä. Kiireellä tyttö ylös, puurot tulille ja menoksi. Ehdittiin ihmetellä matkalla bussipysäkille luontoa ja ötököitäkin.


  Kyllä se aurinko paistaa pilviharsojenkin välistä ja usvan takaa! Hopun jälkeen voitiikin kävellä rauhassa kotiin ihastellen samalla pelloilla ahertavia koneita ja ylitse lentävää helikopteria. Kotona päästiin vihdoin poikien aamutoimille.

 Kiireessä puetun pienen pojan vaatetus voi näyttää jopa tältä!
 Molempien poikien lempiyökkäri ja käteen sattuneet sukkahousut. Onneksi päälle vedetty fleecehaalari peitti tämän hassun näyn ihmisten ilmoilla liikuttaessa!
  Puuro jäi kesken ja pöydältä napattiin näkkileipä, kun pienin tajusi Muumien tunnusmusiikin. Yleensä meillä ei lapset tosiaankaan saa murustella leivällä tai muullakaan ruualla muualla kuin keittiön pöydän ääressä, mutta joskus näin on vain helpompi. Sain sentään rauhassa juoda kahvia sillä välin kun pojat ihmettelivät muumien puuhia. Pienin tosin musiikkien jälkeen kävi samalla leikkimäänkin.

Vaatteiden vaihdon aikaan pienin tokaisi itte ja painui remppavaatekorista hakemaan bodyn. Ihan ei ehkä vielä pukeminen ole hallussa ja lopulta pojalta meni hermot. Entistä kovempi huuto tuli oikeasti puettaessa ja vieläpä niitä äidin valitsemia vaatteita.
 
Selvittiin kauppareissusta kerrankin kummankaan temppuilmatta ja kotimatkalla Jyrä nukahti autoon. Kupillinen kahvia naamaan ja tarkoitus on alkaa vihdoin siivouspuuhiin. Pikkutäry odottaakin jo innokkaana imurin kanssa, mutta pölyt jää kuulemma äidille.
 
Kuinka teillä on päivä sujunut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti