9. joulukuuta 2015

Pikaiset leikkauskuulumiset

 Yritän saada joulukalenterin viimeistään viikonlopun aikana taas päiväjärjestykseen. Tänään oli siis leikkauspäivä ja Onni voi olosuhteisiin nähden ihan ok. Kivut pääsevät toisinaan yllättämään, ruoka ei maistu ja poika on ihan töttöröö, mutta itse operaatio meni suunnitelmien mukaan :) Itse taidan saada migreenin yöksi, mutta onneksi mies on pitämässä Onnista huolta.

 Itse nukutuksessa ja heräämössä en tällä kertaa ollut mukana. Meni niin itkuksi jo viime yönä, että pojan oli parempi olla isänsä kanssa. Ei ollut nukutuksessa mukana olo miehellekään mukavaa. Niin avuton tunne, että tekisi mieli juosta lapsi sylissä karkuun. Lapsen parhaaksihan se kaikki kuitenkin tehtiin.

 Nyt ei joulua jaksa edes ajatella ja keskitytään vain toipumiseen. Onneksi tässä on vielä 15 yötä aikaa löytää se joulumielikin uudelleen :) Jouluun mennessä on hyvä tavoite kaikin puolin toipumiselle!

 Tällä tylsällä kuvattomalla ja sekavalla sepustuksella toivotan ihanaa viikkoa ja lupailtiinhan tänään jo valkeaa jouluakin, ihanaa!

2 kommenttia:

  1. Oi ihana kuulla, että kaikki meni hyvin! oonkin pitänyt teille peukkuja! <3 <3 Meilläkin käytiin jo sairaalassa mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Onneksi teillä selvittiin säikähdyksellä!

      Poista