Onnellinen pikkuleipuri

 Tänä päivänä monet vanhemmat ja lapset hautautuvat älylaitteidensa taakse. En vieläkään ymmärrä mitä huvipuistokäynti antaa lapselle, jos laitteissakin ollaan vain nenä kiinni puhelimessa. Uuden luurini myötä oma kännykän käyttöni on toki lisääntynyt, mutta yritän käyttää sitä vain lasten ollessa muualla, jotta voisin oikeasti olla läsnä enkä vaan höpistä tyyliin 'joo joo' ymmärtämättä kuitenkaan sanaakaan.

 Eilen aamulla olin muutaman valvotun yön jälkeen todella väsynyt. Aamukahvia juodessani vilkaisin puhelimella uutisia sillä sanomalehti tulee meille vasta postin mukana. Pikkutäry tuli luokseni höpöttämään jotain ja hetken päästä nolona tajusin, etten ollut edes kuullut mitä pojalla oli asiaa. Päätin piilottaa puhelimeni, pyytää Pikkutäryltä anteeksi ja kuunnella keskittyneesti mitä asiaa pojalla oli.

 Pikkutäry kertoi kurjasta aamusta ja totesi vadelmamuffinien leipomisen päiväkahveja varten tekevän päivästä varmasti loistavan. Hän oli jopa itse piirtänyt reseptin malliksi. Myönnän, että väsyneenä ensimmäinen ajatukseni oli, ettei tosiaankaan mitään leipomista! Hetken tunnontuskissa ajateltuani tuumasin kuitenkin, että jos noin yksinkertainen asia tekee lapseni niin mahtavan onnelliseksi niin miksi ihmeessä emme sitä tekisi. Siispä Onni lähti miehen mukaan hommiin ja me Pikkutäryn kanssa leivoimme.

 Helpolla reseptillä ei minun tarvinnut tehdä muuta kuin mitata oikea määrä aineita ja hoitaa paistamisen! Poika sai sekoittaa, laittaa taikinan vuokiin ja ennen kaikkea nauttia leipomisesta. Päiväkahvilla näitä upposikin meidän kaikkien suihin huomaamatta useampi kappale. Kyllä kannatti toteuttaa lapsen toive sillä lapsen ilostahan sitä saa virtaa lisää itsekin :)

 Leivotaanko muilla lasten kanssa kuinka usein? Mä myönnän pullan sijasta menneeni Onnin syntymän jälkeen pitkälti näillä nopeilla ja helpoilla resepteillä, mutta kyllä meillä kuitenkin viikoittain jotain leivotaan.