22. joulukuuta 2015

Murentunut talo

 Viime vuonna Tellu teki soodataikinasta ihania koristeita, jotka Onnin toimesta särkyivät ennen kuin ehtivät kokonaan kuivua. Tänä vuonna päätettiin yhteistuumin rakentaa soodataikinasta isompien lasten kanssa talo. Ajatus oli ihan kiva ja innoissamme jo Tellun kanssa mietimme kynttilän loistetta sen sisällä.
   Lopputulos ei kuitenkaan paljon viime vuotista iloisempi ole. Ensin Onni maistoi kuivumassa ollutta savupiipun palaa todeten sylkien 'Yääääh, pahaa pipalia', sitten mies painoi ihmetyksissään kuivumassa olleesta seinästä kulman pois ja lopulta suurin osa palasista oli tuttuun tapaan päreinä lattialla.

 Jäi meille sentään jokunen Pikkutäryn jämätaikinasta tekemää tähti koristeeksi! Miksi ihmeessä tämän kaiken tahdon kanssanne jakaa? Ihan vaan siitä syystä, että arvelen monella teistä olevan joulua kohtaan kovat odotukset ja suunnitelmat. Hienoa jos kaikki onnistuu ja toteutuu, mutta entä jos kaikki tai jokin meneekin pieleen? Tämä joulukalenteri lähentelee fiaskoa, meillä on lähes kaikki joulujutut täysin vaiheessa, lasten joululahjapaketti on hukassa varmaan jossain postin keskuksessa ja tällä hetkellä hanasta tulee vain jääkylmää vettä. Meillä on silti ollut kivaa yhdessä puuhailua ja saamme viettää joulun yhdessä.
 Aina kaikki ei mene suunnitellusti, mutta joskus se on ehkä jopa parempi niin. Joulu tulee joka tapauksessa ja tärkeintä on juhlistaa sitä rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Mitä siitä ellei ehdi loihtia kaikkia herkkuja itse, kunhan sitä kinkkua tai muuta jouluista herkkua edes saa. Mitä siitä jos ne lasten joululahjat nyt seikkailevatkin jossakin mystisessä paikassa, joulupukkihan ne lahjat kuitenkin tuo ja tulkoon hanasta sitten sitä kylmää vettä, onhan meillä pesua ajatellen sauna! Tuskin lapset aikuisina kuitenkaan muistavat näitä mahtavan tuurimme mukanaan tuomia sattumuksia vaan sen mitä me yhdessä jouluna teimme.

 Rauhaisaa ja stressitöntä loppukiriä jouluvalmisteluiden kanssa :)

2 kommenttia:

  1. Ihana :D Aina ei tosiaankaan mene ihan niin kuin suunniteltu! Eikö se niin mene, että "tekevälle sattuu".. Meillä rauhoitutaan jo huomisesta illasta alkaen joulunviettoon kun saamme kaveriporukan meille glögille. Meidän loppukiri on siis nyt otettu ja jäljelle jää vain nauttiminen <3 Iloista ja rauhallista joulua sinne teille koko porukalle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille sattuu ja tapahtuu kyllä aina jotain eli lähes mikään ei kyllä enää yllätä ja masenna :) Meillekin on illalla tulossa vieraita eli siihen asti touhutaan mitä touhutaan ja sitten rauhoitutaan joulun viettoon :)
      Ihanaa joulua teidänkin perheellenne ♥

      Poista