22. joulukuuta 2015

Vehnätön saaristolaisleipä

 Joka vuosi Pikkutäryn syntymän jälkeen olen jouluksi tehnyt satsin saaristolaisleipää. Lähes yhtä monta vuotta poika on harmitellut, ettei hänelle ole omaa leipää. Tänä jouluna päätin poistaa tämän epäkohdan ja niinpä leivoin tavallisen saaristolaisleivän lisäksi satsin leipiä myös Pikkutärylle :)

 Olin aluksi tekemässä ihan gluteenittoman version, mutta eihän täällä kaupoissa ole kuin vaaleita jauhoseoksia ja saaristolaisleivän pitää ehdottomasti olla tummaa! Koska poika pystyy ruista syömään, päätin yhdistellä tavallisen ja gluteenittoman reseptin väliltä. Vaikka koko leipä arvelutti minua suuresti, lopputulos on Pikkutäryn mielestä taivaallinen ja sehän se kai pääasia on!
Pikkutäryn saaristolaisleipä
2kpl
1dl mallasrouhetta
2dl ruisjauhoa
2dl kauralesettä
2dl gluteenitonta jauhoseosta
4dl tattarijauhoa
4tl merisuolaa
50g hiivaa
1,5dl siirappia
8dl nestettä (piimää, omena-tai appelsiinimehua)
30g voita
reilu dl siirappivettä
 Aikuiseen makuun suosittelen mallasrouheen tuplaamista, jolloin tattarijauhoa tulee dl vähemmän. Vaihtoehtoisesti piimää käyttäessä voi nostattaa myös soodalla ja silloin voi jättää siirapin pois (2tl).
Sekoita nesteen joukkoon hiiva, siirappi ja merisuola. Lisää jauhot ja sulatettu voi ja sekoita. Kohota taikina ja kaada kohotettu taikina leipävuokiin. Sekoita noin desiin vettä noin 2 rkl siirappia ja sivele seoksella leivät. Paista uunissa noin 160 asteessa noin 2h kerran tai kaksi paiston aikana siirappivedellä sivellen. Kumoa jäähtyneet leivät ritilälle ja sivele pinta vielä siirappivedellä. Malta odottaa leivän jäähtymistä.




6 kommenttia:

  1. Saaristolaisleipä on tosi hyvää! Se kuuluu myös meidän joulupöytään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja ilmeisesti hyvää oli tämä Pikkutärynkin versio :)

      Poista
  2. Mä tein tänä vuonna ensimmäistä kertaa saaristolaisleipää. Ja oli kyllä sellainen hitti, että varmasti teen jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä saaristolaisleipä katoaa aina hetkessä! Pikkutärykin söi omastaan heti puolet eli onneksi leivoin hänellekin useamman leivän :)

      Poista
  3. Kiitos tästä reseptistä muutaman vuoden takaa. Itselle ei sovi vehnä, muttei tarvi olla kuitenkaan gluteeniton. Juuri maistoin ensimmäisen palan - hurjan hyvää!
    Jostain muualta nappasin vinkin, että vuoan voi leivittää pellavansiemenillä, sekin toimi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos reseptistä oli iloa! Tämä on yhä meillä pojalla sellainen lähes heti katoava tuote. Täytyykin ensi kerralla kokeilla vielä noita pellavansiemeniä!

      Poista