19. joulukuuta 2015

Helppoja joulukuusia

 Joulukuusi kuuluu ehdottomasti meidän jouluun eikä meillä miehen kanssa ole yhtään joulua ollut ettei aattona kuusi sisällä olisi koristanut. Eriasia on kuinka nopeasti joulun jälkeen se on heitetty ulos pikkutermiittien kiusaksi. Ne pallot ja nauhat kun tuntuvat olevan pienten ihmisten mieleen vähän liiaksikin asti :)

 Joulukuusia meillä on myös joka jouluksi askarreltu. Tänä jouluna Tellu teki kuusia myös kaverilleen.
  Nämä kuuset ovat todella helppoja tehdä! Tarvitaan vain styrox-kartio ja alumiinilankaa. Lankaa kieputetaan kartion ympärille ja valmis kuusi nostetaan vain pois kartion päältä.

 Kaikkien lasten kanssa taas olemme tehneet muutamia kuusia joulukorttinauhaa varten. Huovasta leikattuun kuvioon on helppo pienienkin liimailla palloja :) Lisäksi kunhan saamme valkoista lankaa teemme kuusten kavereiksi pieniä pompomeja. Valmiiseen nauhaan sitten kortit kiinnitetään pienillä pyykkipojilla. Vielä kun keksisi nauhalle sopivan paikan :D

2 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis tuo alumiinijoululkuusi on! :D Meillä on myös aina joka joulu ihan sellainen oikea joulukuusi! Tänään juuri kävimme hakemassa kuusen ja nyt se odottaa tuolla kuistilla ja tankkaa vettä tulevaa koitosta varten.. Hihii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on tätä menoa tulossa oikea alumiinikuusimetsä ja hyvin onnistui tekeminen myös 5-vuotiaalta :) Täytyisi vaan käydä ostamassa vielä isompi kartio :)

      Me ollaan yleensä haettu kuusi metsästä ja samalla retkeilty, mutta tänä jouluna haluttiin tukea yhtä kylän teineistä, joka on itse kasvattanut kuusia myytäväksi :) Mennään sitten vielä retkelle ihan erikseen.

      Poista