Taas uusi vaihe vai aihetta huoleen?

 Lapsilla eri kehitysvaiheet tulee ja menee. On uhmaa, eroahdistusta, pelkoa, herkkyyttä ja painajaisia sekä hurjasti kaikkea muuta. Aina lapsella on kuitenkin menossa vähintään se yksi kehitysvaihe, toisinaan vanhempien iloksi useampi samaan aikaan.

 Onni on tähän asti päästänyt näissä vaiheissa vanhempansa sisaruksiaan helpommalla. Uhmaa on, mutta sekään ei ole mitään verrattuna esim. temperamenttiseen Telluun.  Herkkyyttä, painajaisia, pelkoja esiintyy myös yhdessä uhman kanssa. Silti tähän asti olemme selvinneet ilman sen suurempia pohdintoja isompien lasten tuomaa kokemusta soveltaen Onnin luonteelle sopivammaksi.

 Tänään aamusta Onnilla alkoi ilmaantua kuitenkin jotain, joka lopulta iltaa kohti mennessä sai meidät vanhemmat hyvin mietteliääksi. Poika on ilmoittanut hyvin monta kertaa: "En jaksa kävellä". Aluksi ajattelin lauseen liittyvän vain pojan haluttomuuteen mennä potalle, syömään, päikkäreille jne. kivat leikit keskeyttävään puuhaan. Käsi kädessä nämä asiat kuitenkin sujuivat, joten ajattelin kyseessä olevan vain taas jonkun uuden, ihanan meille tuntemattoman kehitysvaiheen tai keinon vältellä epämieluisia asioita.

 Välipalan jälkeen olimme menossa ulos. Pukemisen aikaan Onni oli vielä oikein riemuissaan ulkopuuhista, mutta kun hänen olisi pitänyt lähteä itse kävelemään se tuli taas. "En jaksa kävellä". Yritin ottaa poikaa aamupäivän tavoin kädestä kiinni, mutta poika toisti saman lauseen vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Sitten tajusin vasta pojan ilmeen, jollaista en ollut ikinä ennen hänen kasvoillaan nähnyt! Rattaisiin Onni ei halunnut, joten kannoin hänet sylissä ulos hiekkalaatikolle.

 Ulkona se sama epätoivoisen tuskainen ilme oli pojan kasvoilla, kunnes aivan yllättäen suupielet kääntyivät hymyyn ja Onni hiljaa lähti kävelemään omiin touhuihinsa. Jonkin aikaa poika hiljaa liikkui ja ihan vähän juoksikin, mutta pian poika taas itki, ettei jaksa kävellä ja haluaa sisälle. Kysyin sattuuko johonkin, onko jalkaan tms. käynyt tänään jotain ja ties mitä muita vastaavia kysymyksiä, mutta vastaus oli aina itkuinen ei tai päänpudistus. Yhtenä suurena kysymysmerkkinä kannoin pojan sisälle, jossa hiljalleen lähti taas normaalisti leikkimään.

 Nyt täällä siis pähkäillään onko kyseessä joku uusi kehitysvaihe vai olisiko syytä huoleen? Siinä missä aamulla olin huvittunut uusimmasta temppuilusta, olen sen ilmeen nähtyäni alkanut hiljalleen päässäni kehittelemään ties mitä. Toisaalta jos poika eilen käveli vielä täysin ongelmitta pitkiä matkoja ja haasteellisissakin maastoissa niin miksi ongelmat olisi alkaneet yllättäen tänään? Jos jokin olisi vialla niin miksi Onni sanoo, ettei hänellä ole kipuja? Oliskohan nyt kuitenkin kyse jostain ihan normaalista? Onko kellään muulla kokemusta vastaavasta?

 Kuten ehkä huomaatte, osaan toisinaan olla etenkin Onnista liiankin huolissani. Hänellä vain on jo tähän ikään ollut liian paljon kaikkea ja sitä toivoisi normaalia elämää, eikä uusia harmituksia tai oireita. Toisaalta äitiyteenhään kuuluu myös huoli, joten en kai ihan höperöksikään ole vielä muuttunut :D