Ihan kiva, mutta...

 Pikkutäry yllätti alkuviikosta meidät haluamalla lapsuudenkotiini yökylään. Kysyessäni mistä moinen ajatus hänen mieleensä tuli, poika totesi sen olevan tasapuolista. Olihan hän ollut lomalla yökyläilemässä miehenkin äidin luona. Minun äidilleni voisi kuulemma tulla paha mieli, kun eivät siellä koskaan käy. Niinpä Pikkutäry soitti äidilleni ja lähti yökyläilemään.

 Siinä missä anoppilasta Pikkutäryä ei meinaa saada suosiolla kotia, lapsuudenkodistani pojalla on kiire kotiin viimeistään puolilta päivin. Kuka pieni mies sitä yksin touhutessa kauaa viihtyy, jos on elämään ja seuraan tottunut?! Päivällisellä poika söi jo tavallista huonommin kunnes ennen iltapalaa makasi jo kaksinkerroin lattialla.

 Niin, äitini oli taas syöttänyt Pikkutärylle huolimattomasti jotakin. Yleensä poika on äitini luona hyvin tarkka syömisistään, mutta nyt oli ilmeisesti luottanut. Ei auta ratakiskostakaan vääntäminen, että kaikkien tuotteiden selosteet pitää lukea. Pelkkä gluteeniton ei vaan riitä, kun niissäkin voi olla sitä perhanan vehnää. Tarviiko vielä ihmetellä miksi en poikaa sinne useammin yökylään päästä?!

 On hyvin sydäntäsärkevää katsoa oman pienen rakkaan kiemurtelua tuskasta. En voi tietää miltä pojasta tuntuu, mutta miehen tuttavan mukaan hänellä tuntuu kuin maha olisi täynnä satoja puukkoja, joita väännettäisiin. Kipu on yksilöllistä, mutta jos aikuisesta tuntuu tuolta, miltä se tuntuu pienestä lapsesta? Äitinä koen myös syyllisyyttä lapseni tuskasta. Minä päästin yökylään vaikka olen aina epäillyt, ettei äitini syystä tai toisesta noudata Pikkutäryn ruokavaliota. Minä olisin voinut estää tämän, mutta olin taas liian sinisilmäinen.

 Todellisuudessa tiedän etten voi ikuisuuksia valvoa Pikkutäryn syömisiä. Hän käy kavereiden juhlissa, pian eskarissa jne. ilman, että olen paikalla. Hän on itsekin hyvin epäileväinen ja harvoin pistää suuhunsa mitään minkä soveltuvuudesta ei ole varma. Usein kuulemma pyytää kaivamaan pussin tms. esiin ja lukemaan tuoteselosteen hänelle. Siis ilman, että olen itse sitä koskaan hänen nähden tehnyt! Tiedän poikani pärjäävän kaikkialla muualla paitsi lapsuudenkodissani. Niinpä taas kerran päässäni on vain yksi kysymys; Miksi taas?