Vuoden aikana nautimme ihanasta hellekesästä rennolla fiiliksellä ja jatkoimme kesken jääneitä mökkiprojekteja. Teimme paljon metsäretkiä, leivoimme ja askartelimme eli nautimme luonnosta sekä normaalista arjesta kaikkina vuodenaikoina. Otimme myös miehen kanssa muutaman koko päivän irtioton melkein kahdestaan eli vain pikkuinen mukanamme. Kaikessa puuhastelussa olemme pyrkineet stressittömämpään elämään ja se on melkein jopa onnistunut.
Jos ajatellaan blogia, kulunut vuosi on ollut ehkä se kaikista vaikein. Alkuvuodesta tein raskaan päätöksen, jonka yhteydessä mietin koko blogin lopettamista. Oikeastaan pohdin samaa useita kertoja pitkin vuotta miettien onko tällaisella tavallisella arjenmakuisella blogilla enää tulevaisuutta? Kiinnostaako ketään enää blogeja lukea tai kommentoida? Rakkaus tätä touhua kohtaan on saanut kuitenkin kerta toisensa jälkeen jatkamaan eikä huolta, täällä ollaan vielä ensi vuonnakin!
Vaikean blogivuoden jälkeen haluankin kiittää sinua koko sydämestäni. Kiitos, että olet siellä ja jaksat postaus toisensa jälkeen kulkea matkassamme♥ Lämmin kiitos vielä kerran myös ihanille yhteistyökumppaneillemme♥
Mielenkiinnolla aina loppuvuodesta seuraan millaiset postaukset olivat vuonna 2018 lukijoiden suosiossa. Vuoden top 10 näyttääkin tämän vuoden osalta tältä:
10. Yllättäen jaetulle sijalle pääsivät Ostoslistalla kävelyvaunu sekä Kesäloma tuulettaa lompakkoa. Kaksi hyvin erilaista postausta, joita yhdistää raha.
9. Puoli vuotta eli postaus siitä millainen pikkuinen tuon iän juuri saavuttaneena olikaan. Myös jutut 1-vuotiaasta ja 8kk:n ikäisestä olivat hyvin lähellä pääsemistä listalle eli vauvan kehitys tuntui kiinnostavan.
8. Totta se on! Isot lapset, isot murheet Vuoden aikana tämän sanonnan paikkaansa pitävyys on tullut todistettua jo useamman kerran. Oikeasti, nauti silloin, kun lapsi on pieni, lämmin syli auttaa vaivaan kuin vaivaan ja voit olla lähes kaikkialla häntä suojelemassa.
7. Olisiko jo kiinteiden aika? Pikkuisen ollessa 5kk pohdin kiinteiden aloitusta ja samaa pohdintaa on käynyt selvästi moni muukin. Lopulta menimme kuitenkin täysimetyksellä sinne puoleen vuoteen asti ja pikkuisen tapauksessa hyvä niin. Pojan suolisto nimittäin ei ollut vielä silloinkaan aivan valmis kiinteille.
6. Vauva nukkuu, minä en Juttu siitä kuinka pikkuinen kyllä nukkui kellon ympäri, mutta omat uneni jäi aivan liian vähiin. Isossa perheessä on monta muuttujaa, eikä äiti pysty välttämättä nauttimaan vauvan hyvistä unista.
5. Mitä meillä syödään? Kahden viikon ruokalista Ruokalistat ja syömiset tuntuvat olevan aiheissa kestosuosikkeja, joten tämän postauksen mukana olo ei yllättänyt yhtään. Kaipaahan sitä toisinaan itsekin uutta vinkkiä ja vaihtelua arkiruokailuun!
4. Voisko lapsenteon aloittaa alusta? Alussa mainitsemani vauvakuumeen lisäksi nämä pohdinnat tuntuvat kiinnostavan. Vielä näin lähes vuosi myöhemmin voin tuntea tuon hetken ja allekirjoittaa jutun täysin, vaikka haikealta tuntuukin se pienen käärön muuttuminen sylissä isommaksi ikiliikkujaksi.
3. Whisbear -unikarhu- toimiiko se oikeasti?! Tämä suloinen ja arkemme pelastanut unikarhu taisi olla joulun hittilahja perheen pienemmille. Ainakin tähän päivään asti kokemuksemme on herättänyt valtavaa kiinnostusta! Toivottavasti sen rohkaisemana on monet perheet myös saaneet nauttia paremmista yöunista♥
2. DIY vauvan lelukaari Edullinen ja nopeasti tehty lelukaari pikkuiselle on kiinnostanut kuukaudesta toiseen. On muuten yhä edelleen meillä esillä, tosin nyt tietysti jo tunnelina sekä pikkuisen majana leikeissä!
1. Taianomainen unikarhu Willen ensiesiintyminen blogissa on etenkin kesän jälkeen tullut kuukausi kuukaudelta suositummaksi. Kuhina Whisbearin ympärillä tuntuu kasvavan, enkä yhtään ihmettele miksi! Ilman tätä taianomaista unikarhua meillä kärsittäisiin huonoista öistä ihan testatusti. Unohdin vaihtaa nimittäin jouluna paristot enkä juurikaan yöllä nukkunut! Seuraavana yönä väsyneenä kirosin puhkeamassa olevan hampaan tai joulusta ärtyneen refluksin enkä tajunnut yhtään pattereiden olevan yhä lopussa. Vihdoin uusien pattereiden myöstä pikkuinen kuitenkin huokaisi onnesta ja nukkui kuin tukki aamuun asti. Onnea on siis pinkki kohina♥
Instagramin puolella (@kotiaidinelamaa) julkaisin vuoden aikana noin 630 kuvaa ja seuraajamäärämme tuplaantui. Yhdeksän suosituimman kuvan joukkoon on päätynyt niin arkea pikkuisen kanssa kuin juhlaakin, vaikka selvästi myös arvonnat kiinnostavat. Toivottavasti viihdyt seuranamme kuitenkin muutenkin myös ensi vuonna!
Kiitos kaikesta vuosi 2018 ja tervetuloa uuden vuoden seikkailut!
Ilon ja onnen hetkiä sinulle vuoteen 2019♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti