Pakko kai on myöntää, että se on uhkaavasti vallannut taas talomme. Vauvakuume nimittäin. Vaikka talossamme on yhä suloinen, pieni vauva, ensimmäiset merkit vauvakuumeesta ovat olleet ilmassa jo useamman kuukauden, kuten ehkä
täällä olleesta postauksestakin voi päätellä. Tuo tauti on nostanut päätään pakatessani ensimmäisiä pieniä vaatteita ja käytöstä poistuneita vauvantarvikkeita pois kyynelten vieriessä poskillani.
Tämä petollinen kuume on kuitenkin varsin tarttuvaa lajia, sillä siitä kärsii jossakin muodossa myös lapsemme. Viimeksi muutama aamu sitten Onni pusutteli pikkuista ja ajauduimme keskusteluun.
O: 'Äiti onhan sun mahassa taas vauva?'
N: 'Ööö ei kyllä ole.'
O: 'Ootko sä ihan varma?'
(Tässä vaiheessa kuvittelin turvotuksen näyttävän vauvamahalta ja kirosin mielessäni)
N: 'Joo kyllä äiti on ihan varma.'
O: 'Hö! Miks sun mahassa ei voi olla vauvaa?'
N: 'Eikös meillä ole tässä pakkauksessa vauvaa jo tarpeeksi'
O: 'No ei! Mä niiin tahtoisin meille vielä toisen vauvan!'
N: 'Onhan ne vauvat ihania, mutta niissä on kovasti töitäkin'
O: 'Kyllä mä hoidan ja autan sua! Mä niiin tarvisin vielä yhden. Vaikka siskon, ku multa puuttuu pikkusisko! Voiskohan sitä toivoa vaikka joulupukilta?'
Jo raskausaikana olin valmistautunut nauttimaan kaikesta viimeistä kertaa, olihan suurin toiveemme toteutumassa. Olen yrittänytkin imeä jokaisesta hetkestä kaiken muistiini, sillä vauvaa meille tuskin enää tulee. Ei sillä, etten haluaisi, mutta en vain usko monen ihmeen osuvan samaan paikkaan ja toisaalta tiedostan myös ikäni tulevan pian vastaan. On eriasia saada lapsi parikymppisenä kuin 30-vuotiaana, saati mitä lähemmäs neljääkymppiä mennään. Olen myös aina ollut sitä mieltä, etten yli nelikymppisenä lapsia välttämättä edes halua. 40-vuotias saattaa vielä jaksaa kyllä vauva-arjen, mutta miten on jaksamisen laita lapsen teini-iässä?
Hieman pelolla olen pelännyt tätä hetkeä, jolloin lopulta huomaan oman vauvakuumeeni olevan kroonista lajia. Vauvan tuoksu on varmaan maailman ihanin tuoksu, pikkuinen tuhina suloisinta musiikkia, pienet varpaat syötävän suloisia ja pidän siitä, että ympärilläni on elämää. Ensin ajattelin haaveilevani vain suurperheestä, mutta nyt huomaan nauttivani vauva-ajasta entistäkin enemmän enkä olisi valmis noista hetkistä luopumaan. Minulla on pieni suloisuus sylissäni, mutta silti kaipaan hetkiä pienen vauvan kanssa. Kuulostaa varmaan jo ihan järjettömältä!
Onneksi vauvakuumettani on vielä lievittämässä meidän pikkuinen. Päivittäin miehen kanssa ihastelemme häntä ja hänen puuhiaan. Yritämme painaa mieleemme ja satoihin valokuviin aivan kaiken. Vuodatamme kyyneleitä etappien sulkeutuessa ja iloitsemme uusista asioista. Olemme saaneet tämän ihmeen ja siitä on nautittava nyt. Uutta mahdollisuutta ei ehkä koskaan enää tule.
Kärsitkö sinä vauvakuumeesta?
Tiedän tunteen. Omaan sydämeen mahtuisi aina yksi lisää, mutta sitten järki sanoo muuta. <3 Jokaisessa perhekuvassa teini-iältä asti minulla on aina ollut jonkun vauva sylissä, vähän naureskelin kun tajusin tämän. Ilmeisesti siis vauvakuume siitä lähtien ollut päällä. Hahaa... :D
VastaaPoistaOnhan vauvat ihania♥ Olen aina ollut vahvasti tunteet edellä menevä, mutta joissakin asioissa se järki vaan pitää ottaa kuvioihin mukaan.
PoistaTsemppiä kuumeilun kanssa! :)Itsellä ei vielä ole havaittavissa, mutta luulisin että syksyllä viimestään, kun tää vauva alkaa olla silloin yksivuotias! :)
VastaaPoistaKiitos♥ Onneksi tähän kuumeeseen öytyy vielä lääkettä omasta takaa :D Yleensä mäkin olen tämän kuumeilun kanssa päässyt juurikin ensimmäisten synttäreiden ohi, mutta pitihän näköjään tämä aikainen vauvakuume vielä päästä kokemaan :D
PoistaTämä postaus on laittanut miettimään asiaa ja on pitänyt kommentoida monena päivänä. Nyt sen teen :)
PoistaItsellä ikää syksyllä 37v ja lapset : Tytöt -05 ja -08 sekä poika -16. Vuosi sitten vauvakuume iski ihan puun takaa, kuopuksen oli tarkoitus olla varmasti pahnanpohjimmainen. No mieheni ei ajatukselle lämmennyt ja itselläkin kuume meni ohi ajan myötä. Kunnes.. Kuume iski taas. Tai ennemminkin se on kaipuu neljänteen lapseen, "pariksi" nuorimmaiselle. Olen aina haaveillut suuresta perheestä. Pitkään olimme kahden lapsen perhe, sitten saimme vielä kolmannenkin <3
Eniten mietityttää oma ikä ja sen myötä riskit raskauden suhteen. Tai se, jos lapsella olisi joku pitkäaikaissairaus joka veisi täyden huomion muilta lapsilta. Toki sellainen voi tulla milloin vain kenelle meistä vain.. Lisäksi taloudellinen puoli mietityttää. Vaihtoon menisi ainakin auto jotta mahtuisimme kaikki kyytiin...
Isoja pohdintoja, vai onko tämä nyt vain sitä biologisen kellon tikitystä kun alkaa tuo 40v lähestyä.. Tiedä häntä.
Mukavaa kesän jatkoa teille :)
Kiva, kun tulit jättämään pohdintojen lomassa kommenttia! Oman iän myötä sitä tulee tosiaan jo miettineeksi monenlaisia asioita. Toki raskaudessa on aina riskinsä, mutta odottavan äidin iälläkin tosiaan raskauden riskeissä on merkitystä. Neljäs, viides jne. ei tosiaankaan mene siinä missä muutkin vaan taloudellinen puolikin pitää jo huomioida.
PoistaKauniita kesäpäiviä♥
Mun vauvakuume on kasvanut pikkuhiljaa ja on jo siinä mittakaavassa, että kaivoin yks päivä kaupassa pienen mekon ja totesin miehelle haikeana, miten toivoisin että meillä olisi tyttö. Järki sanoo, että nämä kolme poikaa riittävät, kun mun voimat ei meinaa nytkään aina riittää. Mutta sydän huutaa ja kovaa. Toisaalta olen todella onnellinen meidän 2veestä, sillä hän oli jo tavallaan "ylimääräinen lahja" siinä mielessä, että pitkään oli miehen kanssa sopimus, että kaksi lasta riittää. Nyt yritän pitää vauvakuumeen kontrolloitavissa ja takoa itselleni, että näin on hyvä. Tilannetta ei kauheasti helpota se, että isommat pojat ovat jo pidempään toivoneet pikkusiskoa..
VastaaPoistaYmmärrän tilanteen! Meilläkin pojat toivovat yhä pikkusiskoa. Itselleni vauvakuumeen kohde ei niinkän ole tyttövauvoissa, vaikka onhan ne mekot sun muut suloisia. Meiltä kuitenkin se tyttö jo löytyy eli tiedän olevani onnekas, vaikka murrosikäisen kanssa se joskus tuppaa unohtumaankin :D Voimia vauvakuumeeseen♥
PoistaVielä tänne kommentoin vaikka uudempikin postaus jo on. Meillä aikalailla sama tilanne kuin Anna/kukkahattuäidillä, meillä pitkään oli "sopimus" että kaksi lasta on hyvä. Tai kakkosen jälkeen olisin heti halunnut kolmannen mutta mies jarrutteli. Sanoi että myöhemmin. Siitä suivaannuin ja hävitin kaikki vauvakamat ja totesin että ei sitten enää ikinä! :D
PoistaNo sitten kun kolmatta molemmat kuumeiltiin niin hänpä ei tullutkaan heti. Olin niin onnellinen kun häntä aloimme odottaa ja kun hän syntyi. Ja toki olin ennen sitäkin jo olevista isommista lapsista ja olen sitä edelleenkin. Jotenkin vain nyt , ihan kuin kukkahattuäidillä, mun sydän huutaa sitä neljättä. Isommat tytöt meillä riitelee jonkin verran, mutta heillä on myös yhteisiä juttuja <3 ja ovat läheisiä. Tuntuu ja "pelottaa" että kolmas jää "yksin" . Vaikka voihan hänellä olla joskus joku paras kaveri,kuin veli tai sisko. Silti tuntuu että yksi meistä vielä puuttuu. Ei ole järjellä selitettävissä tämä asia... Minua ei huoleta niinkään jaksaminen, vaan talouspuoli ja vauvan terveys/oma ikä. Isoja asioita pohdittavaksi... Ja iän puolesta se olisi joko nyt tai ei koskaan melkein... Niin ja miehen käännytystyökin vielä. :D
Olen se sama anonyymi joka kommentoi jo tuolla ylhäällä ^ toivottavasti kukkahattuäitikin näkisi tämän kommentin. Lohduttavaa huomata että muitakin jotka painii samojen ajatusten kanssa, itsellä ainakin vielä vähän epäselvää että onko se vaan se biologinen kello joka huutelee vai mikä... Välillä päätän unohtaa koko ajatuksen tyystin, mutta kun aina se kuitenkin palaa (ja valtaa mielen)
Tuo tunne yhden puuttumisesta ei vaan ole mitenkään järjellä selitettävissä! Ja tuo tunne voi vielä olla hirveän voimakaskin. Itse hassusti rakastan kaikkea parillista ja parillinen lapsilukukin kuulostaa sopusuhtaiselta. Luotan myös siihen, että sydän tietää kyllä milloin se perhe on täysi. Vauvakuumetta voi silti olla, onhan vauvat aina ihania, mutta se ei ole yhtä riipivää kuin jos joku vielä puuttuisi.
PoistaEtenkin lasten kasvaessa kasvavat myös menot eikä tosiaankaan voi ajatella etteikö yksi lapsi nyt missään tuntuisi. Vaikka vauvat eivät juuri mitään kuluttaisikaan, tulee se aika jolloin lapset harrastavat, kasvavat ja syövät lähes sen jääkaapin valonkin. On siis tosiaan hyvä jo valmiiksi miettiä kestääkö talous.