3. joulukuuta 2016

Nallejoukko

 Meidän lapset, etenkin Onni ja Tellu, rakastavat hurjasti eläimiä sekä pehmoleluja. Tämän päivän luukku onkin saanut innoituksensa katsellessani Onnia halaamassa rakasta nalleansa. Sattumalta syntyikin idea, jota on helppo jalostaa pienistä aina aikuisiin asti! Vaikka kyse onkin joulukalenterista, ei kaiken kai sentään tarvitse niin selvästi jouluista olla? Eikä kukaan kiellä näille kohta nähdyille askarteluille lisäämästä tonttulakkia ;)

Aloitetaan ensin pienemmistä. Pienempien versioon tarvitset pom pomin, hieman huopaa, liimaa, pätkän nauhaa sekä silmiksi valmiit liikkuvat versiot, helmet, napit tms.
 Huovasta leikataan siis ensin nenä sekä korvat. Joskus lapsen on huopaa vaikea leikata, joten aivan pienempiä voi siinä auttaa. Loppu onkin liimaamista eli pom pomiin liimataan silmät, nenä, korvat ja ripustusnauha. Helppoa ja nopeaa!

 Hieman isompien version pohjana toimii styrox-pallo. Palloon kieputetaan pehmeyttä tuomaan lankaa. Tässä Pikkutäryn versiossa langan pää jäi korvien alle, jonne se kätevästi liimautui paikoilleen. Silmät on helmistä ja ripustuskoukku käännettiin alumiinilangan pätkästä.

 Lopuksi versio, josta kaikki ideat lähtivät. Onni toivoi jouluksi pehmovalot, mutta onko kukaan missään sellaisia nähnyt? Onnia katsellessani muistin kuitenkin yllättäen hänelle vauvana hankitut pallovalot. Seuraavana päivänä pengoin kotoa löytyviä materiaaleja ja lopputuloksen näettekin tässä :)
  Viitseliäs tekisi itse paperinarusta pallotkin, mutta valmiin sarjan muuttaminen käy hetkessä. Lapset leikkaamaan huovasta vain korvat sekä nenät ja helmistä saa silmät. Kaikki kuumaliimalla paikalleen ja pehmovalot ovat valmiit :D Näin voisi myös muistaa esim. kummilasta taatusti persoonallisilla valoilla jouluna ;)

2 kommenttia:

  1. Ihania koristeita <3<3<3 ja hauska idea koristella valopalloja.. en ole tullut ajatelleeksi! :) Ihanaa viikonloppua teidän perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Ihan sattumalta mäkin tuon valopallojen koristelun keksin :D Nauttikaahan näistä päivistä♥

      Poista