Pienilläkin teoilla suuri merkitys

 Joskus aamuisin lasten katsellessa vielä lastenohjelmia saatan kahvikupponen kädessä selailla kännykällä iltapäivälehtien uutisia. Näin myös tänään hetken hymyssä suin lasten ilmeitä seurattuani päätin tehdä. Tapani mukaan menin Iltasanomien sivuille, joissa silmieni eteen pomppasi otsikko "14 pahinta ongelmaa, joista vanhukset kärsivät kotihoidossa". Läheltä näitä kotihoidon ongelmia seuranneena en halunnut selata koko sivuja enempää. Aluksi päätin laittaa kännykän pöydälle ja keskittyä lapsiini ja kahviini, mutta hetken mielijohteesta klikkasin vielä Iltalehden sivuille.

 Isoisäni oli lapsuuteni tärkein henkilö ja hänen myötä olen aina myös arvostanut suuresti sotaveteraaneja. Niinpä huomioni kiinnittyy helposti heitä koskeviin uutisiin eikä tämäkään aamu ollut poikkeus. Kun yleensä olemme tottuneet auttamaan näitä veteraaneja, oli jotenkin liikuttavaa huomata Sotaveteraanin haluavan auttaa lapsiperheitä. En ala tässä nyt sen kummemmin itse juttua ruotimaan, vaan sen voit lukea täältä. Tiivistettynä kuitenkin yli 90-vuotias veteraani on ostanut lahjakortteja, joita hän haluaa lahjoittaa köyhille lapsiperheille.

 Tavallaan ymmärrän tuota veteraania hyvinkin. Hän on ymmärtänyt, ettei täältä kuollessaan saa rahavaroja mukanaan ja toisaalta on kyllästynyt perinnön toivossa elämässään pörrääviin hyväksikäyttäjiin. Sodan aikaan elänyt on nähnyt jo köyhyyttäkin. Kun itsellä on asiat hyvin, hyväsydäminen ihminen haluaa auttaa muitakin. Ehkä tuolla elämänkokemuksella osaa jo sanoakin kuka on huijari ja kuka ei?

 Pienilläkin teoilla voi olla toisille suuri merkitys. Monet auttavat kyllä vähävaraisia jne. tapansa mukaan joulun alla, mutta eihän se avuntarve ole vain silloin. On totta, että joulun aikaan vähävaraisessa lapsiperheessa stressitaso nousee. Lapset odottavat joulupukkia ja ruokaakin pitäisi saada. Samalla lailla kuitenkin se stressi on heidän elämässään joka ikinen kuukausi! Tai entä sitten esim. loma-aikaan jolloin lasten kaverit ehkä matkustelevat tai käyvät vähintään leffassa? Toisille niin pieni asia kuin leffalippu voi toisille olla liian kallis.

 Mitäpä jos me kaikki ottaisimme tuosta hyväsydämisestä sotaveteraanista mallia? En toki tarkoita, että meidän pitäisi alkaa ostamaan kasoittain sadan euron lahjakortteja vaan tarkoitan niitä arjen pieniä hyviä tekoja. Jos lähipiiristä löytyy avun tarvitsijoita niin mitäpä jos ottaisit ensi kerralla mukaan leffaan, uimaan tms. heidän lapsensa? Tai joskus myymisen sijaan antaisitkin lastesi vanhoja vaatteita ja tarvikkeita niitä tarvitseville? Ellei lähipiiristä avuntarvitsijoita löydy, voi lippuja, vaatteita jne. antaa myös mm. Hope-yhdistyksen kautta. Jos halua on, löytyy aina oikea kanava auttaa.

 Sydämellistä torstaita♥