Hyvästi kaaospäivä!

 En olisi ennen lapsia voinut kuvitellakaan kuinka paljon lapset vaikuttavat päivän mielialaan. Joskus kaikki voi tuntua aivan harmaalle. Valvotun yön jälkeen väsyttää ja joskus kiukuttaakin tai kiukutaan lasten kanssa yhdessä kilpaa. Mistän ei tule mitään ja taas ollaan myöhässä. Tekisi ehkä hieman myös  kuvainollisesti hakata päätä seinään. Kuulostaako tutulle?

Mikä kuitenkin yleensä saa ihan pienillä jutuilla huononkin päivän täyttymään auringosta ja onnesta? Valvottava jälkikasvu tietenkin! Voi kuinka paljon voikaan sydän pakahtua onnesta pienten käsien kietoutuessa kaulalle ja muista pienistä sanoista tai teoista!

 Myös ulkoilu voi toisille olla pakkopullaa. Tiedän, kaikki eivät ole ulkoilu tai talvi-ihmisiä. Itse kuulun niihin, jotka eivät tykkää talvesta yhtään, mutta innostuvat lasten riemua katsellessa. Lasten tekemää hienoa lumiukkoa ikkunasta katsellessa suu painuu väkisinkin hymyyn, vaikka samaan aikaan lattian valtaa maitojärvi. Tai voiko hitaalle lapselle olla vihainen, kun hän käy kaiken kiireen keskellä vielä sanomassa lumiukolle heipat ja kertomassa, että tullaan kyllä kohta takaisin? Itse ainakin vain hymyilen ja mietin mielessäni kuinka suloiselta se näyttääkään.

 Täällä on tänään siis valvotusta yöstä ja pilvisestä kaaospäivästä huolimatta oltu onnellisia. Onneen ei tarvita mitään suurta vaan siihen riittää ihan pienetkin asiat. Nytkin Onni nukahti syliini ja alkuperäinen ajatus katkesi. Tiedän vielä joskus kaipaavani näitä päiviä katoavine ajatuksineen ja maitolammikoineen kaikkineen.

Mikä on teistä tässä päivässä ollut parasta?

Mukavaa keskiviikkoa!