Meidän aurinko

 Tervetuloa esikouluun! Näin alkoi äskettäin postilaatikkoon kolahtanut kirje. Vaikka Tellu on jo taivaltanut jonkin aikaa koulutietä, ei noihin sanoihin totu varmaan koskaan. Meidän ihana, pieni aurinkommeko pitäisi muka eskariin jo laittaa?! Hieman haikeina täytimme yhdessä miehen kanssa ilmoittautumiskaavakkeen ja aloimme henkisesti valmistautumaan eskarin ensimmäiseen päivään. Pojan onneksi kyynelehtivät vanhemmat näkee todennäköisesti vain taksikuski, joka on jo nähnyt parit aiemmatkin kyyneleemme :D

 Vielä vuosi sitten olisin voinut olla huolissani lähestyvästä eskarista. Nyt Pikkutäryn puheen parannuttua ja pojan itseluottamuksen kasvaneena tiedän, ettei aihetta huoleen ole. Poika on reipastunut todella paljon ja mitä paremmin puhetta ymmärtää sen paremmin huomaa kuinka paljon poika onkaan imenyt tietoa itseensä.

 Lähes joka kerhopäivä ohjaajatkin kehuvat kuinka ihana aurinko Pikkutäry on. Vanhempana sitä on tietysti mielissään kehuista, mutta miehen kanssa hämmästellään miten niin monella muullakin tulee Pikkutärystä ensimmäisenä mieleen sana aurinko. Poika huokuu iloisuutta ja hyvää tuulta tartuttaen sen myös ympäristöönsä. Miksi siis olisin huolissani auringosta, joka saa ympärillään olevat hymyilemään ja nauramaan?

 Tänään kirosin sohvalla maaten minuun iskeneen flunssan, vesisateen ja Postin, joka ei ole muutamasta paketista toimittanut saapumisilmoitusta. Hölmönä olen vain turhaan odotellut paketteja, jotka on hakemattomina palautettu lähettäjälle. Tiedä sitten onko joukossa myös yksi arvontavoitto, josta lapset innostuivat kovasti, mutta joka ei koskaan saapunutkaan. Mutta siis nyt ei ollut tarkoitus avautua postista vaan kertoa kuinka huono tuuleni katosi meidän auringon tultua yläkerran leikeistään luokseni. Pikkutäry siinä silitteli päätäni, antoi suukon ja sanoi " Älä huoli, mä kyllä autan sua ja pian oot taas kunnossa" Mun rakas pikkuinen♥

 Millaisia tunnelmia tai ajatuksia muilla eskarilomakkeita täyttävillä vanhemmilla on?