24. tammikuuta 2015

Lempilauluni noin 1,5-vuotiaana

 Tykkään todella paljon musisoida! Äitini kanssa laulammekin paljon päivittäin ihan arkisten askareidenkin välissä. Hauskinta se on kuitenkin soittimien kanssa. Kerron teille nyt muutaman lempilauluni ollessani ihan pian 1,5-vuotias.

1. Viisi pientä ankkaa leikkien. Siis laulu jossa lauletaan: Viisi pientä ankkaa lähti leikkimään, vuorten taakse kauas pois, äiti ankka sanoi että kvaak, kvaak, kvaak, mutta vain neljä ankkaa tuli takaisin jne. Hauskin kohta minusta on kuitenkin laulun loppu, jossa isä-ankka sanoo valtavalla äänellä, että KVAAAK.

2. Tuulee tuulee talvella, talvella (tai syksyllä jne.), tuulee tuulee talvella näin jolloin äiti puhaltaa minua kohti kuin tuuli. Seuraavassa säkeessä sataa lunta/ vettä päälleni.

3. Hei, Hei Jyrä, hei hei Jyrä. Ai ai ai aiai kiva kun olet täällä ja lopuksi vilkutetaan heiheit. Kivaa kun osaan laulaa koko laulun mukana!


4. Kuinka koira/kissa, lehmä tai joku muu meille laulaa. Saan matkia rakastamiani eläimiä!

5. Kettu-laulu eli Kettu, kettu, keli, keli kettu, ketulla on valkea häntä, ei se jäädy pakkasella, niin on, näin on. Laulut jossa keinutaan, hypitään ja humpsautetaan on kivoja!

6. Ihahaa ja Sano ihahaa eli hevoslaulut, joissa pääsen äitini sylissä ratsastamaan musiikin tahtiin.

 Jostain syystä vanhempani eivät ymmärrä kuinka mahtavia soittimia kattilan kannet ovatkaan! Ääni ei ole ehkä kaunis, mutta kovaa niillä pystyy soittamaan! Rumpuja odotellessa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti