27. elokuuta 2015

Syksy on jo ovella

 Vielä voi ulkona viilettää lyhythihaisissa, mutta syksy on selvästi jo ovella. Haikeaa, mutta toisaalta on syksylläkin kaunista! Pojatkin jo odottavat kovasti pellolle syystöihin tulevia koneita.
 Ennemmin kuitenkin vielä nauttisin kesästä ja sen herkuista!
 Vaan eihän syksylle mitään voi! Syksyn tullessa täytyy vain sanoa kesälle hyvästit ja alkaa nauttimaan uudesta vuodenajasta.
 Sitä ennen ehdimme kuitenkin vielä ihmettelemään ötököitä ja ehkä vielä viikonloppuna voisi uimaankin päästä?
 Mitähän kivaa se syksy tullessaan tuokaan? Vielä ei ole tiedossa mitään hurjan kivoja juttuja, mutta elämällä on onneksi joskus tapana yllättääkin. Iloa saa myös arjen pienistä jutuista eli mitään huippua ei aina tarvitse odottaakaan.
 Mistä te olette viime aikoina iloinneet tai mitä odotuksia on syksylle? Itselle ainakin on ollut huippujuttu Onnin 2-vuotiskuvaus viimeisenä hellepäivänä luonnonhelmassa ja myös pojan neuvolakäynti tuotti hyvän mielen. Aurinko on kasvattanut hienosti meidän lilliputtiakin!

2 kommenttia:

  1. Oi syksy! Mä tykkään tavallaan kaikista vuodenajoista, mutta syksy taitaa kyllä olla lemppari. :) Odotan syksyltä ruskan värejä, raikasta ilmaa ja pirteää oloa - syksy on aina sellaista uuden aikaa, jolloin tuntuu, että innostuu helposti ja saa aikaankin paljon asioita. Ja tottakai odotan hämäriä aamuja ja iltoja ja toivon, että kuopus nukkuu yli aamukuuden. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruska on kyllä niin kaunista! Itse nautin valoisista aamuista, mutta illan hämärtyessä on ihana laittaa takkaan tuli ja sytytellä kynttilöitä :) Toivottavasti teillä kuopus alkaisi pian nukumaan hieman pidempään!

      Poista