11. elokuuta 2015

Hei, hei loma!

Viimeistä lomapäivää viedään ennen arkeen palaamista ja olo on haikea. Etenkin viimeinen viikko on ollut aivan mahtavan hauska koko perheen puuhaillessa kaikkea mukavaa yhdessä. Tuntuu kuin loma loppuisi kesken ja aikaisemmin kouluun sekä kerhoon kaipailleet lapsetkin kyselevät, eikö loma voisi vielä vähän jatkua.

  Tässä muistoksi pimeneviin iltoihin viimeisen lomaviikonlopun hauskoja mökkipuuhia.
 Syötiin paljon jätskiä! Näitä hiekkatötteröitä kului satoja, mutta herkuteltiin toki ihan oikeallakin.
 Tutustuttiin uusiin mökkinaapureihimme, jotka tulivat tervehtimään. Naapureita oli yhteensä seitsemän eikä ne pelänneet meitä yhtään. Pullaa ja leipää olisivat tarjoiluksi tahtoneet, mutta herkut menivät Onnin suuhun.
  Ukkoskuuron jälkeen lapset lauloivat kilpaa; 'Etana, etana näytä sarves, onko huomenna poutaa'. Suloisemmalta se kuulosti onnin heleällä äänellä ja pienen ääntämyksellä. Seuraavana päivänä todettiin etanan olleen sään suhteen oikeassa.
 Nautittiin saunan päätteeksi iltapalaa ulkona maisemaa ihaillen.
Ihailtiin rantaterassilta sateenkaaren värittämää maisemaa.
 Onni odotti malttamattomana veneen kyytiin pääsemistä. Voi tuska kuinka odottavan aika olikaan pitkä!
 Onnin odotus kuitenkin palkittiin! Poika tosin joutui kateellisena katsomaan naapureiden menoa moottoriveneellä ja tyytymään itse isimoottorin kyytiin.
 Tottahan toki me myös uitiin paljon! Onnikin uskaltautui veteen, kun menomatkalla lisää janojuomaa hakiessani löysin kassajonossa alekorista vitosella näin mahtavan menopelin. Tällä kiidettiin myös ilmojen halki rannan terassilla.

 Huomenna aamulla alkaa taas arki aikatauluineen, mutta onneksi säät suosivat vielä. Ehtii sitä illallakin vielä kesästä nauttimaan :)

 Vieläkö te saatte jatkaa lomaa ja kesäsäästä nauttimista, vai onko muillakin jo paluu arkeen edessä?

2 kommenttia:

  1. Just tuli ihanat ilmatkin, vaikka eihän se näin loppukesästä enää kovin helteiselle silti tunnu. Meillä on kesälomat ollut jo ajat sitten, vaikka lasten kanssa itse kotona olenkin. Syksyä odotellessa ;)

    Ihanat maisemat teillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua säälittää koululaiset, jotka joutuvat hellesäässä istumaan tulikuumassa koulun yläkerrassa. Muuten on kyllä mukavaa, kun ilmat suosii :)

      Mökillä kyllä rentoutuu väkisinkin noita maisemia katsellessa :)

      Poista