31. elokuuta 2015

Maalla kuin ennen Wanhaan

 Meidän maalaislapsille pellot ovat kyllä tuttu leikkipaikka ja traktoreidenkin kyytiin pääsevät joka vuosi. Eläimiä on kylässä vielä kaikenlaisia, joten niitäkin on päästy paijailemaan. Päätettiin viikonloppuna kuitenkin tehdä retki ja käydä katsomassa millaisia koneita ja elämää ennen vanhaan olikaan.
 Pojat tietysti tykästyivät traktoreihin. Voi juku kuinka paljon niitä olikaan! Myös vanhat autot, puimurit ja muut koneet kiinnostivat sekä tietysti vanhan traktorin kyytiin pääseminen. Tellu taas tykkäsi enemmän kauramoottoreista ja olisi ratsastanutkin vaikka koko päivän. Onnin mielestä parhaita eläimiä oli ihanan pehmeät lampaat, jollaisen hän olisi kotiinkin asti halunnut kantaa. Tällä kertaa emme kuitenkaan ottaneet kotimatkalle mukaan lisämatkustajia ;)
 Iloisimmat naurut kuitenkin lapsilta sai heinäsateessa ja heinissä peuhatessa. Lasten iloa katsellessa äkäisinkin mörökölli sai taatusti hymyn huulille. Kotimatkalla pysähdyttiin ravintolaan syömään ja kaupungissa varmasti ihmiset salaa kuiskailivat maalaisten olevan liikenteessä. Sitä heinää kun oli tietysti lapsilla hiuksetkin täynnä eikä kaikkea saanut mitenkään pois ennen pesua.
Täytyy varmaan naapurin isännältä kysyä, josko lapset saisivat puinnin jälkeen pari olkikasaa pellolle tehdä. pääsisivät hyppimään ja kisailemaan vielä uudemman kerran :) Mitäs kivaa muut viikonloppuna puuhailivat?

2 kommenttia:

  1. Hauskoja kuvia! http://rosebath.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuolta retkeltä kyllä sai hyviä otoksia kotialbumiin laitettavaksi :)

      Poista