Pyörremyrsky

 Muistan todella selvästi vieläkin kuinka istuin yhdeksännen luokan keväällä bussissa matkalla naapurikaupunkiin. Katselin ikkunasta ulos auringon paistaessa ja radiosta alkoi soimaan Suburban Triben First spring day. Minut valtasi jännä helpotuksen tunne ja mielessäni huusin: Minä selvisin, minä elän!

 Viikonloppuna ystäväperheemme oli vieraanamme. Siinä ulkona varjoisalla terassilla nautimme kaukkukahveista sekä hellepäivästä ja jutustelimme mukavia. Kesken jutustelun vaivuin omiin mietteisiini ja siinä läheisiä ympärilläni katsellessani tuo jännä tunne valtasi minut taas. Minä selvisin tästäkin ja elän yhä!

Ei meillä vielä kunnolla nukuta, mutta pahin on (ainakin toivottavasti) takana. Siinä terassilla istuskellessamme tajusin, kuinka se vanha minä on hiljalleen taas löytymässä. Se, joka rakastaa leipomista eikä leivo vain pakosta. Se, jolla on miljoona projektia kotiin, lapsille ja muuten vain suunnitteilla. Se, joka jaksaa taas itsekin aktiivisesti kysellä ystäviltään mitä kuuluu.Tuon kaiken tajuaminen antoi vielä entisestään lisää virtaa ja nyt täällä on pyörinyt oikea puhuri!

 Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet raskaat ja opettaneet niin paljon. En vielä uskalla luottaa tämän olevan pysyvää. Paluu vanhaan voi tapahtua nopeammin kuin aiemmin. Senkin vuoksi olen ollut itselleni armollinen. Tekemättömien töiden ja suunnitelmien lista saa kasvaa. Kaikki tehdään tästä eteenkin päin vain omien voimien mukaan. Maailma ei yhä edelleenkään kaadu jos jotain jää tekemättä. Tällä hetkellä olo on järkyttävästä väsymyksestä huolimatta kuitenkin aivan mahtava, joten antaa pyörremyrskyn nyt pyöriä ;)

  Onnellista alkanutta viikkoa kaikille!