Maalla kuin ennen Wanhaan

 Meidän maalaislapsille pellot ovat kyllä tuttu leikkipaikka ja traktoreidenkin kyytiin pääsevät joka vuosi. Eläimiä on kylässä vielä kaikenlaisia, joten niitäkin on päästy paijailemaan. Päätettiin viikonloppuna kuitenkin tehdä retki ja käydä katsomassa millaisia koneita ja elämää ennen vanhaan olikaan.

 Pojat tietysti tykästyivät traktoreihin. Voi juku kuinka paljon niitä olikaan! Myös vanhat autot, puimurit ja muut koneet kiinnostivat sekä tietysti vanhan traktorin kyytiin pääseminen. Tellu taas tykkäsi enemmän kauramoottoreista ja olisi ratsastanutkin vaikka koko päivän. Onnin mielestä parhaita eläimiä oli ihanan pehmeät lampaat, jollaisen hän olisi kotiinkin asti halunnut kantaa. Tällä kertaa emme kuitenkaan ottaneet kotimatkalle mukaan lisämatkustajia ;)

 Iloisimmat naurut kuitenkin lapsilta sai heinäsateessa ja heinissä peuhatessa. Lasten iloa katsellessa äkäisinkin mörökölli sai taatusti hymyn huulille. Kotimatkalla pysähdyttiin ravintolaan syömään ja kaupungissa varmasti ihmiset salaa kuiskailivat maalaisten olevan liikenteessä. Sitä heinää kun oli tietysti lapsilla hiuksetkin täynnä eikä kaikkea saanut mitenkään pois ennen pesua.

Täytyy varmaan naapurin isännältä kysyä, josko lapset saisivat puinnin jälkeen pari olkikasaa pellolle tehdä. pääsisivät hyppimään ja kisailemaan vielä uudemman kerran :) Mitäs kivaa muut viikonloppuna puuhailivat?

Ei, ei ei

 Toisinaan, tai oikeammin hyvin monta kertaa päivässä, Onnin kanssa on hyvin tylsää keskustella. Poika kun tykkää vastata kaikkeen yhdellä kahden kirjaimen sanalla. Ei, ei, eiiiii kuuluu vaan vastaukseksi, kun itse yritän viestiä kuopukseni kanssa. Tuolla sanalla Onni kirjaimellisesti vastaa kaikkeen sillä jopa kysymys jonkun herkun ottamisesta saa tutun ein kajahtamaan. Hetken päästä tosin Onni tajuaa mitä tuli vastattua ja sitten voikin taas huutaa.

 Toisista lapsen uhmaikä on varmasti todella raastavaa. Itse olen kuitenkin tähän asti salaa hymyillyt ja hihkunut. Onhan ei-huuto paljon mukavampaa kuin naama punaisena 24/7 huutaminen! Uhma on myös merkki lapsen tarpeesta itsenäistyä ja minulle uhmaaminen kertoo suhteemme läheisyydestä. Vaikka kaksi vuotta on ollut yhtä huutoa, niin suhteemme on silti kehittynyt erittäin läheiseksi. En voi myöskään olla salaa hymyilemättä Onnille, sillä suu mutrulla ja nyrkillä lattiaan kohti tehostettuna se ei on vaan jotain niin kovin suloisen näköistä.

 Vaikka salaa olen uhmasta iloinnutkin, on tämä ikävaihe kieltämättä joskus aika raskasta. Aina ei jaksaisi olla taistelemassa uhmailijan kanssa. Johdonmukaisesti kuitenkin täytyy tilanteet selvittää ja asettaa rajat. Ottaa kiukku vastaan, opastaa ja helliä. Kyllä se seesteisempikin aika sieltä vielä tulee. Toisaalta Onni ei ole edes meidän lapsista vahvatahtoisin eli jos olen kunnialla selvinnyt rakkaan esikoisenikin kanssa niin eiköhän pohjimmiltaan kiltin kuopuksenkin kanssa tilanteet selvitetä.

 Aina ei uhmaikäinenkään jaksa uhmata vaan onneksi viihtyy jo yllättävän pitkiäkin aikoja leikkien parissa. Pojan viihtyvyyttä lisäämään olen alkanut tehdä olohuoneeseemme pientä leikkinurkkausta sillä yläkertaan ei poikaa voi pienten osien vuoksi päästää ilman kunnon valvontaa. Ennen pitkin olohuonetta olleet kulkupelit pysyvätkin tiiviisti H&M:n automaton ympärillä. Toivottavasti ei olisi hetken huumaa vaan leikkinurkkaus auttaisi pitämään lelut kurissa :)

 Vieläkö muut noin 2-vuotiaat uhmailee? Tai onko jo uhman selättäneiden vanhemmilla jakaa muille hyväksi havaittuja neuvoja?

Syksy on jo ovella

 Vielä voi ulkona viilettää lyhythihaisissa, mutta syksy on selvästi jo ovella. Haikeaa, mutta toisaalta on syksylläkin kaunista! Pojatkin jo odottavat kovasti pellolle syystöihin tulevia koneita.

 Ennemmin kuitenkin vielä nauttisin kesästä ja sen herkuista!

 Vaan eihän syksylle mitään voi! Syksyn tullessa täytyy vain sanoa kesälle hyvästit ja alkaa nauttimaan uudesta vuodenajasta.

 Sitä ennen ehdimme kuitenkin vielä ihmettelemään ötököitä ja ehkä vielä viikonloppuna voisi uimaankin päästä?

 Mitähän kivaa se syksy tullessaan tuokaan? Vielä ei ole tiedossa mitään hurjan kivoja juttuja, mutta elämällä on onneksi joskus tapana yllättääkin. Iloa saa myös arjen pienistä jutuista eli mitään huippua ei aina tarvitse odottaakaan.

 Mistä te olette viime aikoina iloinneet tai mitä odotuksia on syksylle? Itselle ainakin on ollut huippujuttu Onnin 2-vuotiskuvaus viimeisenä hellepäivänä luonnonhelmassa ja myös pojan neuvolakäynti tuotti hyvän mielen. Aurinko on kasvattanut hienosti meidän lilliputtiakin!

Joskus sattuu ja tapahtuu kaikesta huolimatta

 Olen tarkka lasten turvallisuudesta. En hysteerisesti kiellä lapsia tekemästä sitä, tätä tai tuota vaan annan heidän, jopa kannustaen, elää ja kokeilla rajojaan mikäli näen sen turvalliseksi. Astianpesukonetabletitkin ovat ihan helpossa paikassa, koska luotan valistukseen. Sen sijaan meillä on mm. pistorasiat suojattu, terävät esineet piilotettu, lääkkeet yms. lasten ulottumattomissa ja elinympäristöstä karsittu riskitekijät lukuun ottamatta olohuoneen pöytää, jonka kulmat ovat vetäneet jokaista lastamme liiankin tehokkaasti puoleensa.

 Ulkona ei pyöräillä edes pihalla ilman kypärää. Kypäräpakko koskee myös isompia lapsia muilla kulkupeleillä, joissa vauhti ja sitä myöten kaatumisriski nousee selvästi. Ellei kypärä kiinnosta, ei myöskään kulkupelit liiku. Pienimmäinen menee potkupyörällä vielä melko hiljaa ja jalat tukevasti maassa, mutta kypärään olemme totutelleet silti. Autossa istutaan omissa istuimissa nätisti vöissä tai jäädään kyydistä pois. Onnin on tällä hetkellä tätä hyvin vaikea uskoa, mutta bussipysäkille autosta nostaminen tehoaa lähes aina. Mökillä taas lapset ovat jatkuvasti sovitusti aikuisen silmän alla ja laiturille ei esim. kalaan mennessä uimataidottomilla ole asiaa ilman pelastusliivejä.

  Lapsille on pienestä pitäen opetettu ikätasoisesti toimimista hätätilanteessa. Eihän sitä koskaan tiedä jos esim. itselleni sattuisikin jotain käymään miehen ollessa töissä! Molempien vanhempien puhelimesta taas löytyy myös kaiken varalta tallennettuna myrkytystietokeskuksen numero. Vaikka periaatteessa kaiken pitäisi olla turvallista, ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Siitä saimme muistutuksen taas tällä viikolla.

 Olin lasten kanssa tulossa asioilta. Kesken reissun alkoi migreeni uhkaavasti täysin yllättäen iskeä päälle ja otin särkylääkettä. Se kulkee laukun vetoketjullisessa sivutakussa aina varuilta mukana, laukku on aina kiinni ja korkealla naulakossa. Tällä kertaa tullessamme kotiin Tellu kantoi oma-aloitteisesti laukkuni sisälle. Painuin pienimmän kanssa pimeään makuuhuoneeseen ja hetken päästä tajusin pojan olevan poissa. Oli liian hiljaista, joten nousin katsomaan tilannetta. Isommat lapset piirtelivät keittiössä ja pienin istui rattaissaan laukkuni kanssa. Viidessä minuutissa hän oli löytänyt Burana-laatikon, avannut sen ja saanut yhden lääkkeen suuhunsakin.

 Olen oppinut toimimaan hätätilanteissa vaistomaisesti, joten nytkään en säikähtänyt yhtään. Nostin Onnin rattaista, otin lääkkeet ja tutkin monta puuttui. Migreenin jyskyttäessä muisti ei ollut ihan terässään, mutta tiesin imeskellyn lisäksi korkeintaan yhden puuttuvan. Marssin makuuhuoneeseen ja soitin myrkytystietokeskukseen. Loppupäivän Onnille koitti juomispäivä ja saimme harjoitella sitä kautta potalle ehtimistä urakalla.

 Jälkikäteen mietin miten olisin voinut toimia toisin? Miten olisin voinut ehkäistä tapahtuneen? Kokemuksesta tiedän, että jos särkylääkkeen laittaisi vasta lähtiessä laukkuun, saattaisi se joskus etenkin kiireessä unohtua ja kotimatka vaikeutua. Kotelo oli laukun turvallisimmassa paikassa ja käskin Tellun nostaa laukun naulakkoon ja katsoa Onnin perään eli ainut vaihtoehto olisi ollut kantaa laukku itse tai tarkistaa tytön tottelevaisuus.

  Muistakaahan siis että vaikka olisi kuinka varovainen, voi lasten kanssa sattua ja tapahtua! Se ei ole huonon vanhemmuuden merkki sillä jokainen meistä, niin lapsista kuin aikuisistakin, on erehtyväinen. Jos vahinko sattuu, silloin toimitaan ja tarvittaessa pyydetään apua. Neuvon pyytämistä tällaisissakaan tapauksissa ei kannata hävetä. Tuskin meidän Onnikaan ainut on, joka on vastaavaa tehnyt. Myrkytystietokeskuksen nettisivuillakin on laajasti ohjeita ja neuvoja, mutta soittamalla saa varmasti nopeammin varmuuden.

Pyörremyrsky

 Muistan todella selvästi vieläkin kuinka istuin yhdeksännen luokan keväällä bussissa matkalla naapurikaupunkiin. Katselin ikkunasta ulos auringon paistaessa ja radiosta alkoi soimaan Suburban Triben First spring day. Minut valtasi jännä helpotuksen tunne ja mielessäni huusin: Minä selvisin, minä elän!

 Viikonloppuna ystäväperheemme oli vieraanamme. Siinä ulkona varjoisalla terassilla nautimme kaukkukahveista sekä hellepäivästä ja jutustelimme mukavia. Kesken jutustelun vaivuin omiin mietteisiini ja siinä läheisiä ympärilläni katsellessani tuo jännä tunne valtasi minut taas. Minä selvisin tästäkin ja elän yhä!

Ei meillä vielä kunnolla nukuta, mutta pahin on (ainakin toivottavasti) takana. Siinä terassilla istuskellessamme tajusin, kuinka se vanha minä on hiljalleen taas löytymässä. Se, joka rakastaa leipomista eikä leivo vain pakosta. Se, jolla on miljoona projektia kotiin, lapsille ja muuten vain suunnitteilla. Se, joka jaksaa taas itsekin aktiivisesti kysellä ystäviltään mitä kuuluu.Tuon kaiken tajuaminen antoi vielä entisestään lisää virtaa ja nyt täällä on pyörinyt oikea puhuri!

 Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet raskaat ja opettaneet niin paljon. En vielä uskalla luottaa tämän olevan pysyvää. Paluu vanhaan voi tapahtua nopeammin kuin aiemmin. Senkin vuoksi olen ollut itselleni armollinen. Tekemättömien töiden ja suunnitelmien lista saa kasvaa. Kaikki tehdään tästä eteenkin päin vain omien voimien mukaan. Maailma ei yhä edelleenkään kaadu jos jotain jää tekemättä. Tällä hetkellä olo on järkyttävästä väsymyksestä huolimatta kuitenkin aivan mahtava, joten antaa pyörremyrskyn nyt pyöriä ;)

  Onnellista alkanutta viikkoa kaikille!

Aamun pikainen alevinkki: Racoon -70%

 Oletteko huomanneet, että Racoonin verkkokaupassa on kevään tuotteet jopa 70% alella? Meille ei nyt mitään sopivaa löytynyt, mutta kannattaa käydä katsomassa! Nyt tuolta alesta saisi syksyksi esim. pienille sadehaalareita vain noin 12€:lla. Koot tosin tuntuvat olevan jo vähissä.

Ale kestää enää vain tämän viikon ja siihen pääset tästä.

Rentoa menoa hellepäivänä

 Tänään aamupäivän juoksemisen jälkeen päätettiin ottaa rennosti. Levitettiin takapihalle viltti, tehtiin minttujuomaa kannuun ja maattiin ihmettelemässä lähes pilvetöntä taivasta.

 Onni ei malttanut kauaa maata vaan hän hyppäsi pyöränsä selkään. Tällä kertaa pyörä oli paloauto, jolla pieni mies kiisi piipaapiipaa-kuuluen hälytyksestä toiseen.

Vielä löytyy pihalta kukkiakin. Rakastaako vaiko eikö rakasta oli päivän suuri pulma. Kuka lienee arvottelun kohde ollut? Sitä Pikkutäry ei suostunut paljastamaan. Vielä pitäisi itseni jaksaa kerätä loput marjat pensaista, mutta silmäluomet menevät väkisin kiinni. Josko ottaisinkin uima-altaassa polskivat lapset avuksi niin olisi vähemmän kerättävää marjojen eksyessä ämpärin sijasta pieniin suihin :D

Onkos muualla päästy nauttimaan helteistä?

Äiti, mä sain postia!

 Huh, arki on tuonut tullessaan taas kiireen. Tai ei kiire suoranaisesti arkeen paluuseen liity, mutta asiat ovat vain kasautuneet loman jälkeiseen aikaan. Onneksi näitä pakollisia menoja on yleensä harvakseltaan ja nytkin kyllä olemme ehtineet nauttia lämmöstä käymällä koko perheen voimin metsäretkellä.

 Pikkutäry taas oli tänään varsin iloinen postia hakiessaan. Hän oli saanut ihan omaa postia! Postia lukiessani pojan ilme kyllä vakavoitui hyvin nopeasti. Kyseessä oli kielimatkojen esite 10 ikävuodesta ylöspäin. Poikarukka luuli, että hänen kielensä laitetaan matkaan :D Melkoisen ajoissa nykyään pitää ilmeisesti nuo kielimatkatkin varata jos 5-vuotiaalle tarjotaan nopean varaajan etuja ja vielä toiset mokomat menee ennen kuin poika on edes sopivan ikäinen.

 Kunhan tämä lentäminen tästä taas helpottaa niin palaan järkevämmillä jutuilla. Jos tällä päällä nyt yhtään tämän järkevämpää irti saa. Siihen asti nauttikaahan lämpöisistä elokuun päivistä ja luonnon ihmeistä!

Tellun kuumailmapallo

 Pari viikkoa sitten kerroin isompien lomalaisten aloittaneen kuumailmapalloprojektia. Eilen Tellun pallon ollessa lennolla tajusin, etten ole valmista työtä täällä näyttänytkään. Harmittavasti askartelulaatikon silkkipaperit olivat vähissä ja Tellu joutui tyytymään oranssiin. Pienet huimapäät eivät tästä väristä kuitenkaan välittäneet, kun nauttivat maisemista kuumailmapallolennolla :)

 Tämä pallo on siis tehty valkoisista selluarkeista, joten Tellu pystyi päällystämään silkkipaperilla ilman maalausta. Sanomalehdellä tehden suosittelen pohjamaalausta. Koriksi päätyi kaapin perälle jäänyt kertiskuppi ja narut Tellu viritteli ihan neulalla pujottelemalla.

 Seuraavaksi tyttö kuulemma aikoo kokeilla vaaleampaa palloa, jonka sisälle hän yrittää saada vieläpä valot. Kieltämättä aika hauska idea lastenhuoneeseen, vai mitä sanotte!?

Mystinen lahjakassi

 Onnin syntyessä Pikkutäry pettyi kovasti, sillä hän olisi halunnut pikkusiskon eikä leikkejä sotkevaa pikkuveljeä. Ihan kuin ne siskot eivät leikkejä sotkisi :D Hyvin pian Onnin syntymän jälkeen Pikkutärystä kuoriutui kuitenkin todella huolehtivainen ja auttavainen isoveli. Toki Onni saa osakseen kiukkuakin ja pojat ottavat mittaa toisistaan, mutta Pikkutäryllä on hyvin usein huoli Onnin voinnista.

 Onnista Pikkutäry onkin maailman paras isoveli, jonka kanssa on kivaa leikkimisen lisäksi höpötellä hassuja, painia, halia jne. Aamulla ensimmäiseksi Onni kysyy veljensä perään ja illalla uni ei kunnolla tule ellei veli ole iltahalia antanut.

 Hieman ennen Onnin synttäreitä, Pikkutäry tahtoi kiivaasti kauppaan ilman ärsyttävää pikkuveljeään. Ihmettelin asiaa suuresti, mutta mummo saikin kuulla salaisuuden. Yhteistyössä mummon kanssa Pikkutäryn kauppareissu onnistuikin. Poika oli käynyt ostamassa ihan itse rakkaalle pikkuveljelleen syntymäpäivälahjan. Valkoinen lahjapussi piti piilottaa paikkaan, jonne Onni ei varmasti pääse yllätystä pilaamaan. Vietiin se sitten Pikkutäryn toiveesta auton takapaksiin. Onnin syntymäpäivänä paketista kuoriutui omat työkalut ettei aina tarvitse pienen Pikkutäryn omia lainailla. Aika suloista sanoisin ♥

Kaksin

 Arki on taas lähtenyt käyntiin ja se tarkoittaa kaksi kertaa viikossa myös Onnille kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa. Pojan orpoa oloa torjuakseni, ollaan nämä ensimmäiset päivät tehty kaikkea mistä poika hurjasti tykkää.

 Metsätiellä kävellessä aikaa kuluu. Välillä täytyy pysähtyä nauttimaan mustikoista tai keräämään aarteita; käpyjä, lehtiä, kiviä ja etenkin keppejä.

 Evääthän pitää toki mukaan saada. Yleensä nautimme ne kiven päällä istuskellen, mutta aina ei malta istua.

 Onnin pieni kori kulkee myös usein mukana. Täytyyhän sitä mustikkaa kotiinkin saada aamu- tai iltapalan sekaan laitettavaksi! Hyvin usein myös korin sisältö tippuu jo matkan varrelle tai katoaa suuhun ennen kotipihaan ehtimistä :)

 Mitähän sitä ensi viikolla kahdestaan tehdäänkään? Liiman kulutusta ja pullan leipomista on mielessä, mutta vasta sadesäiden saapuessa. Nautitaan vielä näistä ihanista ilmoista, kun niitä on :)

Me&i:n uutuudet

 Tänään päivällä migreenin uhkaavasti iskiessä kävin kurkkimassa me&i:n uusimman malliston kuvia. Mitään suurta rakkautta ensi silmäyksellä ei syttynyt eikä siten minun tarvinnut harmitella viimekausien luottomyyjän keväistä lopettamista. Tellu oli kanssani katselemassa kuvia ja totesi haikeana ettei taida enää näitä vaatteita tarvita. Tyttö ei varmaan muista aikaa jolloin uusimmasta mallistosta ei olisi hänelle mitään kotiutunut eli taas yksi esimerkki lapsen kasvamisesta ja vaatemaun muuttumisesta.  Jos taas pojilta kysyisi, muutama mieluinen vaate varmaan löytyisi.

  Nuo harmaat pupu-housut olisivat varmasti Onnin mieleen. Hän kun rakastaa eläimiä. Myös bodyn kuvituksesta poika siis varmasti tykkäisi, mutta pottailun myötä sellaisille ei meillä enää niin paljon käyttöä ole. Pikkutäry tykkää hurjasti dinosauruksista, mutta epäilen, ettei tuo vihreä väri välttämättä miellyttäisi.

 Naisten mallistosta ihastuin tuohon harmaaseen neuletakkiin. Muuten tuli kuvia katsellessa kuitenkin mieleen että missäs ne loput kivat jutut on. Aikaisemmista mallistoista olen lähinnä kotiuttanut housuja, joten niitä voin kyllä suositella!

 Mitäs te tykkäätte näistä uutuuksista?

Merimaailma Sea Life ja Linnanmäki

 Maanantaina ajeltiin päiväksi kohti Helsinkiä. Tarkoitus oli mennä aluksi pelkästään Linnanmäelle, mutta Pikkutäryn kuljettua koko kesän Lapsimessuilta saatu merimaailman esite kourassaan, päätimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kauniina päivänä Linnanmäen parkkipaikka täyttyikin hurjaa vauhtia ja päivän kuumin hetki oli hyvä viettää merimaailman viileydessä.

 Sea Life oli kyllä käymisen arvoinen kohde ja lapset tykkäsivät paikasta kovasti! Onnikin oli ihan haltioissaan ja Tellu imi innoissaan lisää tietoa itseensä.

 Lapsista oli mukavaa nähdä miltä elokuvan Nemo kala ihan oikeastikin näyttää ja millaisia katkaravut oikeasti ovatkaan. Myös tutut ahvenet aiheuttivat muutaman huokaisun. Tuon kokoisia kun mökiltäkin saisi!

 Merimaailman henkilökunta myös ihanasti pysähtyi kertomaan lapsille lisää ja lapset pääsivät myös koskettamaan mm. hain tyhjää munaa. Pikkutärystä hai oli kaikista paras, vaikka se hänen mielestä kovin pieni olikin. Myös mustekala jäi lapsien mieleen.

 Lumoavan ihana paikka, jossa viihdyimme myös me aikuiset. Helteisellä säällä on mukavan viileä kohde, mutta tuo varmasti kaivattua piristystä talven synkkyyteenkin. Suosittelemme siis vierailemaan!

 Linnanmäen puolella vilinää riitti. Onnikin ihmeissään hoki: On paljon ihmitii. Laitteisiin lapset joutuivat jonottamaan tuskastuttavan kauan, mutta iltaa kohden myös ihanan kiltisti muiden hauskuutta seurannut Onni pääsi muutamaan maksuttomaan laitteeseen huvittelemaan.

 Tellu olisi tahtonut käydä kaikki hurjat laitteet läpi, mutta ei jostain kumman syystä saanut vanhemmistaan seuraa eikä yksin jonottaminenkaan tytön mieleen ollut. Kunnon vanha vuoristorata oli kuulemma kuitenkin ehkä se paras.

 Päivä meni liian nopeasti hauskuudesta nauttien. Kotiin lähdettiin ajelemaan vasta vähän ennen sulkeutumisaikaa ja silti osa laitteista jäi vielä käymättä ja moneen olisi pitänyt päästä vielä uudestaankin.

Tuli meille myös yksi perheenjäsen lisää. Tykkimäeltä Tellu voitti itselleen tuolin ja nyt Linnanmäeltä Pikkutäry onnistui nappamaan mahtavan ison Minionin.

 Tämä uusi kaveri päätyi tietysti myöhään kotiutuessamme ensimmäiseksi yöksi Pikkutäryn unikaveriksi ja on kuulemma paras pehmo ikinä. Onni sai oman pienemmän versionsa ja hieman kateellisena katseli isoveljen omaa valtavaa Minionia.

 Tästäkin reissusta riittää lapsilla kavereille ja sukulaisille kerrottavaa. Aluksi meitä vanhempia hirvitti jo pelkkiin pysäköintiin ja pääsymaksuihin kulunut summa, mutta lasten ilmeitä ja iloa seuratessamme totesimme kaiken olevan niiden arvoisia :) Suurimmaksi harmitukseksi jäikin juuri ennen kotiin lähtöä namikaupan kassalle unohtunut vanhempien lakupussi. Lasten tikkarit jostain syystä kyllä tarttui mukaan, mutta miten ihmeessä me pystyimme isom lakupussin unohtamaan? Toista kertaa ei ehkä sitäkään virhettä tule tehtyä ;)

Hei, hei loma!

Viimeistä lomapäivää viedään ennen arkeen palaamista ja olo on haikea. Etenkin viimeinen viikko on ollut aivan mahtavan hauska koko perheen puuhaillessa kaikkea mukavaa yhdessä. Tuntuu kuin loma loppuisi kesken ja aikaisemmin kouluun sekä kerhoon kaipailleet lapsetkin kyselevät, eikö loma voisi vielä vähän jatkua.

  Tässä muistoksi pimeneviin iltoihin viimeisen lomaviikonlopun hauskoja mökkipuuhia.

 Syötiin paljon jätskiä! Näitä hiekkatötteröitä kului satoja, mutta herkuteltiin toki ihan oikeallakin.

 Tutustuttiin uusiin mökkinaapureihimme, jotka tulivat tervehtimään. Naapureita oli yhteensä seitsemän eikä ne pelänneet meitä yhtään. Pullaa ja leipää olisivat tarjoiluksi tahtoneet, mutta herkut menivät Onnin suuhun.

  Ukkoskuuron jälkeen lapset lauloivat kilpaa; 'Etana, etana näytä sarves, onko huomenna poutaa'. Suloisemmalta se kuulosti onnin heleällä äänellä ja pienen ääntämyksellä. Seuraavana päivänä todettiin etanan olleen sään suhteen oikeassa.

 Nautittiin saunan päätteeksi iltapalaa ulkona maisemaa ihaillen.

Ihailtiin rantaterassilta sateenkaaren värittämää maisemaa.

 Onni odotti malttamattomana veneen kyytiin pääsemistä. Voi tuska kuinka odottavan aika olikaan pitkä!

 Onnin odotus kuitenkin palkittiin! Poika tosin joutui kateellisena katsomaan naapureiden menoa moottoriveneellä ja tyytymään itse isimoottorin kyytiin.

 Tottahan toki me myös uitiin paljon! Onnikin uskaltautui veteen, kun menomatkalla lisää janojuomaa hakiessani löysin kassajonossa alekorista vitosella näin mahtavan menopelin. Tällä kiidettiin myös ilmojen halki rannan terassilla.

 Huomenna aamulla alkaa taas arki aikatauluineen, mutta onneksi säät suosivat vielä. Ehtii sitä illallakin vielä kesästä nauttimaan :)

 Vieläkö te saatte jatkaa lomaa ja kesäsäästä nauttimista, vai onko muillakin jo paluu arkeen edessä?

Kirjavinkki vauvoille

 Palailtiin illalla kotiin mökiltä ja ennen huomista Helsingin reissua päätin tulla pikaisesti jakamaan teille kivan vauvoille sopivan kirjavinkin. Täällä kerroin meidän Vauva-arjen pelastajista ja siellä kolmantena kohtana oli Onni ja Ilonan katselukortit. Aivan kuin noissa korteissa olisi ollut taikaa! Jottei meidän olisi tarvinnut turhaan hoitopöydällä kökkiä, yritin etsiä epätoivoisesti vauvoille suunnattua Lits läts lätäkkö!-kirjaa. Painos oli loppuunmyyty, enkä yhtään ihmettele miksi.

Nyt tuosta kirjasta olisi saatavilla uusi painos! Onni ja Ilona-verkkokaupasta saa lisäksi 15.8 asti  20% alennuksen koodilla KIRJA

Lits läts lätäkkö! on siis tehty vauvojen katseen kehityksen huomioiden ja siinä on joka sivulla kuvaan sopiva loru. Meillä luetaan toisinaan yhä tätä kirjaa sillä lorun lisäksi sivuilta löytyy jännittäviä yksityiskohtia, joita meidän Onni rakastaa. Me hankittiinkin tämä kirja ja muutama katselukortti vauvalahjaksi. Toivottavasti lahjan saaja tykkää niistä yhtä paljon kuin mekin!

Sovituksessa Pikkutäryn Pico

 Pikkutäry on tähän asti rakastanut punaista. Mikäli pojalta on kysynyt, on kaiken pitänyt olla punaista ja pahimpaan aikaan eivät muut värit ole edes suosiolla kelvanneet. Pojalle oli toiveissa oma Pico, mutta mietin tuota punaisen sävyä. Se kun on enemmän oranssiin taittuva kuin ihan peruspunainen. Lopulta monista paikoista kokojen nopeasti huvetessa, päätin kuitenkin ostaa takin ainakin sovitettavaksi.

 Takin saavuttua Pikkutäry ei todellakaan tälle lämmennyt. Poika ei suostunut edes sovittamaan. Olin jo palauttamassa takkia tai vaihtamassa tummansiniseen, mutta siitäkös poika suuttui. Muutaman päivän siis väriä sulateltuaan, Pikkutäry otti takin omakseen.

  Lähes hellesää ei ole ihanteellisin sovituskuville, mutta pienellä jätskilahjonnalla saatiin sentään edes jonkinlaiset kuvat napsittua :) Takki on kokoa 116/122 ja tämän pitäisi mennä ensi vuonnakin. Itse olisin nyt ehkä kuitenkin sen tummansinisen kannalla (ja Onnille samanlainen kansa), mutta pääasia jos takin käyttäjä sitä rakastaa.

Usvasta onneen

 Jos minun nyt pitäisi kertoa mitä viimeisen kahden vuoden aikana on tapahtunut, en osaisi vastata. Tiedän kyllä vuoden aikojen kulun ja juhlapäivät, mutta niitäkään en muista. En muista edes mitä viime viikolla tapahtui saati milloin pienin oppi kävelemään tai ylipäätään mitään muutakaan hänen kehityksestään.

 Muistan kahden vuoden takaa erittäin elävästi sen tunteen ettei kaikki ole kunnossa. Ilman tuota pakottavaa tunnetta ja hieman huijaamalla näytille hakeutumista viimeiset kaksi vuotta olisivat voineet olla entistä sumuisempia. Moni asia näinä kahtena vuotena on kasvattanut minua ihmisenä. Sumussa kulkemisesta johtuva muistamattomuus harmittaa kyllä suuresti, mutta samalla iloitsen siitä mitä meillä on. Iloitsen niistä pienistä hyvistä hetkistä ja ennen kaikkea rakkaasta 2-vuotiaastani, joka ei missään vaiheessa ole ollut mikään itsestäänselvyys.

 Sankan sumun seasta olemme löytäneet 2-vuotiaan hurmurin ♥ Pojan oireet eivät vieläkään ole mitenkään helpottaneet ja päiväunillakin itkuhälytin on osoittautunut näin kesäaikaan tarpeettomaksi. Kun ulkoa kuuluva rohina on loppu, on poikakin herännyt. Hereillä ollessaan pieni kuitenkin voi hyvin ja sanoillaan sekä touhuillaan auttaa meitä jaksamaan huonoimpien hetkien yli. Kaikki pienen tekeminen on niin aitoa ja hentoinen nauru niin ihanaa. Meidän rakas aurinkoinen ♥

 Olen myös pitkään miettinyt millä nimellä pienintä täällä blogissa kutsuisin. Onhan hän vielä pieni ja meidän pienin, mutta 2-vuotias itse on jo vahvasti sitä mieltä, ettei ole enää pieni vaan ito pooka. Pienintä katsellessa ja ajatellessa mieleeni tulee aina vain yksi sana; onni. Viime yönä joka paikan vallannutta usvaa katsellessani sen sitten päätin; pienin on tästä lähtien täällä blogissa nimensä veroisesti Onni ♥