30. maaliskuuta 2015

Kukka-askartelu ja Tellun ongelma

 Räntäsateisena päivänä kaivattiin tuulahdus kevättä ja päätettiinkin lasten kanssa askarrella koristeeksi roikkuvia kukkasia paperirullasta. Näiden tekeminen on helppoa ja kukkasista saa erinäköisiä vaihtelemalla suikaleiden määrää. Koska meillä oli vain pari tyhjää rullaa, Tellu päätti koota kukat kuudesta lehdestä.
 Ensin paperirullasta leikataan suikaleita ja maalataan ne. Leikkaaminen sujuu helpommin jos rullaa taittaa jo tässä vaiheessa.
 Maalin kuivumisen jälkeen liimataan osat yhteen. Tellu tosin päätti käyttää kaksipuolista teippiä, jolla osat saikin hyvin pysymään yhdessä ja kokoaminen sujui tytöltä helpommin.

 Askartelemisen jälkeen pääsi äiti hieman näpertelemään. Tellu valitti kipua korvalehdessä. Enpä yhtään ihmettele jos on huonolle tuntunut sillä melkoisen sumpun tyttö onkin saanut aikaan korviksen väliin!

 Onko joku muu törmännyt vastaavaan ongelmaan vai onko tämä taas meidän tuurilla tapahtuvaa? Itse olen kyllä kuullut ja todennutkin kuinka korvakorujen tapit tai koko koru on hukkunut, mutta tällaiseen en olekaan aikaisemmin törmännyt. Tuli taas opittua uutta ja todettua ettei roikkuvat korvakorut tosiaankaan ole vielä tytön juttu. Kunhan Tellu nyt oppisi ensin elämään näiden nappienkin kanssa :)

2 kommenttia:

  1. Oho, mikä korvissolmu!

    Tänään posti toi ei suinkaan lohdutus- vaan ehdottomasti ilahdutuspalkinnon! Kiitos! Erityisesti eräs muumi- ja pupufani riemastui valtavasti. :D Todella ihanan paketin olitte koonneet, kiitos siitä teille kaikille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos paketti oli teille mieleinen ja pääsi perille uudesta postitustavastani huolimatta! Kyllä meidän pieni Muumi-fani siis oikein tiesi :)

      Poista