Millainen äiti olen?

 Sain Emoselta Tipulassa- blogista mielenkiintoisen haasteen, jossa pohditaan omaa äitiyttä vastaamalla kysymyksiin ja pistetään haaste lopuksi eteenpäin. Olikin varsin mukavaa ja haastavaa pohtia millainen äiti oikeasti olenkaan.

Minkälainen äiti olet?
 Olen rakastava ja lapsiarjesta suuresti nauttiva äiti. Haluan olla läsnä lasten ollessa pieniä ja tukea heidän kasvuaan sekä kehitystään. Pyrin tarjoamaan lapsille erilaisia elämyksiä ja mahdollisuuksia löytää omat vahvuutensa.

 Yritän välttää turhia kieltoja, mutta tämä ei tarkoita etteikö meillä sääntöjä olisi. Tämän todistaa Tellun eskarissa tekemä äitienpäiväkortti, jonka ainut lause kuului: Äiti on ankara. Meillä saa kuitenkin esim. hyppiä ja kiipeillä sisällä kunhan sen tekee keittiön ulkopuolella itseään ja muita vaarantamatta.

 Vaikka lapset ovatkin minulle kaikki kaikessa, kaipaan toki joskus omaa rauhaakin ja koen hetkiä jolloin haluaisin olla jossakin aivan muualla. Aina ei vaan jaksa pukea epätoivoisesti pomppivaa pientä pusujussia, kieltää miljoonatta kertaa peräkkäin samasta asiasta, valvoa yöstä toiseen huutavan lapsen kanssa tai siivota älyttömien päähänpistojen sotkuja. Mielestäni kuitenkin nämäkin tunteet kuuluvat äitiyteen.  

Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
 Minun ei koskaan pitänyt viihtyä vuosikausia kotona pelkästään lasten kanssa. Ajattelin ettei minusta olisi pyörittämään kotiarkea päivästä ja vuodesta toiseen vaan kyllähän omaa uraakin pitäisi luoda ja omaa elämää elää.  

 Ajattelin myös useamman lapsen menevän siinä missä yksi tai kaksikin vaikka todellisuudessa jokainen lapsi kaipaa ja tarvitsee myös sitä kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa.

Mitä luulet että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?
Tiedän kaksikin tapausta, joissa vastavalmistuneet lapsiin erikoistuneet nuoret lähihoitajat ovat lytänneet kasvatustapani täysin. En siis toimi ehkä heille opettettujen mallien mukaan. Enemmän on kuitenkin varmasti ihmisiä, jotka ovat kanssani samoilla linjoilla. Mielestäni maalaisjärjellä pääsee jo pitkälle.

Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
 Minun pitäisi opetella kuuntelemaan lasta vielä enemmän. Päivässä tulee useita hetkiä jolloin lapsi vain puhuu enkä omilta ajatuksiltani kuule. Toki nykyinen unenpuutekin vaikuttaa pääkopan vastaanottavuuteen. Voisin myös opetella entistä paremmin huomioimaan arjen puuhissa lasten erilaiset luonteet sekä unohtamaan ettei pienin ole enää mikään pieni muuten kuin koonsa puolesta.

Mitä teet mielestäsi oikein?
 Annan lapselleni lämpöä ja läheisyyttä, mutta myös mahdollisuuden tutkia maailmaa itsenäisesti. Mielestäni lapset kaipaavat myös turvallisuutta tuovia sääntöjä sekä rutiineja, joista pidänkin tiukasti kiinni.

Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
 En voi sanoa olevani kovinkaan varovainen. Missään tilanteessa en anna lapsen vaarantaa itseään, mutta en myöskään halua rajoittaa liikaa. Lapset saavat kokeilla rajojaan ja uskallustaan valvovan silmän alla. 

 Myös kodin turvallisuudessa luotan enemmän opastukseen. Meillä ei lasten vuoksi ole tehty muita muutoksia kuin suojattu pistorasiat. Tellun ollessa pieni suunnittelimme rappusiin portteja, mutta huomasimme hyvin  nopeasti pärjäävämme ilmankin. Astianpesukoneen aineet yms., hellan nappulat ja kaikki lapsen tasolla oleva ovat lasten saatavilla, mutta heille on ikätasonsa mukaan vähän kerrassaan opetettu ja kerrottu mitä voi ja miksi jotain ei saa tehdä. Uskon siis neuvonnan ja valistuksen olevan parempi vaihtoehto sillä vaarojahan voi olla kodin ulkopuolellakin esim. mummolassa. 

Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?
 Varmasti jokainen lapsi jossakin vaiheessa kokeilee rajojaan myös kaupassa. Periksi antaminen olisi mielestäni suurin virhe. Annan lapselle huomiota hyvällä käytöksellä enkä huutamisella ja tämän he tietävät. Jos lapsi kuitenkin sinne kaupan lattialle huutamaan heittäytyy, kerron napakalla äänensävyllä ettei käytös ole hyväksyttävää ja ettei lapsi huudolla saa mitään. Tämän jälkeen yritän kiinnittää lapsen huomion muualle, mutta ellei mikään auta voimme aivan yhtä hyvin lähteä kaupasta poiskin. 

 Meillä pojat ovat huutaneet naama punasina jo aivan pieninä vauvoina kaupassa. Asioilla oli kuitenkin käytävä, joten olen oppinut olemaan välittämättä muiden paheksuvistakin katseista ja näsäviisaista kommenteista. Myös itku ja kiukku kuuluvat lapsen elämään ja kehitykseen, joten onko se niin ihmeellistä?

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)
 Herkkuja pitää ehdottomasti olla, mutta kohtuudella. Lapsi pärjää hyvin ilmankin kunnes osoittaa itse kiinnostusta. Myös vanhempien esimerkillä voi lapsille opettaa terveellisempiä vaihtoehtoja. 

 Lapsilla on kerran viikossa herkkupäivä, jolloin he saavat itse valita millä herkuttelevat. Pikkutäry ei edes pahemmin tykkää limusta vaan on enemmän mehumiehiä ja muutenkin pähkinät ja kuivahedelmät saattavat olla jopa karkkeja suurempaa herkkua. Hampurilaisateriat yms. ovat hyvin harvinaisia sillä ne eivät lasten lemppareihin lukeudu. Kylässä ja vieraiden käydessä meillä lapset kyllä saavat mehua ja pientä naposteltavaa.

Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
 Tellun arkea rytmittää koulu ja samalla rytmillä menee siinä ohessa pojatkin. Mitään kellon tarkkaa rytmiä meillä ei ole, vaikka ruoka-ajat pyrimmekin pitämään suunnilleen samoissa ajoissa. 

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi?
 Toivoisin lasten arvostavan lapsuuttaan, kokevan sen turvalliseksi ja tulleensa kohdeltua tasavertaisina. Jos lapset ajattelevat aikuisina lapsuutensa olleen onnellinen, olen ainakin jossakin määrin onnistunut.

Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
 En mitään! Teen lähes kaiken päinvastoin ja toivonkin omien lasteni saavan turvallisen ja hyvän lapsuuden.

Ulkoiletteko päivittäin?
 Kyllä ulkoilemme säällä kuin säällä, mutta kesto vaihtelee sään ja vuodenajan mukaan. Pyrkimyksenä on kuitenkin liikkua ulkona monipuolisesti kaksi kertaa päivässä. Tämän lisäksi pienin nukkuu ulkona myös päiväunensa.

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
 Lapset saavat katsoa enintään kaksi tuntia lastenohjelmia ja usein eivät malta istua tv:n ääressä niinkään kauaa. Tablettia yms. laitteita meillä ei lapset käytä. Tellu saa toisinaan olla hetken tietokoneella toisen vanhemman ollessa lähettyvillä. Sairaana ollessa ja isovanhemmilla nämä säännöt eivät päde.

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
 En juurikaan peittele tunteitani vaan näytän ilot ja surut, rakkauden ja kiukun. Yritän näyttää lapsille kaikkien tunteiden olevan sallittu kunhan ne pysyvät hallinnassa. Itkeä saa jos on surullinen ja väsyneenä jopa äiti on joskus kiukkuinen, mutta kiukkua ei saa purkaa muihin. Pyrin siis selittämään lapselle niin omiani kuin lapsenkin tunteita. 


  Lopuksi olisi aika haastaa ihmisiä vastailemaan näihin kysymyksiin. Toivoisinkin saavani lukea Amalian ajatuksia. Lisäksi olisi mukavaa lukea jonkun nuoren äidin vastauksia äitiydestä. Löytyykö teissä lukijoissa ketään nuorta, joka haluaisi ottaa haasteen vastaan? Toki myös muut saavat napata tästä haasteen itselleen!