2. marraskuuta 2015

Niin maanantai

 Tässä on jo viikonloppua ikävä! Tiedätte varmasti tunteen kun mistään ei tule mitään? Aamulla ei jaksa nousta ja sitten kaikki meneekin pieleen iltaan asti. Tänään piti kirjoitella jostain aivan muusta, mutta kamera oli hukan tiellä eikä nyt vaan jaksa enää keskittyä.

 Kaikki alkoi aamulla herätyskellosta. Kerrankin Onni nukkui jopa yli kahdeksaan ja itse jouduin nousemaan aivan liian aikaisin. Koitin ajatella positiivisesti ettei sentään ihan pilkkopimeää ole ja päivä lähtikin käyntiin ihan mukavasti. Tellun pukiessa ulkovaatteita huomasin hänen uusien housujen olevan takaa sauman kohdalta revenneet. Tytön pinna paloi täydellisen kouluasun mennessä piloille ja bussille sai taas kerran juosta. Aamulenkin jälkeen menin herättämään sovitusti miestä, joka olikin jo herännyt ja päättänyt pelästyttää minut. Suunnitelma onnistui täydellisesti miehen kynnen osuessa keskelle silmääni.
 Pojan kontrollikäynnillä sairaalalla ystävällinen hoitaja katsoi samalla silmääni ja lopulta parin mutkan kautta pääsin kotiin resepti kourassa. Mielessäni pohdin, mikähän se kolmas juttu tälle päivälle onkaan? Kuinka ikävää on vielä tulossa? Ruokaa laittaessa sitten ihmettelin jääkaapin lämpötilaa ja nyt ilmeisesti se onkin 10 vuoden palveluksen jälkeen hajoamispisteessä. Onneksi meillä on pieni varakaappi olemassa!

 Tämä ikävyyksien maanantai on pian historiaa ja onneksi nyt ei mitään vakavampaa käynyt! Silmän pitäisi pian parantua ja jääkaapinkaan kanssa emme pulaan joudu. Inhottaahan se tietysti on ellei sitä pysty korjaamaan, mutta elämässä nyt vaan on tällaisia päiviä. Huomenna toivottavasti kaikki on taas paljon paremmin ja onhan tässäkin päivässä ollut paljon hyviäkin asioita; kiltit lapset, hurjat merirosvoleikit, kaunis ja lämmin ilma, hyvää ruokaa ja mies vapaapäivänään pitämässä meistä huolen.

 Parempaa viikonalkua teille muille!

6 kommenttia:

  1. Jos se yhtään lohduttaa niin mulla on ollut vähän samantyyppinen maanantai. Mikään ei oikein lähtenyt käyntiin ja silmät eivät olleet kunnolla auki edes kun pääsin töihin asti. Et silleen.. Joskus pitää olla tällisiakin päiviä, että osaa arvostaa niitä hyviä.. :) Hihii.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttaahan tuo, vaikka nämä huonotkin päivät elämään kuuluvat. Itselläni on yleensä tapana ottaa nämä ihan huumorilla, mutta tarpeeksi väsyneenä ei vaan jaksa huumoria repiä. Onneksi seuraava päivä on yleensä taas parempi :)

      Poista
  2. Oi mikä ihana pieni siinä kuvassa! ♥ Mä niin tiedän nuo päivät. Silloin tekisi mieli painua suoraan nukkumaan ja aloittaa seuraavana aamuna alusta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkisitpä tämän valloittavan hurmurin edestä!

      Kun voisikin nukkua aina huonojen päivien ylitse! Tai edes nukkua joskus niin osa huonoista päivistä katoaisi jo sillä. Toisaalta itseppä kuppaan täällä ja odotan kahvinkeittimen heräämistä. Meillä siis rohistaan taas.

      Poista
  3. Voi itku! Niin tuttua..! Miten kävi jääkaapin kanssa? Meillä ukkonen hajotti jääkaapin pojan synttäreillä helteellä muutama vuosi sitten. Kakut ja kaikki kaapissa. Vakuutus korvasi ja saatiin uusi tilalle, mut meni 3vk :D Onneks oli jääkaappi mitä lainata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan joudutaan uusi ostamaan. Yks tuttu, joka on joskus työkseen korjannut koneita lupas vielä asiaa selvitellä, mutta 10 vuotta vanha kone alkaa tänä päivänä olla sen ikäinen, ettei tiedä milloin hajoaa jotain muuta.

      Poista