5. marraskuuta 2015

Taikahiekan monet ohjeet

 Kesän vaihduttua syksyyn on viime vuoden blogijoulukalenterin taikahiekka-luukusta tullut yksi blogin eniten luetuimmista. Luukun löydät tästä. Viime joulukuussa maa ei ollut enää sula toisin kuin nyt. Päätinkin tehdä aiheesta uuden postauksen ennen maan jäätymistä. Tässä siis taikahiekkaa kahdella uudella ohjeella, joista toinen sopii erityisesti perheen pienemmille.
 Ensin ohje, jossa mukana on sitä ihka oikeaa hiekkaakin. Tähän taikahiekkaan tarvitset
4 osaa leikkihiekkaa
2 osaa maissitärkkelystä
1 osa vettä
halutessasi väriä ja kimalletta. 
 Sekoita hiekka ja maissitärkkelys. Lisää vesi (plus väri ja kimalle) vähitellen samalla sekoittaen kunnes rakenne muuttuu muovailtavaksi. Ellei seos muovaudu lisää vettä. Mikäli omassa pihassa ei ole hiekkalaatikkoa tai siinä ei ole leikkihiekkaa (raekoko yleensä 0-4mm), löytyy Kekkilältä hiekkaa pussitettuna 25kg:n pusseihin. Hintaa pusseilla on noin 10€. Huom! tästä taikahiekasta ei ole kuvaa sillä meidän hiekkalaatikko juuri tyhjennettiin uudistamista ja uutta hiekkaa varten.
 Toinen ohje on suunnattu pienille, jotka saattavat hiekkaa maistellakin. Se on myös gluteeniton ja vehnätön. Tähän taikinaan tarvitset
 8osaa maissitärkkelystä 
1 osa ruokaöljyä
halutessa elintarvikeväriä
 Sekoita maissitärkkelys ja öljy hyvin. Kaikki elintarvikevärit eivät hyvin sekoitu öljyyn, mutta kuten kuvasta näkyy kyllä niillä tämän hiekan saa värjättyä. Itse en pienille lapsille mielelläni elintarvikeväriä käytä, joten tein pienen kokeilun. Pehmensin pienessä kattilassa hieman karpaloita niin että niistä irtosi väriä ja värjäsin yhden seoksen sillä. Kuvassa tämä karpaloilla värjätty on alin. Toimii siis, eikä tarvitse pelätä suuhun joutumista!

Toivottavasti näistä ohjeista on iloa sateisiin ja pimeneviin päiviin!

2 kommenttia:

  1. En olekaan koskaan kuullut tällaisesta taikahiekasta. Pitää ehdottomasti ottaa "to do"-listalle.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on lapsista kivaa puuhaa etenkin talvella jolloin ei oikeita hiekkakakkuja pääse tekemään :)

      Poista