3. marraskuuta 2015

Kauniita unia

 Päivällä oli hurjan vaikea uskoa, että ollaan jo marraskuun alussa. Auringonpaisteessa lämpömittari näytti huimat 15 astetta, ihanaa! Oltiinkin koko päivä ulkona ja tultiin sisälle vasta päivän vaihtuessa kauniisti illaksi.

Meillä on viime aikoina kaikki lapset olleet hurjan levottomia nukkujia. Viime yönä juuri kun olin saanut itseni pitkälleen, Tellu hoiperteli etsien Pikkutäryä. Tyttö oli herännyt vessahätään kesken unen ja oli hieman sekaisin! Sitten väliin kömpi painajaista nähnyt Pikkutäry, joka hieman myöhemmin näki uutta painajaista sotilaista. Olisikohan jo aiheellista mainita kerhossa asiasta, jos sotaa ihannoivan kaverin kanssa on leikki mennyt överiksi? Aamuyön herätyksestä piti sitten tuttuun tapaan kiinni Onni, joka kyllä vielä nukahti ennen kellon soittoani ja näki painajaista krokotiilista. Päiväunet olisi siis ollut itsellekin tarpeen!
Onni nukkui tänään ulkona päiväunia vaatimattomat 3 tuntia! Tuo päikkäripeitto oli kyllä aivan liikaa ja pojalla oli jopa hiki. Kauhistuttiko teitä tuo päikkäreiden kesto tai kuvassa näkyvä unitutti? Olen usealta saanut huomautteluja, kun annan 2-vuotiaan nukkua päivällä noin pitkään enkä vieroita tutista. En kuitenkaan raaski herättää poikaa, sillä lapsi tarvitsee unta ja yöthän meillä tunnetusti on mitä on. Toki eriasia olisi jos yöunet kärsisivät päikkäreistä, mutta näin meillä ei ole. Onni ei enää myöskään edes joka päivä nuku päikkäreitä sillä ei nykyään nukahda autoon. Tutti taas on vain nukahtaessa suussa ja poika sammuu yleensä oikeasti ihan parissa minuutissa. Parempi siis lienee tutti kuin sormet sillä jotain pojan selvästi pitää imeä?!

  Nyt kuiskaan hiljaa toiveen hyvästä yöstä ja toivotan kaikille kauniita unia!

4 kommenttia:

  1. Meidän nuorin (1 v 9 kk) syö edelleen tuttia kun hän menee yöunille. Päivisin hän tosin on jo ilman. Meidän esikoinen taas ilmoitti että hän on "iso poika" ja jätti itse tutin pois aika lailla tasan 2-vuotiaana.. Minusta näissä asioissa pitää mennä lapsen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Meillä tyttö luopui ihan omasta tahdostaan unitutista noin 2-vuotiaana, mutta Pikkutäryn vieroitin. Ei oikein toiminut sillä tutin sijaan nukahtamiseen tuli avuksi sormet ja unilelut, joista vierottaminen se vasta hankalaa onkin! Nyt päätin siis toimia lapsen mukaan ja uskoisin sen toimivan. Ennen Onni oli aina tutti suussa, mutta nyt vain unille käydessä eikä joka kerta enää silloinkaan :)

      Poista
  2. Millaiset rytmit teillä lapsilla on? Tai siis en todellakaan kysy arvostellakseni vaan mielenkiinnosta, en vaan väsyneenä osaa taas muotoilla oikein :D Kun meillä Mini nukkuu iltapäivästä n. 1h -1,5h. Yöt on hurjan levottomia. herää jokaiseen pieneenkin ääneen ja huutaa about tunnin välein eikä hiljene ilman maitopulloa. Aamulla on sänky ja pikkumies ihan märkiä ja äiti aika väsynyt (ja isikin). Mietin et pitääkö ton unet jättää pois vai kokeilla nukkuuko paremmin jos nukkus aamulla vielä pidempäänki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isommat menee arkisin nukkumaan noin klo 20 ja heräävät siinä seitsemältä. Viikonloppuisin, kun saavat nukkua niin menevät nukkumaan hieman myöhemmin. Onni nukahtaa yöunille klo 19-21 ja aloittaa konsertin ja öisen vaikertamisen normaalisti puolen yön jälkeen. Oireiden ollessa poissa nukkuu läpi yön, oireiden ollessa lievemmät on itse unessa, mutta vaikeroi niin etten itse saa kunnolla nukuttua ja oireiden pahetessa yöherätysten määrä kasvaa suhteessa rohinan voimistumiseen. Meillä siis yöt menisivät varmasti melko hyvin ilman refluksia.

      Poista