7. lokakuuta 2015

Tahdon lumiukon nyt!

 2-vuotias on ihanan kamalassa iässä. On ihanaa seurata lapsen touhuja, keskustella ja kuunnella hassuja juttuja sekä ihmetellä mistä kummasta tuo iso poika onkaan tullut ja minne se äidin pieni vauva on kadonnut. Vähemmän ihanaa onkin päivittäinen tahtojen taistelu, vaikkei Onnilla uhma ole edes uhmaa isompiin lapsiin samassa kehitysvaiheessa verrattuna.
 Tänään Onni tahtoi tehdä lumiukon. Ei auttanut selitykset ettei luntakaan vielä ole. Aamulla oli pakkasta, ulos piti pukea liikaa vaatetta ja auton lasit oli huurussa eli Onnin mielestä selvä lumiukkokeli. Voitte arvata kuinka mahtava lumiukko ja uhmakonsertti saatiin aikaiseksi! Iltapäivällä onneksi poika pääsi hihkumaan puimurin kyytiin eikä ulkona enää tarvinnut yrittää lumiukon kasausta tyhjästä :) Milloinkohan päästään oikeita lumiukkoja tekemään? Monesti ensilumi on syysloman aikaan satanut ja lomaan on parisen viikkoa.

 Loppuun vielä huhuilen syysarvonnan voittajan perään eli Terhi J. Pentikin keittiöpyyhe olisi lähdössä sinne päin, mikäli vain osoitetiedot tulisi tänne päin.

8 kommenttia:

  1. Meillä Eppu odottaa lumen tuloa ja kyselee koko ajan, koska se talvi tulee. Mä en niinkään itse odota, varsinkaan sitä, että pitää kaivaa se auto sieltä lumen alta. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mäkään en niin siitä lumesta välittäisi. Meillä on onneksi autokatos, mutta liian usein auto unohtuu pihalle ja sitten kärsitään etenkin jos on vielä kiireaamu :)

      Poista
  2. -10 taas pakkasta ja mua palelee sisälläkin! Toivottavasti ei tulis vielä lunta.
    Meillä on muuten toi sama ihana Racoonin takki :) Ollut jo kahdessa koossa.

    Mä just eilen mietin, et Minin kans on hirveesti helpottanut ettei kovin järkyttävästi enää uhmaile, tai sit oon jo niin turtunut :D Meillä ei puhuta vielä juuri mitään, mut eiköhän sitten aikanaan puhu :) Osaa kyllä vaatia ja näyttää mitä tahtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua lämpöä rakastavana palelee jo koko ajatus tuollaisista lukemista :D Mä ostin tuon takin joskus 70% alella syksyksi tai kevääksi. Piti vaan odottaa vielä hieman kauemmin että pääsi käyttöön :)

      Meillä Onni on oikea papupata, mutta moni suunnilleen samanikäinen ei puhu vielä juuri mitään. Pääasia kai, että tulee ymmärretyksi :) Ehtii sitä höpötellä sitten hieman myöheminkin!

      Poista
  3. Hih, meillä oli eilen aamusta pojat ulkona ennen kuin 9vee lähti 10:ksi kouluun, ja nurmikko oli tietysti ihanasti huurteessa, Kovin pojat oisivat halunneet että kaivan pulkat ja kelkat jo esille :D <3 Josko nyt kuitenkin vielä vähän malttais :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset osaavat ottaa ihanan pienistä ilon irti. Pulkkakelejä ehkä kannattaa vielä kuitenkin odottaa niin kulkee hieman paremmin :D

      Poista
  4. Hihih, ihana :D Meidän kaksvee ei taida edes muistaa lumiukkoa viimetalvelta, tosin eipä olisi ensimmäinen kerta kun aliarvioin herran muistia, välillä tuntuu muistavan paremmin kuin itse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei kannata aliarvioida! Mäkin hölmönä katsoin poikaa ja kysyin monta kertaa että siis minkä. Isommatkaan ei olleet lumiukosta puhuneet ja odottaa tuo lumiukon rakentaja jo joulupukkiakin lahjoja tuomaan vaikkei sellaisestakaan olla mainittu. Mitenhän tuota muistia sain vähän itsellekin? :D

      Poista