28. lokakuuta 2015

Ihanan kamala pakkasaamu

Pakkasaamut ovat taas täällä ja sen myötä Onni saikin taas merinovillaa haalarin alle. Jos Pikkutäry eilen kertoi rakastavansa talvea, ei Onni varmaankaan ole samaa mieltä. Päivärytminsä kadottaneen ja nyt jo päiväunilla olevan pojan kanssa oli hyvin mielenkiintoista aamulla ulkoilla.
  Alkuun kaikki sujui oikein mukavasti. Pelailtiin palloa ja todettiin kuinka kaunista sekä ihanan aurinkoista ulkona onkaan.

 Sitten Onni löysi pelaamisen lomassa maasta mahtavan hienon kepin. Ilo jäi varsin lyhyeksi pojan katsoessa lapasiinsa.


 Huurretta! Siis apua kuinka kamalaa! Kepistä tarttunut huurre lapasissa oli jotain aivan ylitsepääsemätöntä. Ei auttanut, vaikka sen putsasin. Onni ei voinut koskea enää mihinkään tuota mahtavaa löytöään lukuun ottamatta.

  Sitten ihmeteltiinkin sammaleiseen maahan jääviä jalanjälkiä ja tehtiin maahan erilaisia kuvioita. Onni leikki kepin olevan pora ja itsensä olevan tietyömies.

 Ihmeteltiin myös pihan perältä löytyneitä pajunkissoja.

 Huomattiin sattumalta räystäältä syksyn ensimmäiset pienen pienet jääpuikot.

  Loppuun vielä vinkki pienille paleleville käsille. Name it:n mini-mallistosta löytyy mielestäni edullisia (9,95€) merinovillaisia lapasia, jotka voivat talvella mennä tarpeen tullen myös rukkasten alle. Heidän nettikaupastaan ne löytyvät täältä ja tyttöjen väreissä täältä. Onni ainakin tykkää hurjasti omista nyt jemma-nimisessä piilossa olevista lapasistaan ja tuosta kuvan merinovillaisesta tähtihuivistaan.  

 Aurinkoista keskiviikkoa!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa syyspuuhaa! :D Tykkään muuten tosi paljon tuosta M.Rodinin piposta.. Ehkä vähän harmittaa, että niitä ei ole aikuisten koossa. Hihii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pipo on kyllä ihana! Ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta kun pipoa katsoi eri valoissa niin rakastuin :)

      Poista