29. syyskuuta 2015

Yllätysvalinta

  Tässä ensimmäinen vilautus Pikkutäryn toppavarusteista. Muuta ei hänelle kyllä oikeastaan ole ostettukaan. Alunperin mietin hankkivani pojalle jonkun Molon tai Rodinin mallistoista ja harkitsin myös Name it:n deminiä, sillä kaipasin jo vaihtelua punaiselle. Eräällä reissullamme satuimme kuitenkin löytämään tiemme liikkeeseen josta sai toppaa 30% alella.  Niinpä meille sitten kotiutuikin täysin yllärivalinta, jonka väriä itse hieman vierastin, mutta Pikkutäry tykästyi.
 Tämä yllärivalinta on Reiman Naapuri koossa 122. Edellinen samantyylinen Reiman takki oli kyllä Pikkutärylle todella rakas, joten en yhtään ihmettele jos tähän mieltyi. Ominaisuudetkin ovat huippuluokkaa ja lisäksi takki on valmistettu bluesign hyväksytystä materiaalista. Tämä tarkoittaa materiaalin olevan turvallinen, mahdollisimman vähäisin ympäristö- ja terveysvaikutuksin tuotettu ja myös tehty vastuullisesti luonnonvaroja käyttäen
  Kuviin emme mitenkään takkia vielä säädelleet, mutta hihansuut saa helposti säädettyä tarroilla ja lisäksi vyötäröltä löytyy kiristysnaru. Hupun karvan saa halutessaan irti helposti pois.
 Pikkutäry halusi ehdottomasti kuvata takkia vain pellolla juoksennellen. Takin oikeampi värisävy näkyykin tästä kuvasta.
 Vielä saadaan toivottavasti pitkään tämän takin käyttöä odottaa ja nauttia kauniista syyspäivistä. Väriltään kyllä tämä on melkoisen syksyinen vai mitä mieltä olette?

2 kommenttia:

  1. Kiva takki! Onko siis enemmän oranssiin taittava?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on. Poika itsekin mieltää tän ja ihan virallisestikin takin väri on oranssi:)

      Poista