Piti tulla aivan muita höpisemään, mutta jumiuduttuani sohvalle katselemaan Elämä lapselle-konserttia taas kerran oireista kärsivä, torkkuva Onni sylissäni, alkuperäinen ajatus ei oikein enää sytyttänyt. Eikä juuri nyt mitään viisasta tunnu tulevan mieleenkään, mutta näiden sekavien ajatusteni myötä toivotan teille mukavaa myöhäisiltaa ja kauniita unia!
Noin 30 vuotta sitten, kun henkeni pelastettiin lastenklinikalla, ei ollut konsertteja järjestäviä Kummeja olemassakaan. Sairaalassaoloaika jäi suureksi kummitukseksi pienen tytön mieleen. Olenkin teinistä asti miettinyt kuinka mahtavaa ja tärkeää työtä Lastenklinikoiden Kummit tekevätkään. Entistä enemmän arvostan heidän tekemää työtä äidiksi tuloni jälkeen. Vaikka lapseni ovatkin suhteellisen terveitä, ikinä ei voi tietää milloin me sitä apua saatamme tarvita.
Vaikka meillä on Onnin kanssa joskus vaikeita kausia, niin silti elämässämme kaikki on melko hyvin. Onni pärjää kotihoidolla, kasvaa ja kehittyy. Pikkutäry on täysin hoidettavissa ja Tellu vain säikäytti pienempänä vanhempansa. Huomisesta ei kukaan tiedä, mutta miksi siitä etukäteen huolehtisi? Elämä on tässä ja nyt. Kun vain muistaisi aina ne hyvät asiat ja nauttisi siitä mitä on saanut. Elämä jo itsessään on suuri lahja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti