8. huhtikuuta 2015

Hukkasinpa lapseni

  Meidän pienin on aina ollut todella kiltti. Hänen kanssaan on uskaltanut jopa lähikaupassa mennä ilman ostoskärryjä. Mitään ylimääräistä ei ole koskaan laittanut, ainakaan kysymättä. Myöskään karkureissua ei ole tarvinnut pelätä. Luotin ilman muuta tänäänkin pojan käyttäytyvän samalla lailla kuin tähän asti piipahtaessamme pikaisesti alusvaatteiden täydennysreissulla.
   En voi sanoa pienen käyttäytyneen hyvin. Tai no, ei kai leikki huonosti käyttäytymistäkään ole. Ensin poika meni kulman taakse piiloon. Annoin palautetta ettei niin saa tehdä ja oletin pojan uskovan. Jatkettiin matkaa ja katsoessani pojille sukkia pienin päätti etsiä paremman piilon. Siinä höpötin sukkien luona itsekseni ja havahduin vasta kuullessani pojan itkun jostakin paljon kauempaa.
 Pieni paniikkihan siitä seurasi sekä pojalle että äidille! Poika oli mennyt erään naisen perään sovituskoppiin turvaa hakemaan, mutta tajunnut että äitihän on hukassa. Loppuajan jouduinkin kantamaan poikaa, joka huusi vain ”tittiä, tittiä”. Sen verran vakavan oloinen poika oli, että mahtaakohan enää uskaltautua piiloleikkeihin?

 Kotiin palattua tuuli vain kumisi kovaa puiden heiluessa villinä, mutta siitä huolimatta poika uskaltautui vihdoin hieman äidistä eroon unohtaen tissittely. Olisikohan rauhoittavan päiväkahvin aika?

2 kommenttia:

  1. Voi pientä, taisi säikähtää :( Hyvä ettei kuitenkaan käynyt mitenkään vakavammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä isompi pojista juoksi karkuun suunnilleen yhtä vanhana ja päätyi kirmaamaan pitkin kaupan näyteikkunaa. On luonteeltaan kuitenkin aivan toisenlainen. Jotenkin alkuun pienimmän löydyttyä ajattelin että hyvä ettei ottanut isoveljestään mallia. Se oma pelästyminen mitä kaikkea olisikaan voinut käydä tapahtui paljon myöhemmin.

      Ehkä opittiin pojan kanssa molemmat tastä; poika pysymään äitinsä vierellä ja itse ottamaan pikapyrähdyksillekin ne rattaat tai edes valjasrepun mukaan :)

      Poista