23. huhtikuuta 2015

Testissä ekologisia tuotteita Odyliquelta

  Mainitsinkin jo kerran aikaisemmin, että saatiin suureksi ilokseni Odyliquen ekologisia tuotteita testiin. Odyliquen tuotteethan sisältävät ekologisia reilunkaupan kautta tuotettuja raaka-aineita. Tuotteet tehdään Odyliquen omassa sertifioidussa tehtaassa käsityönä, eivätkä tuotteet sisällä keinotekoisia aineita.

 Muistan vielä hyvin kuinka harmittelin perheen neljättä atoopikkoa sillä alle 6kk:n iässä pienin oli jo joutunut kortisonikierteeseen ja elämä tuntui olevan yhtä rasvaamista. Mietin eikö olisi muuta luonnollisempaa vaihtoehtoa kuin pienen lapsen ohuen ihon ohentaminen entisestään ja toivoin myös isompien lasten saavan helpotusta ihovaivoihinsa. Omalta kohdaltani olin varmaan jo menettänyt uskon sopivien tuotteiden löytämisestä.

  Viime talvena lapset eivät kertaakaan tarvinneet kortisonirasvoja! Heidän ihonsa eivät missään nimessä olleet hyvässä kunnossa, mutta eivät niin pahoja tai märkää vuotavia, että olisin kortisoniinkaan turvautunut. Suurella mielenkiinnolla otettiin testiin Odyliquen palkitun Mum & Baby-sarjan Baby repair lotion.
 Tämä Baby repair lotion nousikin meillä lasten hitiksi. Ennen rasvaamista inhonnut pikkuinen osaa jo ilmoittaa: Pipi, tattaa tänne. Rasva siis selvästi helpottaa pojan oloa. Kevään tulollakin voi toki olla nyt merkitystä, mutta en muista milloin lasten ihot olisivat viimeksi näin hyvässä kunnossa olleet. Pienimmälle on vain ajoittain lievää vaippaihottumaa, Pikkutäryllä pari pientä ihottumaläiskää ja Tellunkin ihottuma on jo parempi. Tämä rasva otetaan ehdottomasti ensi talveksi oikein kunnon testiin, että nähdään kuinka hyvässä kunnossa lasten ihot pysyvät vaikeimpanakin kautena.  Baby repair lotionin löydät tästä.
  Tellun suosikkituotteeksi nousi Organic soothing salve. Kieltämättä se tehosikin tytön rutikuiviin ihottumaläikkiin yllättävän hyvin. Itse taas laitoin tätä ihoni ollessa auki ja olisiko ollut kamomillan ansiota kun jatkuva oireilu helpottui? Pikkutäry ei tästä tuotteesta tykännyt, mutta hänen mielestään kyllä nyt testijakson aikana ylipäätään kaikki rasvat ovat ihan akkojen hömpötyksiä. Tuote löytyy tästä.

 Tellun syntymän jälkeen lähdin innosta puhkuen kaverini kanssa hemmottelupäivään. Tarkoituksenamme oli käydä laittamassa hiukset uuteen uskoon ja lähteä sen jälkeen viihteelle. Jälkimmäinen osa jäi toteutumatta, kun kampaaja poltti päänahkani ja vieläpä kahdesti. Sen jälkeen päänahkaa kuumotti enemmän tai vähemmän useasti ja vielä Pikkutärynkin syntymän jälkeen koin saman kohtalon. Oli pakko uskoa ettei herkkä päänahkani kestänyt enää hiusten värjäämistä. Harmittaa, mutta päänahan poltteluakaan en viitsi enää harrastaa. Myös kuivashampoon kokeileminen oli yhtä tuskaa. Päänahan reagoidessa pienimmän syntymän jälkeen entistä herkemmin otin hieman jännittyneenä testiin Gentle Herb Shampoon.
  Tuotteesta saa parhaimman hyödyn jos sen antaa muutaman minuutin vaikuttaa. Ensimmäisellä kokeilukerrallani päänahkaani alkoi uhkaavasti taas poltella. Muutaman kerran testauksen ja Ultra Rich Balmilla päänahalle tehdyn hoidon jälkeen olen kuitenkin tykännyt tuotteesta. Enää herkkä päänahkani ei reagoi ja mikä parasta tämän tuotteen kanssa en ole tarvinnut hoitoainetta laisinkaan. Gentle Herb Shampoon löydät täältä.

  Jo äsken mainitsemani Ultra Rich Balm onkin varsin monikäyttöinen tehotuote, joka sopii niin kasvoille kuin vartalollekin ja tosiaan jopa hiuksiinkin. Itse kokeilin tätä päänahan lisäksi käsitaipeisiini ja ihottuma kyllä helpottui. Tuotteen löydät helposti tästä.

 Myös koko kasvoni olivat aivan kamalan kuivat testin alussa. Hyvä jos kehtasi ihmisten ilmoilla liikkua. Kokeilin Avocado replenishing creamia ja nyt selvästi kaikki kuiva on poissa. Ihmetuotteeksi en tätä vielä julista, sillä oman osansa kasvojen kunnonkohotukselle on varmasti tuonut myös lisääntynyt aurinko. Siltikin en muista koska kasvoni olisivat olleet näin hyvässä kunnossa. Pikkutäry ei kyllä pitänyt avocado-rasvan tuoksusta ja kommentoi: Äiti sä haiset kamalalle kasvoista. Ei tämä omasta mielestäni kuitenkaan nyt niin voimakastuoksuinen ole vaan ihanan tuntuinen rasva. Avocado replenishing cream löytyy täältä.

 Yhteenvetona sanoisin kaikkien tuotteiden olleen kokeilemisen arvoisia, mutta parempaan tehotestiin ne pääsisivät talvella. Baby repair lotion aiheutti pienessä rakkauden rasvaan ja hän tyhjensi jalkojensa päälle salaa anopin kokonaisen vartalorasvapullon todeten että väärä puteli. Vaikka Shampoon kanssa ei syntynytkään rakkautta ensisilmäyksellä, on se nyt yksi parhaista kokeilemistani ekologisista.

 Itseäni houkuttelee kokeilla vielä useampaa tuotetta. Suosittelen teillekin käydä tutustumassa Odyliquen verkkokaupassa merkin muihinkin tuotteisiin.

2 kommenttia:

  1. Baby Repair Lotion kuulostaa lupaavalta! Meillä kanssa esikoista rasvattiin ekan vuoden ajan usein kortisonivoiteella, mutta iän ja maitoallergian toteamisen myötä kortisoni on jäänyt pois. Nyt on kuitenkin taas kohta talvi lähestymässä, joten tuota rasvaa voisinkin ostaa varastoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että pelkällä luonnonkosmetiikalla pärjää vaikeasti atooppisen ihon kanssa. Toki testattiin näitä rasvoja vasta kevätpuolella eli hieman varauksellisesti suhtaudun niiden tehoon vaikeina talvina, mutta lapset tosiaan ainakin tykästyivät ja aiotaan käyttää tulevanakin talvena.

      Poista