Olen aloittanut tätä postausta miljoona kertaa ja päättänyt yhtä monta kertaa olla kirjoittamatta sittenkään mitään. Migreeni kolkuttelee päänupissa ja teksti on varmasti yhtä sumuinen kuin nykyinen ajatuksen juoksunikin. Joka tapauksessa siis saako äiti olla väsynyt vai kuuluuko väsymys automaattisesti äitiyteen?
Moni blogia seurannut varmasti tietää ettei meillä juurikaan ole pitkään aikaan nukuttu. Nuorimmalla saattaa olla 1-2 kohtuullista (herää vain 2 kertaa ja nukahtaa helposti) yötä viikossa, mutta suurimman osan öistä me keinutellaan keinutuolissa. Neuvolassa yms. kysellään miten meillä jaksellaan, mutta rehellinen vastaus, väsyttää ihan sikana, ei kelpaa. Vastaukseksi niin kavereilta, sukulaisilta kuin neuvolastakin saa vain: kyllä se pian siitä.
Itse sinnittelen varmasti pitkälti sillä suomalaisella sisulla ja harvoin päivät ylitsepääsemättömän rankoille tuntuvat. On niitäkin hetkiä jolloin kyyneleet valuvat ja kiroan koko elämän. En tule muistamaan nuorimman lapseni ensimmäisistä vuosista mitään muuta kuin valvotut yöt! Onneksi on valokuvat.
Tässä omassa unettomuudessa tarpoessani olen miettinyt kuinka väsynyt äidin pitää olla että hän saa olla väsynyt? Saako väsyneet äidit apua jos sitä tarvitsevat? Meiltä ei ainakaan kertaakaan kukaan ole kysynyt pärjätäänkö tämän kanssa tai tarvitsemmeko apua. Ehkä on siis itsenikin aika hyväksyä tämän kaiken kuuluvan äitiyteen?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti