3. marraskuuta 2016

Voiko joulu olla stressitön? Blogihaaste

 Oranssia-blogin ihana Veera haastoi minut omalla tavallani mukaan stressittömään jouluun. Oikeastaan tuo stressitön joulu on ollut tavoitteenani jo pitkään, mutta aina huomaan viimeistään aatonaattona yömyöhään paniikissa tekeväni jos jonkinlaisia muka pakollisia puuhia.  Jälkikäteen ihmettelen miksi ihmeessä, mutta kai se joku joulusokeus vain iskee?

 Olen jo useana vuotena nauttinut jouluvalmisteluista yhdessä lasten kanssa. On mukava virittäytyä joulutunnelmaan yhdessä puuhaillen. Olemme päivittäin tehneet jotain jouluista, joka poistaa lapsilta jännitystä ja samalla tuo iloa joko omaan kotiimme tai lähipiirillemme. Lasten kanssa puuhastellessa olen ollut asenteella, tehdään se mikä hyvälle tuntuu, kiinnostaa ja ehditään. Jos jokin menee pieleen, niin menkööt. Eihän se maailman loppu ole! Miksi kummassa tuo rentous on kuitenkin aina viime tipassa muuttunut stressiksi?
 Tänä jouluna olen päättänyt haasteen mukaisesti olla kokonaan stressaamatta. Päätin koota teillekin muutaman vinkin, kuinka rentous pidetään aivan viimetinkaan asti. Vinkeistä puuttuu lähes kokonaan lahjapuoli, mutta täältä löydät vinkkilistan edullisempiin lasten lahjoihin. Tässä siis kotiäidin seitsemän vinkkiä rentoon jouluun:

1. Täydellisen joulun tavoittelu aiheuttaa stressiä. Älä siis odota kaiken olevan täydellistä ja romahda pipareiden palaessa. Oikeasti, ei minkään tarvitse olla täydellistä tai kaiken millilleen oikein tehtyä! Joulu tulee takuuvarmasti aina. Keskity siis täydellisyyden tavoittelun sijaan nauttimaan joulusta kaikilla aisteilla.

2. Suunnittele kaikki hyvissä ajoin etukäteen. Muista, että elämä on yllätyksiä täynnä, joten aloita myös toteutus riittävän ajoissa! Muista myös olla armollinen itsellesi sekä muille.

3. Onnistunutta ja onnellista joulua ei mitata rahassa. Älä siis hanki vararikkoa joulun takia! Joulussa tärkeintä ei ole upeat, viimeistä huutoa olevat koristeet ja lahjat tai kalliit herkut. Keskity siihen mikä joulussa on olennaista.
 4. Tee mahdollisin paljon ruokia ja leivonnaisia hiljalleen urakoimatta valmiiksi. Pakastin säilyttää monet asiat taatusti riittävän kauan hyvinä. Vielä helpommalla pääset, jos hankit kaiken valmiina kaupasta, mutta tee tämäkin vaihtoehto riittävän ajoissa!

5. Keskity siivouksessa olennaiseen ja siivoa kaapit vain, jos tarkoituksesi on tunkea niihin anoppi ja muut vieraat. Unohda aatonaaton yömyöhään kuuraus. Sammuta sen sijaan valot ja luo tunnelmaa kynttilöillä tai muilla tunnelmavaloilla. Tärkeintä joulussa ei ole uuvuksiin asti kuurattu koti vaan tunnelma ja rakkaat ihmiset ympärillä.

6. Ellet keksi mitään lahjaa, älä paniikinomaisesti stressaten vain yritä ostaa jotain. Lupaa sen sijaan lahjaksi yhteistä aikaa tms.

7. Muista liikkua ja tehdä itselle mieluisia asioita sillä saat niistä lisää energiaa.

  Rakastan joulua, joten juhla luonnollisesti tulee valtaamaan alaa blogissakin. Samalla varmasti selviää kuinka hyvin haasteen kanssa täällä pärjätäänkään. Haluaisin myös haastaa mukaan seuraavat blogit:
Oliver teki meistä perheen, Ihan vaan tavismutsi, Norudemu ja Kotona ja kaupungilla
Toivottavasti olette jouluihmisiä ja ellette ole niin ei huolta, haasteen saa tehdä omalla tyylillä :D


12 kommenttia:

  1. No tässä olikin hyviä vinkkejä :) Oon yleensä vähän huono vastaamaan blogihaasteisiin mutta tähän lähden kyllä mukaan. Kiitos haasteesta :)

    VastaaPoista
  2. Haaste vastaanotettu! :) Kiitos!
    Mä niin rakastan joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on ihanaa aikaa♥ Kiitos, kun lähdet mukaan♥

      Poista
  3. Tämähän on kun mulle tehty, mukana ehdottomasti! :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta :) koitan saada tehtyä ensi viikon aikana postauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla♥ Jään suurella innolla odottamaan!

      Poista
  5. Jes, hienoa että olet mukana! Ja tosi hyviä vinkkejä olet listannut! Mä peukutan etenkin tuota kuudetta kohtaa - hätäisesti ostettu koriste-esine todennäköisesti pyörii jokusen vuoden kaapissa kunnes siitä lopulta luovutaan. Oman ajan lahjoittaminen sen sijaan on tosi hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun haastoit mukaan♥ Me aina miehen kanssa kauhulla odotetaan, mitä saadaan eräiltä rakkailta ihmisiltä lahjaksi. Yritettiin jo muutaman kerran ehdottaa, ettei aikuiset vaihtaisi lahjoja, mutta aina he osaavat yllättää. Ajatushan on kaunis ja kiva, mutta öö se toteutus ei oikein osu kohilleen koskaan.

      Poista
  6. Tuo on hyvä vinkki tuo armollisuus, kaikki eivät ole jouluihmisiä ja on kyllä oltava armollinen myös itselle yäydellisyyden tavoittelussa. Kaikken ei tarvitse olla justiinsa, paitsi sienisalaatin ;)

    VastaaPoista