13. marraskuuta 2016

Haastateltavana meidän isi

 Näin isänpäivän kunniaksi päätin antaa rakkaan mieheni äänen kuuluviin tavalla tai toisella. Jo keväällä miehen oli tarkoitus vierailla blogissa. Jostain syystä mies kuitenkin ujostelee teitä, eikä näppäimistö tunnu häntä tottelevan. Ideani oli siis toteutettava sillä toisella tavalla eli kysymällä 12 kysymystä isyydestä.
Milloin tiesit haluavasi lapsia?
                             Heti muuttaessamme yhteen

Millainen isä olet omasta mielestäsi?
                             Vanhanaikainen (Sanoo mies, joka haluaisi olla koti-isä)

Kaipaatko jotain ajasta ilman lapsia?
                             Yhteistä aikaa vaimoni kanssa
Miltä isyys tuntuu?
                             Parasta maailmassa

Miten isyys on muuttanut sinua?
                             Suhtautumista lapsiin yleensä, kasvattanut aikuiseksi

Lempipuuhasi lasten kanssa?
                             Olla ja katsoa telkkaria tai olla jossain tapahtumassa tai mökillä yhdessä

Mikä on parasta isyydessä?
                             Nähdä lasten kehitystä ja olla omien lasten sankari

Entä haastavinta?
                             Osaako antaa oikeat eväät elämään tässä kiireisessä maailmassa
Ikimuistoisin hetkesi isänä?
                             Lasten syntymät

Kiusallisin tai noloin hetkesi isänä?
                             Ei tule mieleen

Minkä neuvon antaisit lapsillesi?
                             Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Kuuntele sisäistä ääntäsi.

Paras neuvosi tulevalle isälle?
                             Ole läsnä

 Kiitos rakas haastattelusta♥ Olet oikeasti ihana, rakastava ja osallistuva isä. Isä, jota meidän lapset rakastavat täydestä sydämestään ja minä myös. Kiitos, kun saan olla lapsille vanhempi juuri sinun kanssasi ja ennen kaikkea kiitos siitä tuestasi mitä sinulta saan♥

 Ihanaa isänpäivää kaikille♥

4 kommenttia:

  1. Hauska postaus! :) Minusta on välillä kiva kuulla myös mitä toinen on mieltä vanhemmuudesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Meillä mies ei kyllä yleensä ole näin vähäsanainen, mutta josko seuraavalla kerralla uskaltautuisi jo kertomaan enemmän :D

      Poista
  2. Kiva postaus. Viimeinen vastaus oli erityisen lämmittävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Vähäsanaisista vastauksista tuo oli kyllä todella hyvin neuvottu :)

      Poista