9. marraskuuta 2016

Nautitaan lumesta!

 Lunta, lunta ja lunta! Viime päivinä sitä on tullut taivaalta siihen malliin, että lapset ovat päässeet nauttimaan talven riemuista täysin. On aurattu, kolattu, pulkkailtu ja tänään jo jopa hieman hiihdeltykin. Onni rakastaa lumikoliaan (kyllä, yksi ei pojalle riitä) ja onkin maailman levein hymy huulillaan painellut pitkin pihoja lumitöissä.  Lapset nauttivat lumesta täysin siemauksin ja illalla sisään tulee lauma ihania punaposkia.
 Myönnän, etten itse rakasta lumen tuloa yhtä paljon kuin jälkikasvuni. Lumi on kyllä ihan kaunista katseltavaa ja talven puuhat kivoja, mutta eikö samalla voisi olla 20 astetta lämmintä? Viime yönä miehen ollessa töissä olin kahden peiton alla ja palelin silti! Mä vihaan kylmyyttä, paitsi ehkä kesällä pitkän helleputken aikaan :D
  Sen verran Suomen säästä olen kuitenkin oppinut, että jouluna voi hyvinkin taas olla kurakelit. Lumesta on siis otettava kaikki ilo irti nyt kun sitä on! On ikijäätymisenkin uhalla nautittava niistä talven puuhista ja tottahan toki myös lumen tuomasta joulufiiliksestä. Nyt on myös hyvää aikaa vähentää joulun kiireitä ja napsia niitä jouluisia kuvia ;)

 Onkos muut päässeet nauttimaan jo talven riemuista? Mikä on parasta talvipuuhaa?

2 kommenttia:

  1. Kyllä lumessa on ihana touhuta! <3 Me ollaan käyty pulkkamäessä ja tietenkin kolattu lunta omassa pihassa. Isi-ihminen vei tässä joku päivä pojat takapihalle ja pystytti siellä lumisodan! (se ei ole minun lempipuuhaa.. heh.) Minä innostuin viime talvena taas pitkästä aikaa hiihtämisestä ja toivon, että löydän sille aikaa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa ettei täällä ole oikein kunnon pulkkamäkiä. Lapset kyllä nauttii jo pelkästään pulkalla ojaan laskemisesta tai lumikasasta tehdystä mäestä :) Ja lumisota on lapsista hurjan kivaa, vaikka kunnon lumipalloja ei pakkaslumesta tulisikaan :D Toivottavasti hiihtokelit pysyy koko talven!

      Poista