Varsin monella taitaa näinä hetkinä olla ohjelmassa joulukorttikuvien napsimista. Tätä meilläkin on yritetty jo pitempi tovi harrastaa. Paino sanalla yritetty, sillä kun yhdistää täydellisyyteen pyrkivän äidin, pimeän vuodenajan ja vilkkaat lapset, on lopputulos.... No varsin mielenkiintoinen :D
Meillä tuntuu olevan talvisin sisällä kuvaamiseen valoisanakin päivänä aivan liian hämärää. Tuntuu, että tumma, matala katto imee sen vähäisenkin valon. Siksi jo muutaman vuoden olen suosiolla siirtynyt kuvaamaan ulos. Ulkona taas ei vesisateella joulukuvia kuvatakaan, tai ainakaan se ei ole kovin jouluista ja äidistä mieluisaa, eli olemme varsin riippuvaisia säästä. Onneksi nyt on osittain ollut ihan mukavatkin ilmat!
Nykyään saan myös pohtia odotanko kuvaan arkisin kaikki lapset, sillä Tellu tulee usein päivän jo hämärtyessä. Otettiinkin eilen muutamia kuvia pelkästään poikien kanssa ja mietin, josko Tellu kirjoittaisi korttiin vaikka jouluisen runon. Hän kun on melkoisen taitava luomaan myös tekstiä!
Oikeastaan kahden vilkkaan pojan saaminen samaan edes suunnilleen onnistuneeseen kuvaan oli tällä kertaa ihan tarpeeksi haasteellista. Eskarilainen, kun pelleilee mielellään ja Onni tietysti matkii isompiaan. Milloin yhdellä on silmät kiinni tai toisella monttu hölmösti auki. Tarpeeksi kun räpsii saa jopa aikaan kuvan, jossa molemmat ovat paikallaan samaan aikaan, sillä yleensä kädet, jalat ja pää heiluu kuin seinäkellon heiluri.
Saatiinko me jo aikaan se täydellinen joulukorttikuva? Miehen mielestä meillä on jo kone täysi ihania kuvia, mutta itse kuvaaja ei välttämättä ole samaa mieltä. Toisaalta miksi se ihan kiva ei kelpaisi?! Eihän kaiken tarvitse olla täydellistä! Ne on vaan ne vanhat tottumukset tuolla pään sisällä, joiden kanssa saan taistella.
Lähetätkö sinä kuvakortteja? Onko kuvat jo valmiina?
Hehee.. Tiedän tunteen! <3 Olen kaksi kertaa lähettänyt kuvajoulukortin ja toisellakin kerralla leikkasimme aiemmin kesällä otetun kuvan päälle tonttulakin pahvista! Nykyään askartelemme yhdessä lasten kanssa joulukortit ja sitten mummoille annamme erikseen päiväkoti-valokuvaajan ottamat kuvat kehyksissa <3
VastaaPoistaMä myös suosiolla askartelen pinon kortteja lasten kanssa. Meillä on kuitenkin joukko kauempana asuvia sukulaisia, jotka malttamattomina odottelee lapsista kuvakorttia. Pakko siis askartelun lisäksi tuskailla näiden kuvienkin kanssa :D Tai oikeastaan mikäs pakko se olisi, mutta kilttinä kuuntelen toiveita :)
PoistaKuvajoulukortit on aina ihania. Itse en ole koskaan lähettänyt, mutta ilahdun joka vuosi, kun sellaisen saan. Erityisesti mieleeni ovat kummilasten tonttukuvat, jotka vuosittain putkahtavat postilaatikosta joulunalla :)
VastaaPoistaKuvakortitkin taitaa jakaa mielipiteitä, mutta kyllä mekin lähettäessämme toivomme niistä olevan iloa. Olen myös huomannut, että hauskoja, hymyn väkisinkin huulille tuovia kuvakortteja saa myös ilman lapsia :)
Poista