Pöllö istu puussa

 Kuukausi sitten tehtiin Onnin kanssa hassunhauskoja lintuja kävyistä. Lintuteema näyttää jatkuvan, sillä Tellu taiteili sadepäivän piristykseksi tammenterhoista pöllöjä.

 Nämä pöllöt päätyivät oksalle ja lastenhuoneen ikkunaan. Oksasta tuli niin kiva, että taidetaan Onninkin kanssa askarrella näitä kunhan ollaan käyty hakemassa vaan lisää silmiä ja huopaa.

Tammenterhoon ei siis tarvitse kuin liimata silmät, nokka ja siivet. Helppoa ja nopeaa! Vaikka meillä pöllöt menivätkin oksalle, näitähän pystyy käyttämään koristeena muissakin jutuissa. Pöllöthän voivat lentää vaikka syysasetelmaan tai kranssiin piristykseksi ;)

 Mukavaa viikonloppua♥

Piristystä syksyyn: Arvonta

Yhteistyössä Li'l Decor

  Joka päivä huomaan ihastelevani ja nauttivani syksyn kauneudesta. Vaikka en syysihminen olekaan, on ulkona lähes pakko liikkua ruskaa ihastelemassa ja iltaisin on melkeinpä parasta istua takkatulen ääressä tai kynttilän hennossa valossa. Kaikesta syksyn mukavasta huolimatta on lähiaikoina aamuisin herätyskellon soidessa ollut todella vaikea nousta ylös. Päivisin houkuttelen usein Onnin päikkäreille ja niiden jälkeen tekisikin mieli vain torkkua sohvalla. 

 Olen yrittänyt torjua tuota ylitsepääsemätöntä väsymyspiikkiä liikunnalla. Olen siis liikkunut ja treenannut pitkästä aikaa niin, että joka lihas tietää myös töihin joutuneensa. Olen ahminut liikaa muka piristäviä herkkuja ja suunnitellut hurjasti mukavia juttuja. Väsymys vain on ja pysyy. 

 Nyt päätin kokeilla toisenlaista lähestymistapaa väsymykselleni. Jospa jaettu ilo piristäisi? Tarkoitukseni oli jo loppukesästä järjestää blogissa teille ihanille lukijoille kiitokseksi arvonta. Mieleistäni sopivaa palkintoa ei vain ole täältä löytynyt. Puoliunessa sain kuitenkin ahaa-elämyksen ja nyt on vihdoin tullut tuon arvonnan aika! Päätin ostaa palkinnoksi 10€:n lahjakortin ihanaan Li'l Decoriin. Kokosin kollaasiin hieman vinkkejä, mitä tuolla pienellä lahjakortilla saisi.

Yay-muki 7,50€     Design Letters kulho 10€     Henna Adelin ihana postikortti 1,60€ 
Sisustustarra 9,95€     MINIS-päärynät 6,50€     Neuvolakortin kannet 9,90€     Harso 5,90€

 Eikä siinä vielä kaikki! Joo oli ihan pakko :D  Li'l Decor lahjoittaa palkintopottiin myös yhden huippulisän! Voittaja saa nimittäin valita yhden A Little Lovely Companyn ihanista yövaloista! Yksi voittaja saa siis itselleen lahjakortin sekä yövalon. Osallistuminenkin on hurjan helppoa. Käy katsomassa Li'l Decorin sivuilta minkä yövalon haluaisit itsellesi voittaa. Löydät ne kätevästi tästä. Sen jälkeen kerro valintasi kommenttilootaan. Viralliset lukijat saavat lisäarvan eli kerrothan myös monella arvalla olet mukana ja lisääthän sähköpostiosoitteesi palkinnon perille löytämistä helpottamaan. Osallistumisaikaa on 8.10 klo 23.59 asti. Onnea arvontaan!

Vain isi kelpaa

 Varmasti lähes jokainen vanhempi tietää sen kauden, jolloin lapselle ei kelpaa kuin toinen vanhempi. Tuollaisena kautena asiaan ei auta edes se tosiasia, ettei tuota suosikkivanhempaa ole välttämättä sillä hetkellä saatavilla. Onneksi kaudet tulee ja menee helpottaen joskus. Onnin isi-kausi vaan tuntuu kestävän ja kestävän.

 Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, arjessamme on asioita, jotka annan suosiolla miehen tehdä. Mies mm. kylvettää Onnin, leikkaa lasten kynnet ja on suositumpaa kauppaseuraa. Noin pääpiirteittäin olen Onnin isi-kaudestakin hurjan mielissäni. On hienoa, että Onnilla on isäänsä ainutlaatuinen suhde. Arjen sujuvuuden kannalta tuo kausi ei vaan aina niin ihanalta näin äidin silmissä tunnu!

 Perusaamuna miehen ollessa töissä Onni nousee sängystään hieman kitisten, mutta on myös aamuja jolloin poika ei tahtoisi nousta laisinkaan. Hän tahtoo nähdä ensimmäisenä isin ja päästä isin syliin. Äiti ei vaan kelpaa ja on äidin vika, ettei isi ole kotona. Lopulta Onni nousee ylös vain vessahädän pakottamana ja jatkaa äidille kiukuttelua. Mikään antamani aamupala tai muukaan ateria ei kelpaa, ei vaatteet eikä etenkään mitkään puuhat. Pitkällä pinnalla on kysyntää etenkin kiireisinä aamuina!

 On päiviä, jotka alkavat sujumaan edes hieman paremmin Onnin soitettua isälleen. Sitten on niitä päiviä, jotka ovat yhtä huutoa ja kiukuttelua. Vihainen mene pois- huudahdus Onnin suusta on enemmän kuin tuttu juttu. Saan myös usein kuulla kuinka poikani ei pidä minusta vaan isistä. Joskus toivoisin, että osaisin barbapapojen lailla muuttaa muotoani. Joskus väsyneimpinä hetkinä tekisi vain mieli totella poikaa ja kävellä ovesta ulos.

Vaikka joskus epätoivo Onnin isi-kauden helpottamisen suhteen iskeekin, yritän ottaa opikseni tästäkin vaiheesta. Nyt ainakin tiedän miltä miehestä on tuntunut, kun hän ei ole tahdostaan huolimatta lapsilleen kelvannut. Se, ettei kelpaa lapselle, ei tarkoita etteikö lapsi toistakin vanhempaansa rakastaisi. Kyse on vain kaudesta ja lapsen tahdosta eikä siitä kannata vetää hernettä nenään. Lapsi kaipaa luonnollisesti vanhempaa, joka on vähemmän kotona, ei minua jota hän näkee 24/7.

 Kun Onnille kelpaa vain isä, ei se missään nimessä tarkoita sitä, että olisin äitinä epäonnistunut. Päinvastoin! Onni uskaltaa sanoa minulle vihaisena mene pois, koska tietää ettei tule hylätyksi. Tämä kausi on vain pojalle osa äidistä irtaantumista ja toisaalta kenelle muullekaan hän päivällä purkaisi pettymystään, pahaa oloaan ja ikäväänsä?

 Vanhempana on myös myönnettävä se tosiasia, että toinen vanhempi saattaa lapsen mielestä osata jonkun asian paremmin. Jos kynsien leikkuu sujuu paremmin isän kanssa, on kai luonnollista lapsen haluavan isin leikkaaman kynnet. On myös asioita joita se toinen vanhempi vain ymmärtää paremmin. Onnin on aivan turha kysyä jotain autonkorjausjuttuja minulta, joka juuri ja juuri osaa ehkä renkaat vaihtaa. Isillä vaan on Onnin mielestä hurjan paljon paremmat hommat ja se minun on hyväksyttävä. Ja miksi ihmeessä en ilolla sitä hyväksyisi? Olenhan itsekin tuon lapsen mielestä tällä hetkellä suositumman vanhemman todennut maailman parhaaksi mieheksi itselleni ja saanut myös nauttia tuskastumiseen asti niistä hetkistä jolloin vain äiti kelpaa.

 Onko tällaiset vaiheet teille tuttuja? Miltä ne teistä ovat tuntuneet?

Bad mom-listani

 Vaikka olisimme parhaita vanhempia omille lapsillemme, kukaan meistä ei ole täydellinen. Eikä tarvitse ollakaan! Pieni epätäydellisyys kuuluu elämään niin kuin suola kuuluu ruokaan. Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen-blogista alkunsa saanut Bad mom-haaste sai eräänä yönä minutkin miettimään, mistä asioista en välttämättä niin kovin ylpeä ole.

 En ole yli kahteen vuoteen kylvettänyt Onnia. Jos kylpypäivä sattuu miehen työpäiväksi, Onni kylpee seuraavana päivänä. Ennemmin siis odotan miestä kotiin kuin alan väkisin pesemään vettä pelkäävää poikaa, jolle äidin pesuvuoro ei vain käy. Isin kanssa pesu sujuu kuin leikiten, joten en edes koe huonoa omaatuntoa pesemättömyydestä. Tässä on myös syy siihen, miksi kesäisin meillä suositaan vesileikkejä.

 On päiviä, jolloin suuntaan kaupan einestiskille hakemaan maksalaatikkoa ja pinaattilettuja ennemmin kuin taistelen poikien syömisen tai lähinnä syömättömyyden kanssa. Jos ostan vahingossa rusinatonta maksalaatikkoa, upotan lämmityksen jälkeen laatikkoon taatusti reilulla kädellä rusinoita kaapista, ettei tarvitse kerrankaan kuulla taatusti mitään marinaa ruuasta.

 Unohdan liian usein antaa lapsille d-vitamiinit. Yleensä otamme ne heti aamusta, mutta aamut eivät ole vahvin puolemme. Ainakaan normaalit arkiaamut.

 Annan usein lasten valvoa arkisin liian myöhään, jotta mies ehtii töistä kotiin. On helpompi laittaa lapset nukkumaan, kun ovat saaneet olla isänsä sylissä eikä minun tarvitse silloin ravata miljoonaa kertaa heräilevän lapsen luona.

 Kouluun ja eskariin palautettavat laput jäävät usein postivuoren alle. Niitä on muka liian vaikea täyttää heti lapun nähdessään ja muisti ei enää riitä myöhemmin niiden täyttämiseen. En aina jaksa ymmärtää miksi ihmeessä paperilappuja edes tulee, kun käytössä on kuitenkin Wilma.

 Saatan syödä kaapissa odottavat lasten karkkipäivän karkit yksinäisenä iltana. Enkä edes käy ostamassa heille uusia vaan tarjoan tilalla pähkinöitä ja kuivahedelmiä.

  Piilotan toisinaan lasten lempivaatteita heidän kaappinsa perälle, koska en jaksa katsella samaa paitaa tms. viikosta toiseen ja kuunnella mankumista kun vaatteen joutuu laittamaan pesuun. Hyvällä tuurilla jostain toisesta tuleekin uusi lampivaate.

 Unohdan silittää hamahelmityöt ja paistaa askarteluja. Havahdun asiaan vasta, kun huuto sisaruksen rikkomasta työstä alkaa. Joskus on muka liian kiire tai huono hetki tarttua toimeen heti, vaikka eihän asian hoitaminen kauaa vaatisi.

 Migreenipäivinäni meillä lapset ylittävät komeasti ruutuajan, ovat ulkoilematta ja Tellu hoitaa usein kaikkien välipalat. Mitä vähemmän minun tarvitsee poistua pimeästä huoneesta ja kuunnella lasten huutoa, sen parempi.

 Unohdan varata lapsille ajat neuvolaan, hammaslääkäriin ja parturiin. Etenkin paikat joissa on tietty soittoaika roikkuvat ihan liian pitkään "pitäisi" listalla. Päivät ovat vain niin täynnä hulinaa, että soittamisen muistaa usein vasta illalla.

 Kuulostiko joku kohta tutulle tai järkyttävälle? Kaikesta huolimatta olen onnellinen saadessani olla äiti virheineni kaikkineni :D

Meidän viikko

 Loppukesästä kuvittelin kuinka arkirytmiin päästyämme pystyisin enemmän antamaan aikaa taas blogillekin. Ideoita tulee, menee ja unohtuu, mutta se aika puuttuu. Koska en pitkään aikaan ole kirjoitellut arkikuulumisia, tulee tässä nyt tämä viikko tiivistettynä.

♥ Lasten pikaflunssa onkin osoittautunut aikuisissa lähes lähtemättömäksi. Hetken olon luulee jo helpottavan, mutta seuraavana aamuna se onkin taas pahempi. Flunssan lisäksi sain taas todeta kuinka tyhmästä päästä saa kärsiä. Jos jonkin lääkeaineen käyttö on kielletty, niin sitähän ei viisaampi ottaisi laisinkaan, mutta itse ajattelin, ettei kai nyt yksi tähän hätään mitään haittaa. Ehkä ensi kerralla olen taas viisaampi!

♥ Kauniit syyspäivät ovat innoittaneet pyöräretkille, peltokävelyille ja muille liikkumishetkille. On hypitty lehtikasoissa, ihmetelty karvamatoja ja nähty peuroja pellolla.

♥ Viikko on täyttynyt omenoista. Mystisiä omenapusseja ilmaantuu ovemme pieleen ja eihän niitä voi hukkaankaan heittää! On siis tehty hilloja, kuivattuja omenoita, leivottu ja yritetty pitää tohtori kaukana syömällä useampi omppu päivässä.

♥ Onnin uhma on noussut uusille asteille. Tai sitten pojalla on vain oireet pahentuneet sillä kiukkua ja ruokahaluttomuutta tuntuu olevan päivästä toiseen. Olemmekin pyrkineet ulkoilemaan mahdollisimman paljon, koska ulkona poikaa ei kiukuta. Ainakaan jos olemme pellolla etsimässä eläinten jälkiä tai metsässä.

♥ Pikkutäry on useana iltana kaivannut kerhoon. Lähtee mielellään eskariin ja tykkää olla siellä kavereiden kanssa, mutta selvästi uusi arki väsyttää. Toisaalta kerhossakin ikävöidään heidän aurinkoa.

♥Nostettiin kasvimaasta satoa. Kylvimme keväällä pitkän rivin porkkanaa ja saimme jopa 3kpl :D Ettei ihan epätoivo olisi iskenyt kasvoi punajuuririvi sentään kokonaan minipunajuuriksi ja perunat niin hyvin, ettemme kaikkia vielä nostaneetkaan. Pikkutäry taas vietti eskarissa sadonkorjuupäivää ja kävi itse poimimassa metsästä puolukoita sekä sieniä.

♥ Olemme viettäneet miehen kanssa enemmän aikaa myös kaksin ottamalla vapaata pakollisista iltajutuista esim. rapujen maisteluun. Paperi- ja kotityöt yms. kyllä malttavat odottaa hetkisen! Pahin väsymyspiikki on varmasti poissa, sillä meillä on monen monta kivaa parisuhdeiltaa suunnitteilla syksylle mikäli lastenvahteja vaan saadaan. Ehkä me päästään vielä karkaamaan koko viikonlopuksi johonkin, mitä ei ole varmaan tapahtunutkaan ainakaan sitten poikien syntymän!

♥ Tellu ilmoitti haluavansa aloittaa jääkiekkoharrastuksen. Tyttö on kyllä aina luistelusta kovasti nauttinut, mutta katsotaan nyt mitä tälle innostukselle tehdään. Mielelläni annan lasten kokeilla heille mieluisia asioita, mutta aina ei kaikkeen vain aikataulut anna myöten. Pienempien unikin kun on erittäin tärkeää.

  Nyt olisikin viikonloppu edessä ja sehän tietää pojille harrastuspäivää. Lisäksi saamme sunnuntaina vieraita eli siivouspäivän lisäksi olisi leipomista tiedossa :) Josko sade pysyisi vielä sen aikaa poissa, että ehtisimme hakemaan sieniä piirakkaan!

 Millaisia suunnitelmia muilla on viikonlopulle? Entä mikä on tämän viikon kivoin juttunne?

Syksyn viileneviin päiviin

 Päivisin olemme saaneet nauttia vielä ihanista ja melko lämpimistä syyspäivistä, mutta öisin ollaan jo lähellä pakkasta. Pian tulee siis aika, jolloin päivälläkin pitää kiinnittää pukeutumiseen entistä enemmän huomiota. Onnille mahtuu yhä viime syksyiset vaatteet, mutta ostin hänelle jo jotain uuttakin, kun mukavalla alella sattui löytymään.

 Tässä Name it:n Nitbeta-softshellhaalarissa on teddykankainen vuori. Tuohon ihanan pehmeään teddyyn Onni haalarissa jo kaupassa rakastuikin. Itse jännityksellä odotan kuinka pitkälle tällä haalarilla päästään. On varmasti hieman lämpimämpi kuin vanhempi haalari, mutta tuskin enää muutaman asteen pakkasilla tarkenee ainakaan ilman villakerrosta.

 Talvivarusteisiin täytyisi siis varmasti jo suunnata ajatuksia. Osa viime talvena käytössä olleista menee yhä lapsille ainakin alkutalven, mutta talvihan on pitkä. Mielellään nauttisin vielä näistä ihanista syyspäivistä ja unohtaisin koko pakkasen. Vilukissa kun tykkää ennemmin lämpimästä :D

 Jokos siellä ollaan talvivaatteita hankittu tai suunniteltu? Odottaako joku jo innokkaana talven tuloa?

Täyden kympin tyttö

 Täältä tulee teidän täyden kympin tyttö! Näin kätilö kymmenen vuotta sitten sanoi, nostaessaan Tellua syliini. Otsikkoa ei siis kannata pelästyä, sillä tässä postauksessa ei ole tarkoitus kehua kuinka mahtava, kymppejä kokeista keräilevä neiti meillä asuukaan. Ei sillä onhan oma lapsi vanhempiensa silmissä miltei täydellinen ja koulukin sujuu Tellulta kiitettävästi. Nyt kuitenkin päätin välillä kertoa millainen 10-vuotias meillä asustaakaan.

 10 asiaa Tellusta:
♥ Tykkää lukemisesta, eläimistä ja askartelemisesta. Tyttö ahmii paksun kirjan päivässä ja kotimme olisi eläintarha, ellei tytöllä olisi ilkeitä, rajoittavia vanhempia.
♥ On kova neulomaan, ompelemaan ja kutomaan. Puikoilla on juuri valmistumassa pehmokoira ja Onnin pehmot saavat siskon toimesta vähintäänkin tarpeeksi uusia tyynyjä ja peittoja jne.
♥Viihtyy metsässä, vaikka vihaakin itikoita ja hirvikärpäsiä. Mustikat katoilevat usein ennemmin suuhun kuin ämpäriin, mutta sieniä neiti kerää erittäin mielellään. Onhan yksi Tellun lempiruuistakin sienikeitto.
♥ Liikkuu mielellään kesällä pyöräillen ja talvella hiihdellen. Tytön haaveissa olisi uusi pyörä sillä vanha on jäänyt jo pieneksi. Pieni pyörä ei silti vauhtia hidasta :D
♥Vihaa huoneensa siivoamista. Tätä en kyllä ihmettele, sillä 6-vuotiaan pikkuveljen käsitys siisteydestä ei ole ihan samaa luokkaa kuin 10-vuotiaan täydellisyyteen pyrkivän.

♥ Rakastaa asusteita, koruja, kynsilakkoja, vaatteita jne...
♥ Haaveilee yhtä vaatesuunnittelijan ammatista.
♥Sisustaa mielellään omaa kolostaan
♥Vain yksi väri on ylitse muiden; minttu
♥ Opettaa mielellään Onnille uusia asioita, muttei niin usein kuin Onni tahtoisi eli aina :D Koulu, kaverit ja harrastukset ovat tytölle selvästi tärkeämpiä.

 Vaikka meille vanhemmille olisi toisinaan korvatulpat tarpeen ja ovet saavat kyytiä, on suuri onni saada olla juuri Tellun äiti. Ja silloin kuin esiteini-ikä nostaa päätään voi lohduttautua ajatuksella, että tyttö tulee varmasti pärjäämään elämässään :D

Aihetta kiitokseen?

Siis vieläkö sä lusmuilet kotona? Et oo ajatellut töihin mennä? Miten sä pystyt tuollaiseen miehen siivellä elämiseen? Harva varmasti ymmärtää tällaista kotiäitiyttä eikä tästä hommasta ulkopuolisilta kiitosta saa. Ei sillä, että mitään kiitoksia tai ymmärtämistä tarvitsisinkaan. Jokainen kuitenkin varmasti omassa ammatissaan nauttii myös niistä kiitoksista. Vaikka en miellä kotiäitiyttä ammatiksi vaan elämäntavaksi, kyllä ne kiitokset lämmittävät.

 Aina kotiäidin kiitokset eivät ole mitenkään suoraan lausutut vaan niitä pitää osata tulkita rivien välistä. Eräänä päivänä eskarin jälkeen Pikkutäry jutusteli kanssani päivän kulusta välipalapöydässä. Poika kertoi myös kuinka mukavaa hänestä on ollut, ettei ole aikaisin aamulla tarvinnut päiväkotiin herätä ja on saanut olla vain rauhassa kotona sekä käydä kerhossa. Kuinka hänestä on kivaa, ettei kavereiden tavoin tarvitse jäädä eskaripäivän päätteeksi odottamaan vanhempiaan vaan pääsee heti taksilla kotiin lepäämään.  Mikä olisikaan kotiäidille parempaa kiitosta kuin suoraan lapsen sydämestä tuleva asia?

 Toisaalta koen joskus myös lapsen onnellisen hymyn kiitoksena. Mietimme pitkään miehen kanssa ilmoitammeko Onnin mukaan luistelukouluun. Viime vuonna hän kaipasi joka ikinen kerta itsekin jäälle, mutta ikä ei riittänyt eikä Onni oikein ole ryhmässä viihtyvää sorttia. Koska varatun paikan voi myös antaa kesken kauden jonossa seuraavalle, päätimme kokeilla. Sinne ne pojat käsi kädessä jäälle menivät ja erottautuivat omiin ryhmiinsä. Onni ei puhunut sanaakaan, mutta oli selvästi heti alusta alkaen hommissa mukana. Antoi vieraiden ohjaajien tulla liki ja auttaa sekä jopa hymyili! Luistelukoulun jälkeen Onni hihkui onnesta ja kysyi pääseekö jo huomenna uudestaan.

 Joskus tuntuu, että itseltäkin kiitos vain unohtuu sanoa. Sitä arvostaa toisen työtä, tekoja jne., mutta olettaa toisenkin sen tietävän ja käyttää sanaa vain pienestä pitäen opituissa tilanteissa. Kuitenkin aiheita kiitokseen löytyisi huomattavasti enemmänkin. Kiitos, kun imuroit/ puit lapset/ kuuntelit jne. Ei kiitokseen tarvitse olla sen kummempaa syytä vaan siihen riittää arjen pienet teot, jotka vastapuoli tekisi muutenkin. Kiittämällä vain molemmat saavat hyvän mielen ja toinen tietää, ettei tekeminen ole sinulle itsestään selvää. Sitä paitsi jo lapsilla kiitos ja kehuminen lisää haluttua toimintaa ja se sama toimii puolisoonkin!

 Muistatko sinä kiittää vai oletko perinteinen suomalainen, joka ei paljon turhia puhele?

Katse pois puhelimesta

Viime vuonna Linnanmäellä kiinnitin huomiota eräässä laitteessa istuvaan pieneen, arviolta kokonsa puolesta meidän poikien välimaastossa olevaan lapseen. Tuo lapsi istui siinä laitteessa älypuhelinta tiiviisti tuijotellen ilman minkäänlaisia ilmeen muutoksia. Myönnän natsimutsina hieman järkyttyneeni, vaikka enhän voi tietää lapsen taustoista mitään. Voihan olla, että poika oli Onnin lailla esim. ujo, mutta miksi joku lasta sitten väkisin älypuhelimen kanssa laitteeseen veisi?

  Meillä Tellu on jo 10, eikä todellakaan omista mitään älypuhelinta tai pääse tietokoneelle edes päivittäin. Älyluurin tyttö kyllä haluaisi, koska kaikilla muillakin on, mutta tietokoneelle hänellä ei edes suurta hinkua ole. Pelikoneilla saattaa pelata hetkisen, mutta siirtyy sitten muihin puuhiin ja tabletteja meillä on vain miehen työkäytössä.  Pikkutäryllä ei vielä ole edes kännykkää. Eihän hän liiku missään yksin ja Tellukin sai vasta viime vuonna omansa.  Poika kyllä pelaisi siskoaan enemmän, koska kaveritkin vain pelaa.

 Näillä taustoilla en siis ihan ymmärrä tuota Linnanmäellä nähtyä lapsen puhelimen käyttöä. Tosin johan meidän eskarilainen vetoaa siihen, että kaikilla muillakin on! Joo ehkä on, mutta en koe lapseni vielä tarvitsevan sellaista. Usein näkee meidän aikuistenkin ennemmin uppoutuneen omiin älyluureihimme kuin ympärillä oleviin lapsiimme. Mitä hauskaa ja ihmeellistä me siinä ruutua tuijotellessamme menetämmekään?!

 Myönnän itsekin nauttivani suuresti saamastani älypuhelimesta ja havahtuvani joskus tajuamaan, etten ymmärtänyt mitä lapsi juuri minulle puhui. Yritän kuitenkin nauttia enemmän hetkistä lasten kanssa. Imeä jokaisen hetken, ilmeen ja muiston mieleeni ennemmin kuin tuijotella puhelintani. En halua menettää mitään tärkeää hetkeä! Älypuhelin helpottaa kyllä montaa asiaa ja on kiva juttu, silloin kun lapset nukkuvat tai ovat keskittyneinä itse muihin puuhiin.

 Elämän suuria hetkiä ei saa edes pikakelauksella uusittua. Ne on koettava silloin, kun ne tulevat. Ehkä siis kannattaisi älypuhelimen sijaan katsella enemmän ympärilleen. Ei se some eikä mikään sillä välin katoa ja jokaiselle löytyy varmasti riittävästi kyllä niitä ihan omia hetkiä puhelimen kanssa vietettäväksi. Nautitaan siitä mitä meillä on ympärillämme♥

Mitä mieltä muut olette älypuhelimien käytöstä? Missä vaiheessa ajattelitte hankkia lapselle oman?

Kauden maut säilöön

 Loppukesästä ja alkusyksystä on mukavaa säilöä kauden makuja pimeän talven varalle. Vaikka sato onkin parhaimmillaan tuoreena nautittuna ja meillä sitä ahmitaankin kovasti, ripaus kesää talven keskellä piristää kummasti. Meillä pakastin jo pullistelee puutarhan sekä metsän marjoista ja sienisatoakin olemme yrittäneet parhaamme mukaan saada talletetuksi. Alakerran jääkaapista taas löytyy mehuja ja hilloja.

 Yksi meidän suurista suosikeista on luumuhillo, joka katoilee mystisesti jääkaapista. Jouluna taas joulutorttujen päälle laitetaan ehdottomasti omaa luumumarmeladia. Niin mielettömän hyvää ja kauniin punaista! Tänä vuonna kaksi pientä luumupuutamme olivatkin täynnä, joten minun ei tarvinnut kiirehtiä puuhun ennen lapsia :)

Luumuhillo

2kg luumuja

1kg sokeria

4dl vettä

(sitruunan mehu)

  Luumuhillo syntyy todella helposti. Ensin luumuista poistetaan kivet ja halutessa sileämpää hilloa luumut pilkotaan hieman pienemmiksi. Pilkotut luumut laitetaan kattilaan sokerin sekä veden kanssa ja keitellään hiljalleen välillä sekoittaen noin 25-45min riippuen luumujen kypsyydestä ja hillosokerin määrästä. Hillo on kypsää kun kylmälle lautaselle laitettuun pieneen lusikalliseen pystyy vetämään viivan, joka ei umpeudu. Kypsän hillon pinnalta kuoritaan vaahto pois ja hillon annetaan asettua pois noin 10 min, jonka jälkeen se purkitetaan kuumiin purkkeihin ja suljetaan keitetyillä kansilla.

 Ei niin kypsissä luumuissa on luonnostaan kypsiä enemmän pektiiniä, joten hillosokeria ei välttämättä edes tarvitse. Kuvan viimeisessä satsissa käytin jo selvästi kypsempiä luumuja ja laitoin vain hieman hillosokeria ja hieman sitruunamehua. Maustamiseen taas voi käyttää esim. kanelia, vaniljaa tai konjakkia. Jos luumuja ei ole paljon, voi luumujen sekaan lisätä omenaa.

 Olettekos innokkaita säilömään kauden makuja? Mikä on lempparisi?

Viikonlopun tasapainoilua

 Jo viime viikonloppuna päätimme miehen kanssa panostaa tähän viikonloppuun. Pakollisia ja jo sovittuja juttuja ei toki voinut unohtaa, mutta muuten yritimme miettiä etenkin koville joutuneen Onnin kannalta mukavaa tekemistä. Perjantaina lapset tosin loppujen lopuksi unohtuivat, sillä me päätettiin miehen kanssa karata muutamaksi tunniksi kotoa pois ja jättää lapset mummon hellään hoivaan. Joskus se on lasten sijaan ajateltava parisuhdettakin! Ehkä tämä karkaaminenkin osittain kertoo, että pahin väsymys on jo poissa. En nimittäin muista milloin olisimme vastaavaa viimeksi tehneet!

 Täksi päiväksi suunnittelimme aluksi kiertävämme lähiseudun tapahtumia. Koska ne olisivat olleet kuitenkin enemmän meille aikuisille, päätimmekin suunnata päiväksi sinne, missä Onni on onnellinen. Pakattiin siis lapset ja koirat autoon ja lähdettiin hieman kauemmas metsään. Matka olikin todella rentouttava, sillä Onni pelkää hysteerisesti koiria, siis jopa meidän omia superkilttejä karvakasoja. Arvatkaapa kuinka helppoa arkea meillä vietetään silloin, kun mies on pidempiä aikoja poissa kotoa ja koirien lenkitys pitäisi hoitaa lasten kanssa?! Ei tarvitse ainakaan mitään petoja metsätiellä pelätä, sillä palosireeni-Onni karkottaa kyllä pienimmätkin ötökät lähimaastosta :D

 Lopulta metsässä mies sekä isommat lapset lähtivät omille teilleen ja me Onnin kanssa omille. Olisi ollut ihanaa viettää koko perheen yhteistä aikaa enemmänkin, mutta näin kaikilla oli kivaa. Siellä me kuunneltiin linnunlaulua, Onni herkutteli marjoilla ja poimittiin kilpaa toisen porukan kanssa sieniä. Satuttiin niin hyvälle suppilovahveropaikoille, että Onnin tiimi voitti kirkkaasti! Päivän yhteissaalis oli jopa 20l sieniä eli ensi viikolla meillä herkutellaan.

 Ruoka-aikoina pyritään normaalistikin olemaan mahdollisuuksien mukaan kaikki saman pöydän ääressä, joten nytkin kokoonnuttiin laavulle retkieväitä nauttimaan. Siinä nuotion räiskeessä, hiljaisuuden keskellä, omat rakkaat ympärillä, kaikilla näytti olevan onnellinen hymy kasvoillaan. Kahvikin maistui maailman parhaimmalle. Siis vaikka unohdin maitoni kotiin :D

 Illalla päivän kävelyn jälkeen lasten olikin hyvä levätä samassa kasassa sohvannurkassa perhe-elokuvaa katsellen ja popcornia mussutellen. Sillä välin me miehen kanssa teimme vielä iltapalaksi ison kasan hodareita. Onni nukahtikin taas kerran jo ennen kuin pää osui tyynyyn, mutta tällä kertaa ei stressaantuneena vaan onnellisena tuhisten.

 Mitäs muut puuhailivat tänä viikonloppuna?

Stressaavat juhlat

 Juhlat ovat hurjan kivoja, mutta kesän juhlaputkessa on käynyt erittäin selväksi, etteivät ne ole Onnia varten. Juhlissa on Onnin makuun liikaa ihmisiä ja liian vähän omaa tilaa. Etenkin viime viikonloppuna pojasta huomasi selvästi kuinka stressaantunut hän oli.

  En tiedä onko monikaan teistä ajatellut, että myös pieniä lapsia stressaa? Onhan se selvää, että esim. päiväkodin aloitus, sisaruksen syntymä yms. ovat isoja mullistuksia lapsen elämässä. Toiset lapset pystyvät selviytymään näistä tilanteista toisia paremmin, mutta lapsen stressi on aina aikuisen vastuulla. Lapsella itselläänhän ei ole vielä valmiuksia käsitellä stressiä!

  Lapset ovat kyllä hyvin ihmeellisiä otuksia, sillä stressatessaankin he osaavat vaistomaisesti hakea oikeanlaista apua. Eriasia on näkeekö aikuinen lapsen stressin, sillä lapset eivät aina ilmaise selvästi pahaa oloaan. Parasta lääkettä lapsen stressiin kuitenkin ovat tutut syli, sylitys ja lämmin hali. Vaikka lasten stressiin täytyykin puuttua, kannattaa muistaa kohtuullisen paineen myös auttavan suorituksissa.

  Viime viikonlopun juhlat menivät siis Onnilta lähes täysin sylissäni istuen. Yli 100 ihmistä ympärillä, liikaa hälinää ja liikaa liian lähelle tunkevia ihmisiä. Jo Onnin kasvoilta pystyi lukemaan kuinka kovassa paikassa hän joutui olemaan. Pakollisen osuuden poika oli tiiviisti sylissä ja siinä samalla oli yritettävä sotkematta syöttää lasta ja syödä itsekin. Virallisen osuuden jälkeen kannoin pojan ulos, jossa oli enemmän tilaa hengittää. Kauniina päivänä kuitenkin ainut rauhoittava paikka oli parkkialue, jossa me sitten kierreltiin tutkimassa automerkkejä.

 Juhlien stressaavuuden pystyi myös huomaamaan refluksin pahenemisesta. En edes muista milloin Onnilla olisi ihan ylös asti jotain tullut, mutta nyt tuli. Myös rohinat olivat melkoisen mahtavat. Ruuasta tämä ei voinut johtua, sillä poika sai syötyä lähinnä leipäsiivun ja perunan. Illalla kotona taas poika nukahti jo lähes ennen kuin pää osui tyynyyn. Myös kerhopäivinä Onni väsyy helpommin eli kai se stressi sitten väsyttääkin?! Onneksi nyt voimme kuitenkin hieman hengähtää ja nauttia kivoista jutuista kotona!

 Millaisia juhlijoita muiden lapset ovat? Ovatko reippaina touhuamassa vaiko ujostuttaako isompi väkimäärä? Meillä isompia lapsia ei juuri juhlissa näkynyt vaan syöksyivät leikkimään ja omiin puuhiinsa heti kuin lupa annettiin sekä lähtivät kotiinkin valittaen etteivät vielä tahdo. Vaatii siis meiltä vanhemmiltakin hieman totuttelua tämä uusi tilanne, mutta mitäpä emme lapsemme vuoksi tekisi.

Pientä viilausta vaille

Koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuokaan tullessaan ja joskus tapahtuu sellaisiakin asioita, joita ei uskoisi käyvänkään. Välillä tuntuu jopa meidän perheelle sattuvan kaikkea sellaista minkä ei pitäisi olla mahdollistakaan. Onneksi kaiken kaaoksen ja ikävän lisäksi elämä osaa yllättää ja onneksi moni niistä yllätyksistä on positiivisia!

  Noin vuosi sitten kerroin ensimmäisen kerran Pikkutäryn puheongelmista täällä ja talvella kuulumisia asian tiimoilta täällä. Koko vuotena emme ole puheterapiaan päässeet vaan olen käynyt paperisotaa eri tahojen kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole meitä lannistanut vaan olemme jatkaneet normaaliin tapaan kotiharjoittelua.

Vaikka joskus harjoittelu ilman kunnon ohjeita on tuntunut toivottomalle, on edistystäkin tapahtunut. Helmikuun jälkeen L-äänne on saatu täysin spontaanipuheeseen. S-äänne vaatisi pientä viilausta eikä spontaanipuheessa juurikaan vielä esiinny. Sana kerrallaan opetteleminen toimii kuitenkin loistavasti ja joitain s-sanoja olemme saaneet jo automaattisesti ilman keskittymistä tulemaan.

 Koska Pikkutäryn puheongelma on ollut niin laaja, olemme yrittäneet opetella lähinnä äänteen kerrallaan. Toisinaan olemme miehen kanssa yrittäneet neuvoa pojalle r-äännettä d:n kautta, mutta ne kerrat ovat olleet hyvin harvassa. Onhan s:n kanssakin vielä kovasti töitä! Tässä kohtaa päästäänkin siihen positiiviseen yllätykseen, Pikkutäryn historialla suorastaan pieneen ihmeeseen. Poika oppi heti eskarin alettua r-äänteen!

 Oikeasti en tiedä mitä tapahtui. Aamulla kotoa lähtiessään poika ei tosiaankaan osannut läheskään oikeaa r-äännettä tuottaa. Kotiin tullessa taksista hyppäsi päristelevä poika ja tältä äidiltä pääsi itku! Se hetki, jolloin Pikkutäry osaisi kaikki äänteet, oli tuntunut vielä hyvinkin kaukaiselle asialle. Ennen eskaria olin kokenut niin monia epätoivon hetkiä olemattoman puheterapian kanssa ja sitten siinä edessäni poika luetteli r-äänteellä alkavia sanoja loisten kilpaa auringon kanssa.

 Kuinka Pikkutäry äänteen oppi? Omien sanojensa mukaan hän oli vain tarkasti katsellut päristelevien kavereidensa suita. Monesti me vanhemmat olemme Pikkutäryä pyytäneet katsomaan suumme liikkeitä, mutta ei se ole lähellekään vastaavaa tulosta tuottanut. Ehkä kyseessä oli sitten oikea ihme tai ehkä aika oli vain kypsä tajuamaan kuinka äänne syntyy. Pääasia, että meillä nyt päristellään, rällätellään ja puhutaan jopa spontaanisti r-sanoja!

 Nyt Pikkutäryn puhe on enää pientä viilausta vaille valmis. Ehkä takaraivossani vielä hieman kummittelee pojan aikaisemmat aaltoilevat tulokset, mutta tiedän pojan puheen olevan kunnossa viimeistään koulun alkaessa. Ei hullumpaa pojalta, jolle eri tahoilta ehdoteltiin erilaisia diagnooseja! Nyt tämä poika on päättänyt auttaa pikkuveljeään ja kavereitaan yrittämällä opettaa uusinta taitoaan eteenpäin :D Ehkä joskus asiat on vain helpompaa oppia toiselta lapselta!

Seuraavalla kerralla uskallan!

Itsetunto ja -luottamus vaikuttavat suuresti elämämme suuntaan. Kun ne lytätään alimpaan lattiarakoon, voi päivänvalo joskus tuntua mahdottomalle saavuttaa. Kuitenkin sieltä lattianraosta voi päästä pois, mutta tässäkin asiassa ahkeruus palkitaan.

 Ainakin oman kokemukseni kautta itsetuntoa on helpompi korjata.  Vaatii työtä oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, mutta mahdotonta se ei ole. Itselläni on kausia jolloin itsetunto on ihan ok, mutta liikaa myös niitä hetkiä jolloin mietin pääni puhki mitä muut ihmiset minusta ajattelevatkaan. Oikeasti onko sillä mitään merkitystä?

 Itseluottamukseni sitten onkin vielä melkoisen syvällä siellä lattianraossa. Kun päätin uskaltautua toteuttamaan Pienille potilaille-keräyskampanjaa, mietin paniikissa kenelle uskallan ideani esittää. Tiesin, ettei kukaan nyt varmasti asialle nauraisi, mutta pelkäsin haluaako kukaan lähteä kanssani ideaa oikeasti toteuttamaan. Nyt katsellessani suurella lämmöllä projektin saamaa vastaanottoa, en voi kuin nauraa peloilleni!

 Pienetkin onnistumiset ruokkivat itseluottamusta kasvamaan. Jos vielä joskus saan idean, en varmasti pelkää jakaa sitä muille. Eihän se maailmanloppu ole, ellei muut idean päälle ymmärtäisikään! Pelkäämisen sijaan en siis seuraavalla kerralla lähesty muutamaa varmasti hyvää tyyppiä, vaan uskaltaudun rohkeasti esittelemään ideaani heidän lisäksi laajemmallekin.

 Onneksi on jo olemassa rohkeita naisia, jotka pelkäämisen sijaan uskaltavat toimia. Kiitos Pienen pojan elämää ja Kommammaa, kun opetitte minua luottamaan itseeni taas hieman enemmän!

 Mukavaa viikkoa♥

Jotain vanhaa, uutta ja keltaista

 Syksyn tultua katse kääntyy myös lapsen vaatekaappiin. Uskomatonta, mutta meidän pikkuruisella Onnilla on yhä käytössä samoja vaatteita kuin vuosi sitten! Myös viime talvinen toppahaalari menee ainakin alkutalven, joten en ole ajatuksia paljon talveen uhrannut etenkään, koska mitään pakko saada juttua ei uutuuksista ole vastaan tullut.

 Gugguun pipojakaan en ajatellut Onnille ostavani, kunnes kesken kauppareissun muistin erään Pikkutäryltä jemmassa olleen seuraavan koon haalarin. Enhän tietenkään kotiin tullessa haalarin väriä tarkastanut, vaan muistini varassa kuvittelin vaaleansinisen pipon olevan kuin luotu haalarin kanssa. Enkä kyllä nyt yhtään tiedä mitä ajattelin tilatessani Onnille nauhallisen pipon kun viime vuonnakin nauhaton toimi loistavasti.

 Pipon lisäksi Onnin vaatekaappi on täyttynyt keltaisella. Huononakin päivänä keltaiset vaatteet suorastaan syöksyvät Onnin päälle. Jos pojalta kysyttäisiin, kaiken pitäisikin olla keltaista. Onneksi tällä hetkellä väriä onkin ihan mukavasti saatavilla!

 1. Ihana takki 19,95€ Zarasta
2. Kiikaripaita 14,99€ KappAhl
3. Collarit 9,99€ H&M
4. Windfleece 59,90€ Polarn O. Pyret
5. Raitapaita 27,90€ Polarn O. Pyret

 Pirteää viikonloppua♥

Ihan syys

 Tänään aamulla herätessä ei tarvinnut katsoa kalenterista vuodenaikaa. Siinä missä eilen oli ihanan aurinkoista ja lämmintä, oli aamulla synkkää, sateista ja kaktus kurkussa. Syyskuu oli alkanut niin syksyisenä kuin vain voi. En edes muista milloin viimeksi olin aamulla juonut kahvin sijasta teetä tms, mutta nyt ennen kahvia oli pakko turvautua muutamaan yrmykupilliseen.

 Myönnän kaipaavani kesää eikä ajatus syksystä sateisena päivänä innosta yhtään. Jokaisessa vuodenajassa ja päivässäkin on kuitenkin ne hyvät puolensa. Syksyn ruska on kaunista katseltavaa ja pimenevät illat takkatulen ääressä tai kynttilän tuikkeessa luovat ihanaa tunnelmaa. Sateen rummutustakin on joskus ihan mukava kuunnella. Puolet syyskuun viikonlopuista saamme viettää juhlien ja mies ehtii kenties vihdoin olemaan enemmän kotona. Ehkä pääsemme vihdoin miehen kanssa karkaamaan kahdestaankin johonkin?

 Vaikka sairastelut ja juhlaputki sotkivatkin meidän kesäsuunnitelmat, ei kesä mennyt piloille. Vaikka emme juuri mihinkään päässeetkään, nautimme kesäpäivistä, lomasta ja rennosta yhdessäolosta. Lapsille riitti kyllä kerta huvipuistossa ja käynti Korkeasaaressa. Tellun ainetta kesälomasta lukienkin pystyi hyvin aistimaan mitkä kesässä olivat lapsista niitä hauskimpia asioita; uiminen, leikkimökissä yöpyminen, mansikat, mökkikommellukset ja yhteiset puuhastelut.

  Syksylläkin ehtii tehdä yhdessä kivoja juttuja. Syyskuun suunnitelmissa on ainakin Tellun kisaputken lomassa pitkä retki metsään eväineen, onkiretki mökille, joku mukava päiväretki lapsille soveltuvaan kohteeseen ja leffareissu kummilapsia mukaan ottaen. Jotain muutakin miehen kanssa mietimme, mutta ne unohdin jo :D

 Mikä teistä on syksyssä parasta? Entä millaisia syyssuunnitelmia löytyy?