23. toukokuuta 2016

Viikonlopun suuret kysymykset

 Viikonloppu kätki sisäänsä ulkoilua, yhdessäoloa, grillailua, pihatöitä ja kaikkea muuta hauskaa. Hauskuuden keskellä sitä välillä mietitään kaikenlaista tai havahdutaan tajuamaan ympärillä tapahtuvia ihmeellisyyksiä. Tässä on meidän viikonlopun suurimmat kysymykset.
 Eikö shortsit olekaan sama asia kuin uikkarit ja mökille lähteminen? Onni hyppi riemuissaan nähdessään hänen saavan shortsit jalkaan. Raukka luuli niitä uikkareiksi ja poikahan ui vaan mökillä. Sitkeällä selittämisellä vihdoin Onni ymmärsi, ettei vielä lähdetä uimaan eikä valitettavasti sinne mökillekään vaan päälle puettiin kesähousut.

 Miksi hyttysiä pitää olla olemassa? Miksi niitä on niin paljon? Niin, mun mielestä ei tarvisikaan tai niiden ei ainakaan pitäisi tulla lähellekään meidän tonttia saati inistä yöllä korvanjuuressa. Koska nämä ilkimykset eivät kuitenkaan tottele käskyjäni, allergialääkkeellä on käyttöä.
 Miksi jätskishortsit päällä ei saa jätskiä? Tottahan toki pitää saada! Olisihan se ihan epäreilua kiusata lasta jäätelön kuvilla koko päivän.

 Milloin ihmeessä mun vauva oppi laskemaan?! Siis oikeasti järkytyin tajutessani Onnin laskevan sujuvasti autojaan. Eihän mun vauva vaan voi vielä laskea, kun ei olla edes harjoiteltu. Ei kun oltaisiinko sittenkin laskettu asioita kirjojen sivuilta, palikoita torneista, autoja ruuhkassa, junanvaunuja jne. No ei toinen silti saa laskea kolmeen, ei kun neljään. Apua se laskikin jo kuuteen!
 Ei kai taas lisää pehmoleluja? Sekä Tellu että Onni ilmoittivat keräävänsä Ty:n pehmoja kun ne on niiiiiiin ihania ja suloisia. Molempien sängyt ovat jo täynnä unikavereita, mutta tottahan toki saivat tuliaisina vielä yhdet kaverit lisää. Me hukutaan pehmoihin ja keräilyhän tietää niitä olevan tulossa vielä lisää ja lisää.

 Onko pakko mennä nukkumaan kun eihän vielä ole edes ilta? Kesällä lasten nukkumaanmeno kuin vahingossa menee myöhäisemmäksi, mutta kyllä kymmeneltä on jo nukkumatin aika! Tai ainakin äiti torkkuu jo sohvalla :D
 Miksi vain yksi joukkue voi voittaa kultaa, vaikka muutkin on voittanut? Miksi vain yhden pitää olla muka paras? Ei taida Pikkutäry olla ainut, joka eilen miksi-kysymyksiä aiheesta jääkiekko esitti.

 Miksi loma ei ala jo? Onneksi aika juoksee nopeasti ja pian ollaan jo lomalaisia :D

 Aurinkoa ja lämpöä viikkoonne♥

6 kommenttia:

  1. Ihana.. :D Ja joo, miksi loma ei ala jo. Vaikka tänään. Heti, nyt! Huomasin ekaa kertaa tänään laskevani päiviä lomaan. Ensi viikollahan on jo kesäkuu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli ikävä lomaa aamulla kellon soidessa ja huomatessani Onnin nukkuvan kerrankin puoli kymmeneen! Just tajusin, että kuu tosiaan vaihtuu ja Pikkutäryn synttärithän on ihan kohta. Apua!:D

      Poista
  2. Hauskoja :D! Ihana paita Onnilla :) Meinasinkin ton tilata, mut jätin sit vielä. Must on tullut liian kriittinen :D Haluan tyyliin huippuhienon ja huippulaadukkaan paidan eurolla :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kriittisyys ei aina ole pahasta :) Tuo paita on pojan ihan itsensä valitsema. Oltiin ostamassa Onnille kalsareita, kun hän näki tuon paidan. En sitten hennonnut jättää ostamatta ja veikalle piti saada samanlainen kanssa :)

      Poista