Tuntuu kuin omasta teiniajasta olisi ikuisuus, mutta silti kaiken muistaa niin selvästi. Kuinka hölmö sitä silloin olikaan, kuinka pieni asia voi tuntua maailmanlopulta tai kuinka hassuja sitä ajattelikaan. Oman teiniajan jälkeen olin ennen lasten syntymää viikoittain tiiviisti tekemisissä lähes sadan lapsen ja nuoren kanssa. Osalle heistä olin se aikuinen, jolle oli helppo avautua.
Jostain syystä lasten ja nuorten on aina ollut helppo lähestyä minua. Liekö olen pätkänä sitten näyttänyt ja tuntunut tarpeeksi nuorelle, luotettavalle ja helposti lähestyttävälle? Eihän tästä montaa vuotta ole kun arviolta parikymppinen lähettipoika kysyi pakettia tuodessaan olisiko vanhempiani kotona :D Raskaan yön jälkeen huutava nyytti sylissäni tyylikkäästi repesin nauramaan ja kiitin kohteliaisuudesta saaden pakettini tuojan syvästi punastumaan. Onneksi lopulta ymmärsimme toisiamme eikä pojalle jäänyt traumoja!
Mutta takaisin aiheeseen palatakseni, olen siis saanut kuulla ja auttaa yhdessä sun toisessa teinien murheessa. Olen aina yrittänyt rohkaista nuorta puhumaan vanhempiensa kanssa, mutta yrittänyt omalta osaltanikin auttaa tilanteessa. Aina kun valitettavasti suhteet vanhempiin eivät ole niin helpot ja joukossa on niitäkin vanhempia, jotka eivät jaksa tai halua välittää.
Viime aikoina on toisinaan törmännyt juttuihin, jotka koskevat nuorten kiusaamista ja härskiäkin viestittelyä sosiaalisessa mediassa. Järkytyin eilen suuresti, kun kummilapseni näytti minulle saamiaan Whatsapp-viestejä, joiden joukossa oli mm. koulussa otettuja kuvia pellenaamareista itsetehtyine puukkoineen. Yhdessä videossa selvästi alaikäinen poika oli kotonaan viinapullo kädessä, silmät päässä seisoen kertoen sammaltaen kuinka kova äijä onkaan. Eikä valitettavasti tuo poika tosiaankaan kyllä esittänyt, vaikka sellaistakin on nuorilla tapana tehdä. Sain myös kuulla, ettei tuossa videossa ollut vielä mitään, sillä viesteissä on yleisesti puhuttu myös mm. kannabiksen käytöstä. Järkytyin lisää.
Äitinä sitä aina yrittää suojella lastaan, mutta miten suojella teini-ikäistä tässä muuttuvassa maailmassa? Tellulla on onneksi vielä muutama vuosi aikaa ennen varsinaista teini-ikää, mutta silti en pysty olla miettimättä olenko kasvattanut hänet oikein? Nuoruuteen kuuluu kyllä osaltaan hölmöilytkin, mutta onko lapseni tarpeeksi fiksu ja vahva sanomaan ei? Onko suhde meihin vanhempiin tarpeeksi hyvä, jotta lapsi uskaltaa tulla apua pyytämään ja murheistaan kertomaan?
Tahtoisin uskoa, että olemme mieheni kanssa onnistuneet kasvatustehtävässä. Meillä molemmilla on läheiset välit lapsiimme ja kuuntelemme lasten pienimmätkin murheet niissä auttaen. Luotamme lapsiimme niin kauan kunnes he toimillaan luottamusta syövät. Uskon myös maalla asumisen auttavan nuoruusvuosissa siinä mielessä, ettei täältä pääse iltaisin ja viikonloppuisin kavereille jne. kuin kyydin kanssa. Uskon sijaan on kuitenkin yhä toimittava ja kasvatettava lapsia parhaansa mukaan suurella sydämellä ja rakkaudella.
Minä olen lasten saamisessa aina jännittänyt eniten sitä teini-aikaa! Ei vauva-ajan valvomisia, taaperon uhmaa tai mahdollisia oppimisongelmia koulussa - vaan se teiniaika. Se ikä jolloin minulla ei luultavasti ole mitään kontrollia lasten käyttäytymiseen. Olen itse ollut aivan kamala teininä ja pelkään joutuvani kokemaan saman omien lasten kanssa. En tiedä voiko tähän valmistautua mitenkään ja voiko lasta oikeastaan suojata niiltä kaikilta asioilta. Luultavasti ei, mutta voi ainakin yrittää opettaa heille miten tällaisiin asioihin pitäisi suhtautua ja reagoida! <3<3<3
VastaaPoistaTuota teini-ikää mäkin olen eniten pelännyt! Sen muistaa itsekin vielä niiiiin hyvin ja sen jälkeenkin olen saanut teinimeininkiä katsella. Lasten kanssa aina kyllä pärjää, mutta teinien kanssa meno on jo aivan toista. Meillä tyttö on vielä erittäin vahvaluontoinen yksilö! Onneksi saan vielä hetken vain nähdä painajaisia mahdollisista teiniongelmista ja ehkä saan jotain hyvää vielä sinne lapsen päänuppiin taottuakin :)
Poista